Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ronkainen: En voi kunnioittaa loikkareita – “Herrat säilyttivät ministeripaikkansa ja loput lähtivät takuumiehiksi”

13.06.2017 |22:14

Kansanedustaja Jari Ronkainen sai maanantaina, tuntia ennen perussuomalaisten ryhmäkokousta tiedon, että eduskuntaryhmästä olisi loikkaamassa ainakin muutama kansanedustaja. Se, kuinka monta heitä lopulta oli, yllätti Ronkaisen.

– En olisi uskonut, mitenkään, että tässä mittakaavassa ryhmästä lähdetään kävelemään. Asia selvisi, kun tämä joukko marssi yhdessä ryhmäkokoukseen ja ilmoitti erosta. Mukana oli useampikin henkilö, joista en olisi tällaista uskonut.

Vetää vertaa röyhkeydessään

Ronkainen on tänään lukenut erilaisia selityksiä loikkarien tempulle, joka hakee röyhkeydessä vertaistaan Suomen poliittisessa historiassa. Ronkainen näkee, että totuus on raadollisempi.

– Tässä on turha kenenkään selitellä. Nähdäkseni kyse on vain siitä, että ”herrat” säilyttävät ministeripaikkansa ja loput ovat lähteneet takuumiehiksi.

“Häpeäpilkku poliittisessa historiassa”

Perussuomalaisten edeltäjän, SMP:n eduskuntaryhmä hajosi syksyllä 1972, kun useat sen edustajat poistuivat yllättäen eduskuntaryhmän kokouksesta. Ronkainen näkee historian toistavan itseään.

– Silti tämä on aivan käsittämätön ratkaisu. Tämän päivän tapahtumista jää suuri häpeäpilkku Suomen poliittiseen historiaan.

Ronkainen on vastaanottanut tänään kentältä useita kannustavia viestejä.

– Nyt ei ole kuin yksi ratkaisu, eli suoristamme ryhmän rivit ja jatkamme yhdessä eteenpäin!

ILKKA JANHUNEN


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Päätoimittajalta: Elokapina on radikalisoituneen median ikioma luomus

18.10.2024 |18:13
9.
Suomen uutiset logo

DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla – syytteitä ei nostettu

21.10.2024 |10:19

Uusimmat