

Helsingin Sanomien uutinen Raija Toiviaisen ulostulosta. Okealla Tuomas Pöysti. / HS, LEHTIKUVA
Taannehtiva vihapuhejahti kiihtyy – Oikeuskansleri kehottaa suomalaisia poistamaan vanhoja kirjoituksiaan
Sananvapaus Suomessa kapenee kovaa vauhtia. Uusimpia ja entistä kunnianhimoisempia sensuurihankkeita väläyttelee tällä kertaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti, joka kehottaa nyt suomalaisia poistamaan vanhoja nettikirjoituksiaan ennakoivasti. “Myöhemmin lainvastaiseksi muuttuneet mielipiteet” voivat Pöystin mukaan johtaa tulevaisuudessa rikostuomioon. Taannehtivan nettisensuurin lisäksi oikeuskansleri ei myöskään poissulje kirjasensuurin mahdollisuutta.
Suomen ylimpänä laillisuusvalvojana toimiva oikeuskansleri Tuomas Pöysti on huolestunut suomalaisten “myöhemmin lainvastaiseksi muuttuvista mielipiteistä”. Asia nousi keskusteluun sen jälkeen, kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti aloittaa esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen vuonna 2004 kirjoittamasta tekstistä “Mieheksi ja naiseksi hän meidät loi”, jonka julkaisi Suomen Luther-Säätiö. Poliisi oli jo aiemmin arvioinut, että Räsänen ei ollut rikkonut asiassa mitään lakia, mutta valtakunnansyyttäjä oli toista mieltä. Räsästä epäillään nyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Niitä suomalaisia jotka pelkäävät syytteitä mielipiteistään, jotka ovat jossain vaiheessa ovat kenties “muuttuneet laittomiksi”, oikeuskansleri kehottaa pyytämään poistamaan mielipiteensä näkyviltä.
Pöystin lausunnoista uutisoi Lännen Media. Pöysti ei halunnut ottaa kantaa suoraan Räsäsen tapaukseen, vaan puhui asiasta yleisellä tasolla. “Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoo kannattavansa ”pidättyvyyttä ja harkintaa” käynnistää oikeudellisia toimia sellaisten aineistojen osalta, jotka ilmestyessään ovat laillisia mutta muuttuneet yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena lainvastaisiksi”, Aamulehti kertoo.
Niitä suomalaisia jotka pelkäävät syytteitä mielipiteistään, jotka ovat jossain vaiheessa ovat kenties “muuttuneet laittomiksi”, oikeuskansleri kehottaa pyytämään poistamaan mielipiteensä näkyviltä. “Rikoslain soveltamisessa kyse on viime kädessä sen arvioimisesta, kuinka aktiivisia toimia vaaditaan henkilöltä sisältöjen poistamiseksi”, Pöysti sanoo.
Myös kirjasensuuri mahdollista
Mielipiteiden poistot eivät välttämättä rajoittuisi vain sosiaaliseen mediaan tai verkkojulkaisuihin. Myös aiemmin laillisia kirjoja voitaisiin sensuroida, Pöysti katsoo. “Yleisesti ottaen sanoisin, että oikeustoimiin ryhtyminen sellaisen kirjan osalta, joka ilmestyessään on laillinen, edellyttää suurta pidättyvyyttä ja harkintaa”, Pöysti kommentoi Aamulehden haastattelussa.
Pöystin kirjasensuuriajatus saa tukea valtakunnansyyttäjä Toiviaiselta. ”Jos tällainen havaitaan, varmaankin kysytään, missä tarkoituksessa hän on tämän kirjoittanut ja onko hän tätä mieltä edelleen”, Toiviainen kommentoi Helsingin Sanomille, kun häneltä kysyttiin vanhojen kirjojen tai lehtien sensuroinnista. Tuomioon vaikuttaisi siis myös se, missä määrin ajatusrikos on jatkunut syytetyn mielessä teon jälkeen.
Suomen ylin laillisuusvalvoja
Suomesta ei ole varsinaista pulaa ihmisistä, joiden mielestä taannehtiva mielipidesensuuri ja mustat listat kielletyistä kirjoista ovat erittäin huono idea. Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen sekä oikeuskansleri Pöystin päättömistä lausunnoista on kuitenkin hieman hankalaa valittaakaan mihinkään, koska oikeuskansleri on samalla Suomen ylin laillisuusvalvoja. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. edistää perustuslaissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen toteutumista sekä valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu – tai kuuluisi – myös valvoa mm. hallituksen toimien lainmukaisuutta.
Jos halutaan tulkita asiaa suopeasti, Pöystin lausunnoissa saattaa olla kyse myös siitä, että hän ei oikeuskanslerin asemassa halua tai voi astua oikeuslaitoksen ja tuomareiden varpaille etukäteen asiassa, joka on vasta tulossa tuomioistuinten puntaroitavaksi.
Pöysti on koulutukseltaan oikeustieteiden tohtori ja hän aloitti nykyisessä tehtävässään oikeuskanslerina viime vuoden alussa. Sitä aikaisemmin hän on työskennelly mm. Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana sekä Sipilän hallituksen sote-uudistuksen parissa.
