

PS ARKISTO
Slunga-Poutsalo: Eikö ministeri puutukaan erityisopetuksen ongelmiin?
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo on jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien perusopetuksen erityisoppilaiden oppimisen tukea.
Riikka Slunga-Poutsalo on huolestunut budjettiesityksen erityisopetuksen tuen resurssien euromääräisistä kirjauksista – tai oikeammin niiden puutteesta.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”tarkastellaan erityisopetuslainsäädännön ja siihen liittyvän inkluusion toimivuutta ja näihin kohdennettujen resurssien riittävyyttä”. Inkluusion ideana on, että myös erityistä tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat lähtökohtaisesti yleisopetuksen luokissa ja saavat tarvitsemansa avun ja tuen sinne.
– Tällaisia selvityksiä on jo tehty ja on todettu, ettei inkluusio toimi. Koska kuntatalous on ollut rapakunnossa jo pidempään, erityisluokkia ja pienryhmiä on lakkautettu eli inkluusiosta on tullut säästökeino, Slunga-Poutsalo harmittelee.
Erityisopetus jäämässä jalkoihin
Opetusministeri Li Andersson totesi julkisesti heinäkuun alussa, että hallitus tulee puuttumaan erityisopetuksessa ilmenneisiin ongelmiin. Hallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä varataan 190 miljoonaa euroa perusopetuksen laadun ja tasa-arvon vahvistamiseen. Myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimisen edellytyksiä halutaan parantaa.
Erityisopetuksesta ei kuitenkaan mainita sanallakaan. Slunga-Poutsalo kysyykin nyt ministeriltä:
– Millaisiin konkreettisiin toimiin hallitus on ryhtynyt tai ryhtymässä lupauksessaan tarkastella erityisopetuslainsäädännön ja siihen liittyvän inkluusion toimivuutta sekä näihin kohdennettujen resurssien riittävyyttä ja mikä osuus hallituskauden 190 miljoonan euron panostuksesta perusopetuksen laadun ja tasa-arvon vahvistamiseen osoitetaan erityisopetukseen ja ryhmäkokojen pienentämiseen ja onko hallituksella halukkuutta käynnistää kokonaisvaltainen oppimisen tuen uudistus niin, että samalla vahvistettaisiin lapsen oikeutta pienryhmiin ja erityisluokkiin?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Elomaa ja Savio: Nuorten syrjäytyminen on estettävä

Perussuomalaiset esittelivät koulutuspoliittisen ohjelmansa: Kännykät pois tunneilta, opetusryhmiä pienemmiksi, oppilaille koulurauha

Koponen tahtoo hyödyntää hyväntekeväisyystyössä kertynyttä kokemustaan eduskunnassa: ”Monen tavallisen kansalaisen elämä on muuttunut selviytymistaisteluksi”

Perussuomalaiset: Panostuksia peruskoulutukseen, ei pakkoruotsia ylioppilaskirjoituksiin
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää