

PS ARKISTO
Sipilä haluaa ovet auki ETA-alueen ulkopuoliselle työvoimalle – Tavio: Vastuutonta ja hallitusohjelman vastaista puhetta
Pääministeri Juha Sipilä totesi eilen keskustan puoluevaltuustolle: ”Avataan rajoja lailliselle maahanmuutolle. Huippuyritykset, kasvihuoneet ja mansikkamaat eivät pärjää ilman ETA-alueen ulkopuolista työvoimaa. Tarveharkintaa on kevennettävä.”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio pitää pääministerin puheita vastuuttomina ja hallitusohjelman vastaisina.
– Vähän aikaa sitten perussuomalaiset kysyivät asiaa hallitukselta kyselytunnilla (26.10). Tuolloin työministeri Jari Lindström (sin.) nousi puolustamaan perussuomalaisten aikaansaamaa kirjausta hallitusohjelmassa, jonka mukaan ETA-ulkopuolisen työvoiman tarveharkintaa ei poisteta. Ministerin sanoi tuolloin, ettei mitään muuta ole hallituksessa puhuttu tai linjattu, Tavio muistuttaa.
– Samaa jatkoi tuolloin myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vastaamalla, että asiasta on sinänsä selkeä hallitusohjelman kirjaus.
Harmaa talous kasvaa, palkat alenevat
Tavio kysyy, eikö pääministeri ole sitoutunut hallitusohjelmaan vai mistä on kyse.
– ETA-alueen ulkopuolisen tarveharkinnan poisto merkitsee EU- ja ETA-maiden ulkopuolisen työvoiman vapaata käyttöä matalapalkka-aloilla. Nykyisin tällaista työvoimaa saa käyttää vain kun työvoimaviranomainen katsoo sen olevan yksittäistapauksellisesti perusteltua kotimaisen työvoiman puutteen vuoksi.
– Tarveharkinnan poisto johtaisi suomalaisen työttömän aseman heikentymiseen, palkkojen polkemiseen, harmaan talouden kasvuun, laittomien maahanmuuttajien väärennettyihin työsopimuksiin ja venäläisten työläisten määrän suureen kasvuun sekä tätä kautta ulkopoliittisiin riskeihin, Tavio varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallitus harhauttaa työllisyysluvuilla ja syyllistää työtöntä – ”Työvoimapulaa ei ole”

Perussuomalaiset ja Rakennusliitto eivät hyväksy tarveharkinnan poistoa – ”Poliitikoilta näyttää kadonneen ymmärrys ja myötätunto Suomessa asuvia työtä tekeviä kohtaan”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Jopa vasemmisto haluaa ulkomaista halpatyövoimaa!

Hakkarainen: ”Alipalkkaiset laittomat syrjäyttävät suomalaiset työntekijät”

Halla-aholta tiukka ”ei” työvoiman saatavuusharkinnan poistamiselle: Johtaisi orjatyöhön – ”Kyse ei ole korkean osaamisprofiilin maahanmuuttajista”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