Jos halutaan tulkita asiaa suopeasti, Pöystin lausunnoissa saattaa olla kyse myös siitä, että hän ei oikeuskanslerin asemassa halua tai voi astua oikeuslaitoksen ja tuomareiden varpaille etukäteen asiassa, joka on vasta tulossa tuomioistuinten puntaroitavaksi. Hänen ulostulossaan on ainakin ripaus kriittistäkin äänenpainoa. Oli niin tai näin, Pöystin lausunnot kertovat karua kieltä sananvapauden tilan kaventumisesta Suomessa. Vielä joitain vuosia sitten tällaisia lausuntoja ei olisi edes kuunneltu vakavalla naamalla. Nyt on kuitenkin pakko. Tähän on tultu. Mutta miksi? Mistä oikeusviranomaistemme vimmainen halu sananvapauden, vapaan yhteiskunnan ja oikeusvaltioperiaatteen alasajoon oikein kertoo?
Totalitaristit haluavat kontrolloida ajatuksia
Harmaissa puvuissa lausuntojaan antavat virkamiehet eivät välttämättä aina ymmärrä sitä ideologiaa, jonka toteuttajiksi heidät on valjastettu. Kyseessä kun ei ole varsinaisesti rooli, jossa palkittaisiin erityisesti itsenäisestä ajattelusta.
Kyse on muustakin kuin syyttömyysolettamasta, lain tarkkarajaisuusvaatimuksista, oikeusvarmuudesta ja itsesensuurin välttämisestä. Kyse on vallasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että tietyt ryhmät eivät voi pysyä vallassa jos he eivät pysty kontrolloimaan sitä, mitä ihmiset ajattelevat. Ja nyt tämä kontrolli on lipsumassa. Kun vallassa olevat alkavat menettää valtaansa, he yrittävät kiristää otettaan.
Kiihkeimpien puhdasoppisuuden vaalijoiden ja sananvapauden rajoittajien vaatijoiden olisi hyvä myös pysähtyä hetkeksi ajattelemaan sitä, mitä heidän omalle puhevapaudelleen käy, jos ainoat sallitut mielipiteet löytyvät kulloinkin vallassa olevien poliittisista ohjelmajulistuksista.
Fraasit kuten “myöhemmin lainvastaiseksi muuttuneet mielipiteet” kertovat osaltaan tästä epätoivosta ja halusta säilyttää kontrolli. Tavoitteena on maailma, jossa vääränlaisia ajatuksia ei paitsi ole, ei ole koskaan ollutkaan. Ne eivät sovi puhtaaseen ideologiseen visioon.
Paitsi että “kiellettyjä” mielipiteitä ei saa olla nyt, niitä ei saa olla koskaan ollutkaan. Uskomus saattaa olla vaarallinen vaikka se olisi vain väärinajattelijan korvien välissä tai pölyttymässä kirjahyllyssä tai kirjastojen arkistoissa. Vanhoista kirjoista kun saattaisi aina löytyä ajatuksia, jotka eivät enää ole muodin tai lain mukaisia.
Kirjoitukset ja kirjat edustavat kollektiivista muistia. Ne edustavat pysyvää tallennetta siitä mitä on joskus tapahtunut, joskus ajateltu, joskus uskottu. Niille jotka haluaisivat nyt rakentaa uutta uljasta maailmaa, tällainen muistelu taantumukselliseen menneisyyteen – olipa kyse sitten viime kuun Facebook-päivityksestä tai Vanhasta testamentista – on aina vaarallista. Se ei sovi. Ihminen ei voi ajatella jos hän ei voi muistaa. Kuten George Orwell profetaalisesti kirjoitti teoksessaan Vuonna 1984: “Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta, ja joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” Tätä kehitystä on nyt vastustettava.
Kiihkeimpien puhdasoppisuuden vaalijoiden ja sananvapauden rajoittajien vaatijoiden olisi hyvä myös pysähtyä hetkeksi ajattelemaan sitä, mitä heidän omalle puhevapaudelleen käy, jos ainoat sallitut mielipiteet löytyvät kulloinkin vallassa olevien poliittisista ohjelmajulistuksista. Puolueet tai syyttäjät eivät ole erehtymättömiä. Mikäli ne kieltävät – mihin tahansa syyhyn vedoten – ihmisiltä oikeuden puhua, menee tuntemastamme Suomesta paljon rikki.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Totalitarismi Raija Toiviainen George Orwell Tuomas Pöysti Sensuuri Päivi Räsänen Vihapuhe Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


KD ennen: ”Vihapuhe johtaa vihatekoihin”, KD nyt: ”Voiko tässä maassa ilmaista enää minkäänlaisia mielipiteitä?”

Päivi Räsänen poliisikuulusteluun – kyse siitä, onko Raamatun siteeraaminen todellakin laitonta

Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – ”Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”

Vihapuhesyyttäjä pitää Raamatun siteeraamista rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta taannehtivat tuomiot ovat laillisuusperiaatteen vastaisia

Teinipoika osti Trump-lippiksen – koulukiusaajat pieksivät 14-vuotiaan rajusti porukalla

Bussikuskille kenkää kyltin takia – ”Tätä bussia ajaa saksalainen kuljettaja”

Mitäpä jos lukija päättäisi vasta jutun lukemisen jälkeen, maksaako jutusta vai ei? – Swish-journalismi tekee tuloaan Ruotsiin

Professorilta ankarat moitteet valtakunnansyyttäjä Toiviaiselle: ”kansanedustajan voitava toimia kenenkään uhkaamatta ja painostamatta” – Juha Mäenpään tapaus rinnastuu presidentin immuniteettiin

Sebastian Tynkkynen palasi kotiin, ovella odotti kirje poliisilta
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













