

LEHTIKUVA
Sähköauton valmistuksen päästöt lähes kaksinkertaiset polttomoottoriautoon – käytön ekologisuus riippuu sähkön tuotantotavasta
Autovalmistaja Polestar on julkaissut tekemänsä vertailun sähköauton ja polttomoottoriauton valmistuksen ja käytön aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Tulos haastaa vallitsevan käsityksen sähköautojen ilmastoystävällisyydestä: akkujen valmistuksen aiheuttamien päästöjen korvaaminen vaatii vähimmilläänkin 50 000 kilometrin ajon.
Volvon ja sen kiinalaisen emoyhtiön yhdessä omistama sähköautovalmistaja Polestar on julkaissut vertailun, jossa tarkastellaan Polestar 2 -sähköauton ja Volvo XC-40 -bensiiniauton valmistuksen ja käytön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä, uutisoi brittiläinen Autocar-lehti. Polestar kertoo aikovansa jatkossakin tiedottaa sähköautojen ympäristövaikutuksista mahdollisimman avoimesti.
– Autovalmistajat eivät aina ole kertoneet kuluttajille selvästi tuotteidensa ympäristövaikutuksista, Polestarin johtaja Thomas Ingelath sanoo.
– Meidän on pyrittävä rehellisyyteen, vaikka totuus ei aina miellyttäisikään.
Valmistuksenaikaiset hiilidioksidipäästöt lähes kaksinkertaiset
Yrityksen julkaisema vertailu osoittaa, että tällä hetkellä ikävä totuus on se, että sähköauton valmistuksenaikaiset hiilidioksidipäästöt ovat lähes kaksinkertaiset polttomoottoriautoon verrattuna. Pelkkä sähköauton ostaminen ei siis ole ekoteko.
– Olisi houkuttelevaa olettaa, että saamme päästöttömän tulevaisuuden, kunhan kaikki vain ostavat sähköauton, mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, Ingelath sanoo.
Polestarin mukaan sen oman sähköautomallin valmistaminen tuottaa 24 hiilidioksiditonnia, kun taas vastaavanlaisen bensiinikäyttöisen Volvo XC40:n valmistaminen tuottaa vain 14 hiilidioksiditonnia. Sähköauton valmistuksen huomattavasti suurempi päästömäärä johtuu pitkälti akuista. Akuissa käytettävien mineraalien louhimiseen liittyy lisäksi merkittäviä ympäristö- ja ihmisoikeusriskejä.
Sähköauton elinkaaripäästöt pienemmät kunhan kilometrejä on takana tarpeeksi
Autojen koko elinkaarta vertailtaessa tilanne muuttuu, sillä sähköauton käytön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti pienemmät. Mutta tämäkin riippuu täysin siitä, miten sähköauton akkuihin ladattava sähkö on tuotettu.
Kun auton elinkaareksi arvioidaan 200 000 kilometriä, bensiinikäyttöinen Volvo XC40 tuottaa sillä matkalla 41 hiilidioksiditonnin lisäpäästöt. Sähköauto menee ajonaikaisten päästöjensä pienuuden ansiosta ekologisuudessa ohi, mutta siihen vaadittava kilometrimäärä on yllättävän suuri ja riippuu merkittävästi siitä, miten sähköauton akkuihin ladattava sähkö on tuotettu.
Jos sähköautoa ladataan ainoastaan tuulivoimalla, se menee bensiiniauton ohi ekokisassa 50 000 kilometrin kohdalla. Euroopassa sähkön tuotantoon käytetään paljon uusiutuvia energianlähteitä ja ydinvoimaa, joten Euroopassa sähköauton käyttö on päästöttömämpää kuin maailmalla keskimäärin. Polestarin laskelmien mukaan sähköauton kokonaispäästöt alittavat bensiiniauton kokonaispäästöt 80 000 km kohdalla, jos käytetään ”eurooppalaista sähköä” ja vasta yli 110 000 km kohdalla, jos käytetään ”yleismaailmallista sähköä”.
Hiilidioksidipäästöt ja niihin kohdistuvat rajoitukset ovat autovalmistajille erittäin tärkeä kilpailutekijä ja samalla rasite. Viitisen vuotta sitten saksalainen autojätti Volkswagen sai jättisakot, koska oli asentanut diesel-malleihinsa laitteiston, joka antoi virheellisiä tuloksia päästöjä mitattaessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elinkaariajattelu akut Polestar Thomas Ingelath hiilidioksidipäästöt Volvo Sähköautot päästöt Ilmastonmuutos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla

Eduskunnan keskityttävä vain välttämättömiin lakiesityksiin – sähköautojen pakolliset latauspisteet tai henkilötunnusten sukupuolineutraalius eivät ole sellaisia

Saksassa sähköautot voivat viedä yli 400 000 työpaikkaa pölkylle

Halla-aho: Kasvavat liikkumiskustannukset ovat pois kaikesta muusta – ”Sähköauto on ratkaisu vain niille, joilla on millä mällätä”

Millä ajat, jos bensa maksaa viisi euroa litralta?

Ruotsi sulkee ydinvoimaloita sähköpulasta huolimatta – ruotsidemokraatit arvostelevat ankarasti punavihreän hallituksen energiapolitiikkaa

Reijonen: Paljonko ovat sähköautoilun kustannukset eri puolilla Suomea?

Antikainen: Onko mitään sellaista kustannusta, jota vihreät eivät haluaisi yhteiskunnan vastuulle?

Osta sähköauto 35 000 eurolla – 7 vuoden kuluttua akku on sökö ja uusi maksaa 25 000 euroa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










