

KUVAKAAPPAUS/PÄIVÄN BYROKRAATTI
Suosittu Päivän Byrokraatti -blogi lopettaa – syynä vihervasemmiston vaino
Suureen suosioon noussut, poliittinen satiiriblogi Päivän Byrokraatti on ilmoittanut lopettavansa. Syyksi lopettamiseen blogin pitäjä kertoo vihervasemmiston netti- ja puhelinhäiriköinnin ja uhkailun. Tunnetut vihervasemmistolaiset somehahmot ovat riemuissaan lopettamisilmoituksesta.
Vuodesta 2013 lähtien Facebookissa ja vuodesta 2015 erillisenä blogina toiminut Päivän Byrokraatti saavutti nopeasti suuren suosion. PB:n Twitter-tilillä on tällä hetkellä yli 13 000 seuraajaa.
Blogi on jakanut huumoripitoista Päivän Byrokraatti -palkintoa ”valtiojohtoisuutta ja holhousta edistäville älyttömyyksille”. Omien sanojensa mukaan Päivän Byrokraatti ”edustaa aatesuuntana klassista liberalismia ja rakentaa juttunsa yksilönvapauksien, sananvapauden, tasa-arvon ja vapaan markkinatalousyhteiskunnan puolustamiselle”.
Tuorein Päivän Byrokraatti -palkinnon saaja on valtioneuvosto, jonka ”projekti suomalaisten henkilötunnusten muuttamiseksi on mahdollisimman hankala ja kallis ratkaisu ongelmaan, jota ei oikeastaan ole edes olemassa.” Palkinnon perustelut kuvastavat hyvin PB-blogin tyyliä, josta kaikki eivät pidä.
– Ensi tuntumalta voi tuntua erikoiselta, että muutettaisiin tunnus, joka on osa ihmisten identiteettiä ja jonka jokainen muistaa osaltaan ulkoa, mutta tietyn ideologian kautta asiaa lähestyttäessä on nähtävissä nykyisen tunnuksen puutteina, että siitä ilmenee tarpeettomasti henkilön syntymäaika ja sukupuoli.
Suosio sai Hesarin kiinnostumaan blogin pitäjistä
PB-blogin takana on joukko kirjoittajia, mutta kyseessä ei silti ole täysin anonyymi sivusto. Vuonna 2016 Päivän Byrokraatin vastaavaksi päätoimittajaksi nimettiin yrittäjä Juha Ketola. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Startup Refugees -hankkeensa arvostelusta loukkaantunut Riku Rantala julisti Helsingin Sanomien kolumnissaan Päivän Byrokraatin vihapuheeksi ja valeuutissivustoksi.
– Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja, Helsingin Sanomat otsikoi Rantalan kirjoituksen.
Hesari on ollut huolissaan PB-blogin suosion kasvusta sen jälkeenkin. Vuonna 2019 Helsingin Sanomien Nyt-liite kirjoitti ”tunnetusta satiirisivustosta, joka alkoi hassuttelevana netti-ilmiönä. Pian se kasvoi somessa yhtä isoksi kuin monet sanomalehdet. Sitten siinä alkoi näkyä päivä päivältä enemmän oikeistolaista politiikkaa.”
Lopettamispäätös vakaan harkinnan tuloksena
Nyt tilanne on siis se, että PB-blogin takana oleva työryhmä on päättänyt lopettaa.
– Tämä onkin sitten ystävät hyvät toiseksi viimeinen PB-kirjoitus. Yksi on vielä valmisteilla, mutta sitten hanskat tiskiin. Vihervasemmiston nettikiusaamista, puhelinhäiriköintiä, uhkailua ja öyhötystä ei enää jaksa. Olemme yrittäneet puhua asiallisen debatin puolesta, turhaan, kirjoittaa Päivän Byrokraatti Twitter-tilillään.
– Keskustelu Twitterissä on sen tasoista, että kysymys kuuluu, kannattaako täällä edes kenenkään olla? Erimielisten haukkumista, alatyylisyyttä ja törkeitä loukkauksia – ihan tunnettujen ja nimekkäiden ihmisten toimesta. Keskustelun tason kohottaminen ei näytä kummemmin etenevän.
– Vastaus on, että ei kannata, kirjoittaa Päivän Byrokraatti aiemmassa pohdinnassaan.
Vihervasemmisto riemuitsee
Monet tunnetut vihervasemmistolaiset somehahmot ovat ilmaisseet ilonsa kuultuaan PB-blogin lopettavan. Esimerkiksi vasemmistoliiton entinen Länsi-Suomen toiminnanjohtaja Misha Dellinger vuodattaa suorastaan ilon kyyneleitä twiitissään.
https://twitter.com/MiskaDellinger/status/1252699100811755532
Dellingerillä onkin erityistä aihetta iloon, sillä hänen Päivän Byrokraattiin kohdistamansa vihaviestit Twitterissä johtivat siihen, että Dellingerin somekirjoittelua ryhdyttiin tutkimaan laajemminkin. Tämän seurauksena Misha Dellinger joutui eroamaan tehtävästään vasemmistoliitossa. Suomen Uutiset on kertonut tästä helmikuisesta tapauksesta aiemmissa jutuissaan: Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan tili yllyttää tappamaan, puoluesihteeri lakaisee asian maton alle ja Li Andersson väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa.
Dellingerin vihaviestejä koskevassa kirjoituksessaan Päivän Byrokraatti epäili, että ”kyseessä on ongelma, joka ei rajoitu vasemmistoliitossa yhteen Dellingeriin, vaan kyseessä on laajempi, poliittiseen väkivaltaan hyväksyvästi suhtautuva asennevamma, joka ulottuu aina puolueen ylimpään johtoon asti.”
Nyt, paria kuukautta myöhemmin tilanne on se, että Päivän Byrokraatti ilmoittaa lopettavansa kirjoittamisen kokonaan vihervasemmiston harjoittaman nettikiusaamisen, puhelinhäiriköinnin ja uhkailun takia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vainoaminen nettivaino Päivän Byrokraatti Juha Ketola Misha Dellinger vihervasemmisto Liberalismi Some Riku Rantala Twitter Vihapuhe
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huumeidenkäytön vapauttamista lobbaaville järjestöille jaettiin yli kymmenen miljoonaa veikkausvoittovaroja

