Tagi: Eduskuntavaalit 2019

PS ARKISTO

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri puolustaa eduskuntavaaleissa vuonna 2019 saavuttamaansa ykköspaikkaa ja lähtee tavoittelemaan viidettä kansanedustajaa. Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Åland kertoo, että näissä vaaleissa äänestämättä jättäminen on Varsinais-Suomessa käytännössä ääni SDP:lle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pirkanmaan piirin alueella perussuomalaisten kannatus tuntuu olevan poikkeuksellisen hyvää verrattuna esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin, vaikka silloinkaan puolueen kentältä saama vastaanotto ei todellakaan ollut kehno. Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sami Kymäläinen uskoo vakaasti perussuomalaisten olevan vaalien ykkönen ainakin Pirkanmaalla.  Lue lisää >

Turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset, vanhusten hoitoskandaali, erimielisyydet ilmastonmuutoksesta, kaikki nämä nähdään naapurissa. Suomessa ollaan nyt menossa ruotsalaiseen suuntaan ja tulossa on blokkivaalit oikeiston ja vasemmiston välillä. Paalupaikka vaaleissa on tällä kertaa tärkeämpi kuin koskaan, kun uutta hallitusta lähdetään muodostamaan. Siksi muut puolueet seuraavat Aftonbladetin mukaan nyt johtajaa.  Lue lisää >

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti Facebookissa kantaa monien äänestäjien käymiin pohdintoihin koskien vaalienjälkeistä aikaa ja hallituskuvioita. Halla-aho muistutti, että vaikka kokoomuksen ehdokkaat pelottelevat punavihreällä möröllä, Orpon dreamteam sisältää sekä vihreät että Sdp:n.  Lue lisää >