Siilasmaa: Suomi on Kreikan tiellä

31.05.2013 |22:50

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa varoittaa Suomen kulkevan nykyvauhdilla kohti Kreikan tietä, ellei mitään tehdä. Hän suosittaa vastaavaa laihdutuskuuria mitä Kreikassa tehdään nyt. Kun se tehdään ajoissa, ei sen tarvitse olla niin raju.

– Kreikassa kehitys on ollut tiedossa jo 1980-luvulta lähtien. Silti kukaan ei tehnyt mitään sen estämiseksi. Kreikassa olisi moneen otteeseen voitu jarruttaa ennen seinää. On parempi tehdä korjausliikkeet kun niihin on vielä aikaa, Siilasmaa ruoti Elinkeinoelämän keskusliiton seminaarissa.

Siilasmaa muistutti työvoiman vähenevän eläköitymisen vuoksi. Jäljelle jäävä työvoima tarvitaan jo pelkästään kasvavan terveydenhoidon käyttöön, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Samaan aikaan yksityinen velka kasvaa hälyttävästi, vaikka yksityiset työpaikat eivät lisäänny.

Vikaa myös EU:ssa

Siilasmaan mukaan länsimaiden merkitys pienenee kasvun painottuessa Aasiaan. Ratkaisuja hän löysi tekniikasta.

– Ainoa vastaus ovat teknologiset innovaatiot. Mitä on tehty? Kolmasosa EU:n varoista menee hiiliteollisuuden ja maatalouden tukemiseen eli vanhan maailman ylläpitoon. Tällä jäykistetään vain rakenteita, kun pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja esimerkiksi sijoittaa lisää innovaatiotukiin.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää