

Ruohonen-Lerner: Onko ehdokas äänestäjän vai lobbarin asialla?
KOLUMNI Viime päivinä Suomessa on uutisoitu hyvin näyttävästi erään itävaltalaisen puolueen vaalirahoitussotkuista.
Venäläisen oligarkin lähipiiriläisenä esiintynyt henkilö tarjosi vuonna 2017 lavastetussa tilanteessa vaalirahaa itävaltalaispuolueelle, joka lupasi vastapalveluksena järjestää julkisia urakoita. Paljonko rahaa on liikkunut ja kenelle, on jäänyt epäselväksi. Vaalirahoitus on mitä tärkein ja ajankohtaisin aihe tällä hetkellä myös Suomessa.
Huhtikuussa 2019 meillä järjestettiin eduskuntavaalit, ja europarlamenttivaalit pidetään tulevana sunnuntaina 26.5.2019. Sanomalehdissä, TV:ssä, maanteiden varsilla sekä katukuvassa on nähty kuukausikaupalla näyttäviä vaalikampanjoita, joiden hintalaput ja todelliset maksajat eivät näytä kiinnostavan omien taloushaasteidensa kanssa kamppailevia medioita.
Noin 10 vuotta sitten uudistetun vaalirahoituslain mukaan suomalaiseen vaalirahoitukseen piti saada lisää läpinäkyvyyttä. Kuinka hyvin siinä sitten onnistuttiin? Esimerkiksi demareiden Eero Heinäluomalla on hyvin näyttävä vaalikampanja, jossa hän mainostaa TV:ssä, lehdissä ja katukuvassa. Kuka maksaa Eeron vaalilaskut? Toistaiseksi en ole löytänyt vastausta kovinkaan monen ehdokkaan kohdalla, en Eeronkaan.
Vaalien ehdokkaat voivat täyttää Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilla (vaalirahoitusvalvonta.fi) ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan, sen kustannuksista ja rahoittajista. Eeron vaalirahoituksesta ei ole ennakkoilmoitusta tehty ainakaan 23.5. mennessä, siis kolme päivää ennen vaaleja. Mainoksissaan Eero kertoo maksajaksi ”Tukiyhdistys” tai ”Hyvä Suomi”, mikäli olen oikein tulkinnut ilmoitustekstejä.
Äänestäjien kuluttajansuojan kannalta on tärkeää, että kaikki vaalirahoittajat ja lahjaksi saadut rahasummat kerrotaan rehellisesti äänestäjille. Olennaisen tärkeä tieto äänestäjälle on vaaliuurnille mentäessä se, kenen etuja ehdokas, tuleva kansanedustaja tai europarlamentaarikko, tulee edistämään luottamustehtävässään: suurisuisten lobbareiden vai veroparatiisiyritysten? Äänestäjänsä vai rahoittajansa etuja?
Pirkko Ruohonen-Lerner
Europarlamentaarikko, PS/ECR
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Onko tämä vitsi? Poliiseja sioiksi kutsuva Dan Koivulaakso johtaa hallitusneuvottelujen oikeusvaltiotyöryhmää

Europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner: Lobbarit ohjaavat EU-päätöksentekoa

Junnila: Lobbaukselle tarvitaan säännöt, ei pelkkää rekisteriä

Eurovaaliehdokas Kotro: Lobbaajat muokkaavat kulisseissa EU-lakeja – suuryritykset hyötyvät, lasku lankeaa kansalaisille
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.














