Tagi: Kaj Turunen

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi sanoo Uuden Suomen haastattelusta, että perussuomalaisten kielteinen kanta hallintarekisterilain uudistukseen tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Hallitus oli aiemmin kaavailut ottavansa käyttöön myös aktiivisen katumisen. Sen tarkoituksena olisi ollut kannustaa henkilöitä kertomaan verottajalle aiemmin ilmoittamatta jättämänsä tulot ilman rangaistusseuraamuksia. Hallitus perui aikeensa pian sen jälkeen, kun puheenjohtaja Timo Soini torppasi lakiesityksen tuoreessa plokissaan....  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eläkeläisten asemasta nousi varsin tiukka keskustelu eduskunnan välikysymyskeskustelussa. Hallitus puolusti kuitenkin tiukasti hallitusvastuussa tekemiään päätöksiä, joista monia oppositio luki kuin piru raamattua. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) muistutti oppositiota, että senkin tulisi pitäytyä totuudessa: eläkeläisten asumistukea ei olla kuitenkaan poistamassa, kuten vasemmalta laidalta kuului. Eläkeläiset nähtävä yksilöinä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kiitti puhujia...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen muistutti historian totuuksista, kun hallitus vastasi opposition välikysymykseen eläkeläisten asemasta. Hän huomautti, että vuonna 1995 Paavo Lipposen (sd.) hallitus teki eläkeläisille karhunpalveluksen säätämällä taitetusta indeksistä. Päätöstä oli tekemässä laaja joukko nykyisiä oppositiopuolueita. – Taitettu indeksi on leikannut työeläkkeitä ja eläkeläisten ostovoimaa useana vuonna, eikä yksikään hallitus halunnut muuttaa taitettua indeksiä 1990-luvun...  Lue lisää >

Martti Kainulainen

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho muistutti oppositiota työnteon merkityksestä eduskunnan budjettikeskustelussa tiistai-iltapäivänä. Tuolloin ensi viikon tiistaihin kestävä budjettikeskustelu vasta alkanut, mutta oppositio hehkui moitteineen jo punaisena kuin hellankoukku.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Talousvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen pitää SAK:n esitystä tuottavuutta parantaviksi ratkaisuiksi hyvänä alkuna. – Mielestäni on hyvä, että SAK:lta tulee esityksiä. Niiden riittävyys pitää katsoa sitten, riittävätkö nämä esitykset tai tuleeko vielä muuta, aikaahan on maanantaihin saakka. Tämä on hyvä alku neuvottelulle, mutta tavoite viiden prosentin kilpailukykyloikasta täytyy saavuttaa, Turunen painotti eduskunnassa torstaina ennen...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen kuralla oleva talous vaatii säästötoimia, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen. Tämänpäiväinen hallituksen budjettiriihi saa kiitosta kansanedustaja Turuselta. Talkoisiin joutuu nyt myös hyvätuloinen kansanosa. – Kaikki keinot on käytettävä maan talouden kuntoon saattamiseksi, mutta niin etteivät pienituloisimmat kärsi. Kansanedustajien ja ministereiden palkaton viikko ei ehkä kansantaloudellisesti ole merkittävä teko, mutta symbolisena eleenä...  Lue lisää >

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kaj Turunen tapasi eilen USA:n pakotelistalle joutuneen liikemies Kai Paanasen eduskunnassa. Turunen tuomitsee amerikkalaisten toimet asettaa pakotteita Suomen kansalaisille tai yrityksille löyhin perustein. – Amerikkalaisten pakotetoimilla, jotka ovat nyt kohdistettu EU-kansalaisiin ja yrityksiin, on välittömiä seurauksia. Pakotelistalle joutuneissa yrityksissä menetetään rajusti työpaikkoja, Turunen sanoo. – Näyttää siltä, että suomalaiset ovat laitettu...  Lue lisää >

Taloudellisia investointeja koskevia lupapäätöksiä voi joutua odottamaan vuosia. Sääntely tuhoaa kilpailukykymme. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen moitti massiivista säätelyä, ja esitteli suuntaviivoja keveämmälle hallinnolle. Turunen vaati lupien käsittelyajoille aikarajat ja siirtymistä yhden luukun periaatteeseen. Hallintoa tulisikehittää niin, etteivät lupaviranomaiset valita toisen lupaviranomaisen tekemästä päätöksestä. Elyjen, Avien ja kuntien virkamiesten roolia pitää selkeyttää ja suoraviivaistaa hallinnon tapoja...  Lue lisää >

Eduskunta on järjestäytynyt lopullisesti virallisiin toimielimiin. Tärkein valinta oli kansanedustajien jäsenyys valiokunnissa, joissa kansanedustajat tekevät suurimman osan työstään. Perussuomalaisten kansanedustajista moni sai hyvän vaikuttamispaikan heti ensimmäisellä eduskuntakaudellaan. Perussuomalaisten Nuorten entinen puheenjohtaja Simon Elo valittiin jäseneksi sekä suureen valiokuntaan että perustuslakivaliokuntaan. Suureen valiokuntaan valittiin myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho, Mika Niikko, Anne Louhelainen ja niinikään ensimmäistä...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen on valittu eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi. Turunen on toisen kauden kansanedustaja. Hän nostaa viennin kilpailukyvyn nostamisen, isänmaallisen energiapolitiikan ja eduskunnan osallistumisen koko kansan säästötalkoisiin toimenpidelistansa kärkeen. – Hallitusohjelman mukaan nyt ryhdytään toteuttamaan isänmaallista talouspolitiikkaa. Se näkyy ohjelmassa monella tavalla, mutta erityisesti energiapolitiikassa. Vienti saatava kilpailukykyiseksi Viennin kilpailukyvyn kuntoon saattaminen on Turusen mukaan Suomen tärkeimpiä...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kolmen ässän hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen. Eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta äänin 114-72. Tyhjää ei äänestänyt kukaan, poissa oli 13 edustajaa. Äänestys päätti hallitusohjelmasta käydyn keskustelun, joka alkoi tiistaina. Liikennevaliokunnalla isoja päätöksiä Aiemmin aamupäivällä perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi valiokuntien puheenjohtajat. Muhoslainen Pirkko Mattila jatkaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Savonlinnalainen Kaj Turunen nousee talousvaliokunnan puheenjohtajaksi. Viime kaudella hän toimi talous-...  Lue lisää >

Heikki Saukkomaa Lehtikuva

Hallitusneuvotteluissa neuvotellaan vihdoin suurista rahoista. Taloustyöryhmä sekä strategiset työryhmät miettivät parhaillaan, millaisista osista yhteensä 10 miljardin euron suuruinen sopeutusvaje koostuu ja millä keinoilla siitä selvitään. Tämä tarkoittaa vääntöä sen välillä, kuinka suuri osa sopeutuksesta hoituu toimintatapojen uudistuksilla ja kuinka suuri osuus säästöillä. Jos talouskasvu lähtee käyntiin, voidaan osa keinoista hoitaa ehdollisina – eli leikkaustarve vähenisi. –...  Lue lisää >