Tagi: Energiapolitiikka

PS ARKISTO

Eduskuntapuolueet kokoontuvat maanantaina puimaan sähkön hintakattoa, jota perussuomalaiset esitti jo kesällä ja johon myös demarit tarttuivat tällä viikolla. Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri huomauttaa, että vitkasteluun ei ole aikaa. – Ihmiset odottavat sähkölaskujensa kanssa, ja he tarvitsevat pikaisesti apua tilanteeseensa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta kävi tänään yleiskeskustelun valtion ensi vuoden talousarviosta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Toimi Kankaanniemi, joka nosti esiin erityisesti huolen suomalaisten perheiden ja yritysten pärjäämisestä rajusti nousevien hintojen kanssa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Turvetuotanto jatkuu Suomessa tulevinakin kesinä, ainakin jonkin verran. Valtio on varannut energiaturvetta seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Tänä kesänä Huoltovarmuuskeskus osti energiaturvetta noin 2 terawattitunnin (TWh) edestä. Aiemmat päätökset turpeen käytön lopettamisesta ja palkkiot koneiden romuttamisesta ovat nyt hiljentyneet lumien alle. Epätietoisuus tulevaisuudesta saa turvetuottajia siirtymään edelleen alalta pois. Pitkäaikaisia energiapoliittisia suunnitelmia kaivataan. Suomi voisi olla turpeen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Twitterin uusi omistaja on julkaissut sisäisiä asiakirjoja, jotka todistavat somealustan harjoittaneen erittäin puolueellista sensuuria Yhdysvaltain presidentinvaalien alla. Bidenin suvun hämäristä liiketoimista kertovan lehtijutun linkittäminen Twitterissä estettiin kokonaan, vaikka juttu perustui tosiasioihin. Nyt Bidenin suvun toimia tutkimaan on perustettu Yhdysvaltain kongressin tutkimuskomitea, joka on erityisen kiinnostunut presidentin yhteyksistä Kiinaan. Musk lupaa, että lisää paljastuksia Twitterin kulisseista...  Lue lisää >

PS ARKISTO

Jokapäiväisten kulujen kanssa taisteleminen koskettaa yhä useampia suomalaisia, mutta usein huomiota kiinnitetään vain kaikkein pienituloisimpiin ja kaikkein suurituloisimpiin siten, että edellisille halutaan antaa lisää ja jälkimmäisiltä ottaa pois. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa tuoreessa kolumnissaan esille keskiluokan, joka joutuu tällä hetkellä elämään kädestä suuhun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Puolueryhmä Vapaa Pohjola on jättänyt jäsenehdotuksen Pohjoismaiden neuvostolle. Vapaa Pohjola vaatii, että sähkömarkkinoiden toimintaa ja hinnoittelumekanismia muutetaan siten, että Pohjoismaiden alueella edullisesti tuotettu puhdas energia pysyy edullisena alueen kuluttajille asti, ja kallis, likainen sähkö on kallista vain sillä hinta-alueella, jolla se tuotetaan.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, Pohjoismaiden neuvoston varapuheenjohtaja Lulu Ranne kirjoittaa Pohjola-Nordenin lehden numerossa 2/2022 Pohjoismaiden neuvoston uudistamistarpeesta muuttuneessa maailmantilanteessa. Ranne uskoo, että mikäli uudistusta ei käynnistetä nyt, uhkaa Pohjoismaiden neuvostoa näivettyminen Stalinin haamun varjoon.  Lue lisää >

Lehtikuva, Wikipedia

Sodan ja energiakriisin myötä maailmanlaajuisesta huomiosta paitsi jäänyt Greta Thunberg on noussut pitkästä aikaa kansainvälisiin otsikoihin. Ruotsalainen ilmastoaktivisti ottaa nyt kantaa Saksan energiapolitiikkaa kritisoimalla ydinvoiman alasajoa. Saksassa käydään parhaillaan poliittista keskustelua suunnitelmista sulkea maan viimeiset kolme ydinvoimalaa. Thunbergin mielestä olisi suuri virhe sulkea ydinvoimalat, mikäli se tarkoittaisi hiilivoiman lisäämistä. Kommentti on yllättävä, sillä aiemmin Thunberg...  Lue lisää >