

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomi sulkeutuu ja siirtyy poikkeustilaan koronan vuoksi – Suomen Punainen Risti aloitti rasisminvastaisen viikon
Suomen hallitus tiedotti maanantaina harvinaisista rajoitustoimenpiteistä koronavirusepidemian leviämisen pysäyttämiseksi. Samaan aikaan miljoonia julkisia avustusvaroja vastaanottavan Suomen Punaisen Ristin toiminnan näkymättömyys kriisitilanteessa herättää keskustelua sosiaalisessa mediassa. Juuri tällä hetkellä Suomen Punainen Risti on omistautunut asennevaikuttamiseen ja maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseen.
Hallituksen esittelemästä 19 kohdan toimenpideohjelmasta muun muassa selviää, että kouluja suljetaan ja opetus niissä keskeytetään. Museot, teatterit ja kirjastot menevät kiinni. Julkisia kokoontumisia rajoitetaan merkittävästi, ja hallitus suosittelee välttämään tarpeetonta oleskelua julkisilla paikoilla.
Toimintaohjeena yli 70-vuotiaita velvoitetaan mahdollisuuksien mukaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa – ylipäätään kaikki ihmiskontaktit pyritään rajaamaan minimiin koronan leviämisen estämiseksi. Hallitus myös aloittaa valmistelun Suomen rajojen sulkemiseksi nopealla aikataululla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi eilen, että koko maailma on poikkeustilassa ja kukaan ei osaa arvata lopputulemaa. Presidentin mukaan vaikutukset ovat syviä ja pitkäkestoisia.
Asenteisiin vaikuttamista
Samaan aikaan Suomen Punainen Risti kertoo verkkosivullaan käynnistäneensä rasisminvastaisen viikon. Punaisen Ristin koordinoimaa valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa vietetään siis 16.-22. maaliskuuta. Viikon tavoitteena kerrotaan olevan asenteisiin vaikuttamisen niin, että rasismi vähenee yhteiskunnassa.
Rasisminvastaisen viikon eräänä tavoitteena on kääntää huomio maahanmuuttajien työllistymiseen ja koulutukseen. Osana rasisminvastaista viikkoa Punainen Risti jakaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia yhteisöille, yrityksille ja yksittäisille ihmisille. Rasisminvastainen viikko on näyttävästi esillä myös Suomen Punaisen Ristin Facebook-sivulla, jossa jaetaan useita erilaisia rasismin vastustamiseen keskittyviä videoita.
Yli viisi miljoonaa STEA-avustusta
Suomen Punainen Risti on huomattava julkisten avustusten saaja. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEAlta Suomen Punainen Risti saa tänä vuonna toimintaansa yli viisi miljoonaa euroa. Punaisen Ristin tehtävänä kerrotaan olevan eniten apua tarvitsevien auttaminen kotimaassa ja ulkomailla katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa.
Toistaiseksi Punaisen Ristin toimenpiteet apua tarvitsevien suomalaisten auttamiseksi koronaepidemian keskellä ovat olleet vähänlaisia, jos apua on edes tarjottu – rasismin vastustaminen tuskin auttaa ketään tässä tilanteessa.
”Miksi SPR ei tee mitään?”
Suomen Punaisen Ristin toiminta kriisitilanteessa – tai paremminkin toiminnan näkymättömyys – on huomattu myös sosiaalisessa mediassa. Oulun puskaradio -Facebook-ryhmässä ihmetellään, miksei SPR tee mitään.
– Nyt kun Suomea uhkaa pandemia koronaviruksen vuoksi, herää vain kysymys että missä on esim. SPR. SPR:n vapaaehtoisethan voisivat olla esim. isoimpien kauppojen sekä ostoskeskusten ovilla jakamassa etanolipohjaista käsidesiä sekä halukkaille myös hengityssuojaimia. Myös riskiryhmien ruoka ja muut tarviketoimitukset olisi turvattava, mm. SPR:n voimin.
– SPR ainakin vuonna 2015 pakolaiskriisin aikana sai valjastettua vapaehtoisensa toimiin lyhyellä varoajalla. Nyt jääkin seurannan alle se että mitä esim. SPR on valmis tekemään ko. pandemian hillitsemiseksi Suomessa, Facebook-ryhmässä julkaistussa kirjoituksessa todetaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valmiuslaki epidemia koronavirus suomalaiset STEA SPR julkiset avustukset maahanmuuttajat Sauli Niinistö Rasismi Suvaitsevaisuus hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SPR on perustanut laittomasti maassa oleskeleville yömajoja, pyytää kerrostalonaapureita salaamaan asian – Ville Tavio: ”Vastenmielistä touhua”

Punaisesta Rististä tuli presidentinvaalien alla SensuRisti

SPR ja vokkijohtaja husasivat veronmaksajien rahoja: Evitskogin vastaanottokeskus ylitti budjettinsa miljoonilla

Järjestöjohtajilla muhkeat tulot: SPR:n pääsihteeri tienaa liki 9 000 euroa kuukaudessa

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön 206,8 miljoonaa euroa – SPR yksi suurimmista tuensaajista

STEA:n avustusten käytössä epäselvyyksiä – SPR:llä outoja kustannuseriä ja hämärää toimintaa

Korean koronapotilas n:o 31 ei suostunut testiin – tartutti satoja

Mäkelä kysyi hallituksen rajalinjauksesta – Ohisalo: ”Emme puhu tässä kohtaa valmiuslaista”

SPR:n vastaanottotoiminnassa epäillään törkeää kavallusta
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











