

Savio: Vartiaisen teesit palvelevat kokoomuksen taustapiirien agendaa – ”Perussuomalaiset eivät halua Suomeen halpatyömarkkinoita”
Perussuomalaisten kansanedustaja, diplomi-insinööri Sami Savio kritisoi voimakkaasti kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen lauantaina 18.11. Helsingin Sanomissa esittämää näkemystä, jonka mukaan suomalaisista työttömistä vain noin 40 000 voisi työllistyä. Samassa haastattelussa Vartiainen totesi Suomen kärsivän työvoimapulasta.
– Vaikka työllisyys on lähtenyt laskuun vasta äskettäin, jo useat kymmenet tuhannet työttömät ovat työllistyneet lyhyen ajan sisällä. Vartiaisen hihastaan ravistama luku ja hänen harjoittamansa työttömien syyllistäminen eivät perustu tilastoihin, vaan ainoastaan palvelevat kokoomuksen taustapiirien poliittista agendaa, toteaa Savio.
Lääke on täysin väärä
Vartiaisen mukaan työllistymisvaikeuksien syitä ovat muun muassa työttömien osaamisen puute ja kannustinongelmat. Mahdollisena ratkaisuna esittämäänsä ongelmaan Vartiainen tarjoaa työvoiman saatavuusharkinnan poistamista EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta henkilöiltä.
– Tohtori Vartiaisen tarjoama lääke on täysin väärä. Jo nyt muun muassa johtotehtävissä työskentelevät, tutkijat ja erityisasiantuntijat on vapautettu saatavuusharkinnan piiristä. Jos suomalaisten työttömien osaamistaso on puutteellinen, on heille tarjottava lisäkoulutusta aloille, joille työpaikkoja syntyy, vastaa Savio Vartiaisen väitteisiin.
Lasku lankeaa veronmaksajille
Vartiainen myös katsoo, että työvoiman tarjonnan lisääminen kasvattaisi työpaikkojen määrää.
– Vartiaisen analyysi voisi sinänsä olla perusteltavissa, jos uusien työntekijöiden osaamistaso olisi erityisen korkea tai jos he suostuisivat työskentelemään työehtosopimusta alemmalla palkalla. Päinvastoin kuin kokoomus, perussuomalaiset eivät kuitenkaan halua Suomeen halpatyömarkkinoita, linjaa Savio.
– Lisäksi suomalaisten koulutustaso on maailman mittakaavassa varsin korkea, eivätkä läheskään kaikki kansalaisemme työllisty tästä huolimatta. Ongelma vain pahenee, jos työmarkkinoillemme tulee suuri määrä heikosti koulutettuja, jopa luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Suomalaiset veronmaksajat joutuisivat jälleen kerran maksamaan lyhytnäköisen kokoomuspolitiikan loppulaskun, toteaa Savio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomen on keskityttävä työllistämään täällä jo olevat kehitysmaalaiset eikä haihateltava uusien maahantuonnista

Professori Kanniainen Kanavassa: hyvinvointiyhteiskunta ja vapaa maahanmuutto ovat kestämätön yhdistelmä, eikä ihmisoikeuksista seuraa oikeus laittomaan maahantuloon

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Jopa vasemmisto haluaa ulkomaista halpatyövoimaa!

Kokoomuksen Juhana Vartiainen myöntää: kaikki työperäinenkään maahanmuutto ei tee autuaaksi

Perussuomalaiset tyrmäävät hallituksen aktiivimallin: ”Tämä on työttömien kyykytysmalli”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













