

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rantanen ja Ronkainen ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta: ”Pitääkö pahimman tapahtua, ennen kuin ilmiöön herätään?”
Suomen Kuntaliitto tiedotti viime viikolla, kuinka uhka- ja väkivaltatilanteet ovat edelleen kasvussa ensihoidossa. Fyysisen väkivallan tapauksia kirjattiin jopa 130 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen vaativat kovempia tuomioita ensihoitajiin kajoamisesta.
Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen ovat tehneet jo vuonna 2019 lakialoitteen, jossa esitetään ensihoitajien rinnastuvan virkamiehiin, joka tällä tavoin ankaroittaisi myös heihin kohdistetusta väkivallasta seuraavia rangaistuksia.
– Pelastuslaitokset ovat huolissaan, sillä väkivalta tai sen uhka ensihoitajia kohtaan on entistä enemmän kasvava ilmiö. Olemme peräänkuuluttaneet toimenpiteitä hallitukselta useaan otteeseen, mutta vetoomuksemme ovat kaikuneet kuuroille korville, Mari Rantanen kertoo.
Selkeä viesti yhteiskunnalta
Kansanedustajakaksikon mukaan lakimuutos ja kovemmat tuomiot ensihoitajiin kajoamisesta auttaisivat osaltaan ennaltaehkäisemään väkivaltatilanteita.
– Kun kansalaiset tiedostavat, että ensihoitajan pahoinpitelystä saa ankaramman rangaistuksen kuin nyt, niin kyllä se selkeä viesti yhteiskunnalta on ja voisi toimia ennaltaehkäisevänä toimena. Valitettavasti trendi on menossa siihen suuntaan, että ensihoitajan univormu ei suojaa vaan on pikemminkin punainen vaate väkivallan tekoon, Jari Ronkainen sanoo.
Väkivaltaan on puututtava nyt
Lakimuutoksen lisäksi Rantanen ja Ronkainen ovat esittäneet, että ministeriöt käynnistäisivät ensihoidon ja pelastusalan kanssa yhteistyössä työturvallisuuden parantamiseen tähtäävän kansallisen hankkeen.
– Väkivaltaan ja sen uhkaan pitää puuttua nyt ennen kuin se pahenee entisestään. On kestämätöntä, että jotain todella pahaa pitää sattua, ennen kuin muut päättäjät heräävät tilanteeseen, kansanedustajakaksikko pelkää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Suomen Kuntaliitto kovennetut rangaistukset ensihoitajat lakialoite Mari Rantanen Jari Ronkainen Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen ja Ronkainen koulujen avaamisesta: ”Vielä ei ole aika”

Rantanen ja Ronkainen hallituksen päätöksestä avata koulut: ”Valtio ei omista lapsia”

Ronkainen ja Rantanen patistavat hallitusta: ”Vuoden 2015 pakolaistulva ei saa toistua”

Juvonen pöyristynyt hallituksen välttelevästä linjasta liittyen sotehenkilöstön jaksamiseen: ”Edes lämmintä kättä ei tarjota”

Hoitajien potilaisiin kohdistamat henkirikokset järkyttävät – Rantanen: ”Terveydenhuoltoon tarvitaan tarkempaa valvontaa”

Rantanen ja Ronkainen vieraskielisten koronarokottamisesta: ”On härskiä esittää ohituskaistaa maahanmuuttajille”

Rantanen ja Ronkainen valtioneuvoston koulutuspoliittisesta selonteosta: ”Miksi maahanmuuttajat ovat niin keskeisellä sijalla hallituksen koulutuspolitiikassa?”

Ronkainen ja Rantanen sote-uudistuksesta: ”Pelastustoimelle jäämässä luu käteen”

Ensihoitajataustainen Rantanen puolustaa pelastusalaa – ei tunnista ministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













