

LEHTIKUVA
Saudi-Arabia julisti öljysodan – markkinat rauhattomia
Saudi-Arabia päätti leikata raakaöljyn myyntihintojaan maanantaina. Tiistaina maa ilmoitti tuotannon kasvusta ja varastojen myynnistä. Tavoite on saada Venäjä mukaan hintakartelliin. Yhdysvaltain liuskeöljyn tuottajat kärsivät öljysodasta.
Talouslehti Financial Times kirjoittaa Saudi-Arabian nostavan huhtikuussa raakaöljyn tuotantonsa 12,3 miljoonaan barreliin päivässä. Päivittäinen tuotanto kasvaa 2,5 miljoonalla barrelilla.
Saudi-Arabia yritti taivuttaa Venäjän tuotannon leikkauksiin, koska raakaöljyn kysyntä on kutistunut koronaviruksen myötä. Tuotantoleikkauksilla pyrittiin tukemaan raakaöljyn maailmanmarkkinahintaa.
Raakaöljyn markkinahinta putosi maanantaina peräti 30 prosentilla. Tavallisesti huokea energia tukee taloutta, mutta raju hinnanpudotus johtaa tuottajien ahdinkoon.
Yhdysvalloista öljysodan kärsijä
Öljysodan arvellaan runtelevan pahoin Yhdysvaltain liuskeöljyn tuottajia ja näiden rahoittajia. Monella tällaisella energiayhtiöllä on rutkasti velkaa, eivätkä ne pysty voitolliseen toimintaan alhaisilla öljyn hinnoilla.
Markkinoita huolettaa tuottajien konkurssiriskit. Konkurssit heikentäisivät samalla niitä rahoittavien pankkien tulosta. Pankkien tuloksentekokyky pieneni Yhdysvaltain keskuspankin jämerän koronlaskun myötä.
Markkinoilla rajuja heilahduksia
Öljysodan ja koronaviruksen arvaamattomien talousvaikutusten vuoksi maanantaina pörssit suorastaan rytisivät. Kurssilaskut runtelivat erityisesti pankkeja, jotka ovat rahoittaneet energiayhtiöitä. Esimerkiksi ranskalaispankit Natixis, Société Générale ja Crédit Agricole kärsivät 17-18 prosentin kurssilaskut.
Elvytystoiveet tukivat osakemarkkinoita tiistain aikana, mutta eurooppalaisosakkeiden nousu taittui lievään laskuun viiden aikaan iltapäivällä. Yhdysvaltain osakkeet kallistuivat kaupankäynnin viime hetkillä presidentti Donald Trumpin toistuvien elvytyslupausten vuoksi.
Elvytyspaketista tuli poliittinen kiistakapula. Demokraattipuolue ei haluaisi ojentaa sankarin viittaa Trumpille vaalivuonna. Sijoittajat yrittävät saada selvyyttä viruksen talousvaikutuksista ja mahdollisista elvytystoimista. Epätietoisuus voi edelleen heiluttaa kursseja rajusti.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ekonomistit: Euroalueen talous kituuttaa tämänkin vuosikymmenen ajan

Kiinan talousluvut hurjassa syöksyssä koronaviruksen vuoksi – Italiassa 16 miljoonaa ihmistä karanteenissa

Suomen talous supistui loppuvuonna – euroalueen talouskasvu lähes pysähtyi

Ongelmana liialliset poliittiset kytkökset ja hyvävelikapitalismi – korporaatiososialismi sotkee yritysmaailman ja politiikan

Takki kääntyy kysyjän mukaan – tiukan linjan ilmastopolitiikan valinneet demarit sekoilevat bensan hinnan korotuspuheidensa kanssa
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









