

LEHTIKUVA
Simula ensi vuoden talousarviosta: ”Onneksi tämä on tuhlarihallituksen viimeinen”
Kansanedustaja Jenna Simula soimasi hallituksen velkapolitiikkaa keskiviikon täysistunnossa, jossa käsiteltiin valtion talousarviota vuodelle 2023. Vaikka osa Suomen valtion ottamasta velasta johtuukin ensin koronasta ja sitten sodasta, Simulan mukaan hallitus ei ole kriisien keskellä ollut valmis tinkimään toissijaisista menoista, vaan on omilla toimillaan kasvattanut velkataakkaa entisestään.
– Tarvitaan uutta otetta, sillä hallitus ei siihen ole kyennyt – ei ole ollut tahtoa eikä kykyä luopua tuhlailevasta linjasta. Te olisitte voineet kriisien keskellä heittää hallitusohjelman roskiin, ja keskittyä kaikkein tärkeimpiin asioihin. Suomalaiset olisivat sen varmasti hyväksyneet, Jenna Simula huomautti puheenvuorossaan ja jatkoi:
– Mutta toisin päätitte, ja tässä edelleen olemme, reilusti alijäämäisen budjetin edessä. Onneksi se on tämän katastrofihallituksen viimeinen. Se on ainoa valonpilkahdus tässä koko asiassa.
Julkista sektoria paisutettu massiivisesti
Simula moitti hallitusta siitä, että perusasioiden äärelle ei ajoissa palattu eikä kyse ole enää pienistä viilauksista valtion budjettiin, vaan valtionvarainministeriön virkamiesten mukaan tulevilla vaalikausilla sopeuttamistarvetta on 9 miljardin euron edestä.
– Julkista sektoria on vuosikymmenten aikana paisutettu massiivisesti ja otettu valtion tai kuntien kontolle kaikenlaisia tehtäviä, jotka eivät niille oikeastaan edes kuulu. Pääministeri Sanna Marin ei puolestaan pysty nimeämään yhtään ainutta vaikuttavaa kohdetta sopeuttamiseen – hänellä ja sosialidemokraateilla on tarjottavanaan suomalaisille lisää veronkorotuksia, Simula sanoi täysistunnossa.
Säästöt kohdistettava toissijaisiin menokohteisiin
Puheenvuorossaan Simula kertasi perussuomalaisten talousajattelun ytimen, jonka mukaan säästötalkoot on aloitettava suomalaisten hyvinvoinnin ja arjen kannalta toissijaisista kohteista. Hän myös varoitti vaalipuheiden epärealistisuudesta.
– Seuraavat vaalikaudet ovat Suomelle ja suomalaisille kohtalokkaita; saammeko julkisen talouden tasapainoon ja suomalaisten hyvinvoinnin ja peruspalvelut turvattua – vai mennäänkö aina punavihreään retkuun siinä, että rahaa kyllä tulee seinästä ja velkoja ei tarvitse maksaa takaisin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sopeuttamistarve tuhlaaminen vaalipuheet valtion velka toissijaiset menokohteet hyvinvointi Alijäämä Sanna Marin Peruspalvelut Kunnat Julkinen sektori Jenna Simula Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus talousarvio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”

Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – ”Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”

Eikö mistään voi muka leikata: Ylellä liki 14 kertaa suurempi vuosibudjetti kuin Viron yleisradioyhtiöllä

Puoluejohtajat kutsuttiin tv-debattiin valtiontalouden madonluvuista, sopeutuksista ja leikkauksista – pääministeri ja valtiovarainministeri eivät saapuneet paikalle

Perussuomalaiset on valmis leikkauksiin, kunhan suomalaisille tärkeisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan ei kosketa: Säästöt maahanmuutosta ja muista maailmanparantamiskohteista

Leena Meri: Perussuomalaiset vaatii menojen laittamista tärkeysjärjestykseen – ”Suomalaiset ovat pulassa”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