Suomi on kiinni ja kansalaiset eristyksissä koronan vuoksi – vihervasemmisto ryhtyi heti torjumaan natseja ja ilmastonmuutosta

Halla-aho varoitti osan Suomesta muuttuvan asuinkelvottomaksi vihervasemmiston ilmastopolitiikan vuoksi, opetusministeri Li Andersson vastasi asiattomuuksilla: ”p*skapuhetta”

Ronkainen: ”Perhevapaauudistuksen sukupuolineutraali kieli kuin suoraan kulttuurimarxismin oppikirjoista”

Perussuomalaiset: Brexit aiheutti paniikin – ”Jopa Ylen pölyttyneet kirjeenvaihtajat on täytynyt hälyttää uutisoimaan EU-myönteisiä juttujaan suomalaisille”

Tutkimus: Vihervasemmisto hyväksyy natsiksi ja rasistiksi haukkumisen

Ihmeellistä on feminismi – kirjamessujen ohjelmajohtajalle Ronja Salmelle kelpaa jihadismi, ei afrikkalaisen prostituoidun ja ihmiskaupan uhrin kärsimys

Päätoimittajalta: valtakunnansyyttäjä Toiviaisen tulkinnat laillisuusperiaatteen vastaisia – ilmiselvänä tarkoituksena toisinajattelijoiden kampittaminen

Hesari julkaisi diktatuurin propagandaa, joka oli liian sakeaa jopa Iikka Kivelle – kolumnisti otti protestiksi loparit
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















