

LEHTIKUVA
Rikollisjengien jäsenet tappavat toisiaan Tukholmassa
Tukholman eteläpuolelta Skärholmenilta löytyi sunnuntaina aamuyöstä kuoliaaksi ammuttu mies. Uhri on Expressenin tietojen mukaan 18-vuotias Östbergsnätverket-rikollisverkoston johtaja, jota on aiemmin epäilty osallisuudesta omaan jengiinsä liittyvään murhaan.
Östbergsnätverket on viime vuosina ollut mukana monissa verisissä konflikteissa, jotka ovat johtaneet taas uusiin murhiin ja pommi-iskuihin. Nyt jengi on mitä ilmeisimmin joutunut sisäisen väkivallan kierteeseen ja kostot seuraavat toisiaan.
Murhattua epäiltiin murhasta
Viikonloppuna murhattu 18-vuotias mies on Expressenin mukaan poliisin hyvin tuntema ja hän on kuulunut väkivaltaisen Östbergsnätverk-jengin sisäpiiriin. Hänet on yhdistetty viime kesänä tapahtuneeseen 30-vuotiaan miehen murhaan. Tuolloisella uhrilla oli suhteita Östbergin verkoston johtoon ja hänetkin surmattiin ampumalla.
Kuulusteluissa 18-vuotias kielsi osallisuutensa veritekoon. Syyttäjän mukaan mies oli toiminut murhassa autonkuljettajana. Syytetty ilmoitti, ettei hän osaa ajaa autoa. Hänet päästettiin vapaalle jalalle, mutta epäilykset jäivät.
Hatkat laitoksesta
Poliisi ei ole pidättänyt ketään viikonlopun murhaan liittyen. Nyt ammuttu mies ehti tehdä ennen kuolemaansa pitkän rikollisen uran ja hänet on tuomittu muun muassa huumausainerikoksista, pahoinpitelystä, pakottamisesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Mies asui suljetussa nuorisokodissa (SiS). Syyskuussa hän anoi siirtoa avolaitokseen. Pyyntö hylättiin sillä perusteella, että hoidolla suljetussa yksikössä oli vielä syynsä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- avolaitos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen huumausainerikos SiS avohoito suljettu laitos koulukoti nuorisokoti ammuskelut Östberganätverket jengi koston kierre kosto rikollisjengi jengisodat ampuminen Murha Pahoinpitely
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista

Nuorten miesten kauhu kasvaa rikollisten Ruotsissa – joka viides pelkää tulevansa ryöstetyksi

PS kyselytunnilla: Haitallinen maahanmuutto on ongelmien juurisyy – hallitus haluton puuttumaan

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Brittilehti: Pommi-iskut ovat nyt osa normaalia ruotsalaista arkea

Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Aseet puhuvat ongelmalähiöissä – ennätysmäärä hengiltä ammuttuja Ruotsissa vuonna 2020
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









