Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Soveltuvuuskokeet palautuvat takaisin sote-alan opiskeluhakuun – Ritva Elomaa iloinen perussuomalaisten pitkäaikaisen tavoitteen toteutumisesta

08.02.2019 |15:18

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään tiedottanut, että sote-alan opintoihin hakevilta voidaan jatkossa vaatia soveltuvuuskoetta. Käytäntö on ollut ennenkin käytössä, mutta se poistui vuonna 2015. Perussuomalaisten kansanedustaja ja PS-Naisten puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa on erittäin tyytyväinen soveltuvuuskokeiden palauttamisesta.

– Tämä on suuri helpotus, että jatkossa on mahdollisuus jo ennen opiskelua karsia opiskelijoista pois selkeästi sosiaali- ja terveysalalle soveltumattomat ihmiset. Perussuomalaiset ovat vaatineet tätä vuosia ja on hyvä, että meitä on kuultu, Elomaa päättää.

Elomaa toteaa, että vuosien aikana, jolloin soveltuvuuskokeita ei ollut, niiden puuttuminen aiheutti suuria haasteita.

– Kun mitään kokeita tai kriteerejä opiskelijoiksi hakevien suhteen ei ollut, osan lähtötaso oli peruskoulun jälkeen aivan liian heikko. Nämä ihmiset kuitenkin tulisi kouluttaa pitämään huolta ihmisistä, jotka ovat heikommassa asemassa hoidettavina, Elomaa huomauttaa.

Elomaa lisää, että kyse ei ole vain numeroista todistuksessa vaan myös henkisistä kyvyistä.

– Kaikista ei ole hoitoalalle. Se on fyysisesti mutta myös henkisesti erittäin kuormittavaa työtä. Myös henkistä jaksamista on hyvä arvioida etukäteen.

– On siis asiakkaiden ja myös itse opiskelijan kannalta tärkeää, että soveltuvuuskokeet vihdoin palautetaan. Ei ole missään nimessä opiskelijankaan etu, että hänet laitetaan opiskelemaan alaa, joka ei tunnu omalta. Sitten koulua käydään esimerkiksi vuosi ja homma jää siihen. Tämä taas johtaa pahimmillaan jopa nuoren syrjäytymiseen, Elomaa päättää.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
7.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää