Mikko Savola
Antikainen ehdottaa drooniosaamiskeskusta Pohjois-Karjalaan – turvallisuutta on vahvistettava siellä, missä uhka on
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii hallitusta vahvistamaan sotilaallista läsnäoloa Pohjois-Karjalassa ja pitää tervetulleena sitä, että myös keskusta on lähtenyt mukaan keskusteluun Itä-Suomen turvallisuuden parantamisesta. Antikainen korostaa, että muuttunut turvallisuustilanne edellyttää konkreettisia toimia eikä pelkkiä puheita.
Ronkainen ja Savola vierailivat sodan etulinjassa: Drooniosaamiseen panostettava myös Suomessa
Kansanedustajat, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) ja valiokunnan jäsen Jari Ronkainen (ps.) vierailivat Ukrainassa. Kansanedustajat tutustuivat droonipataljoonan sodankäyntiin Zaporizzjan etulinjassa. Vierailu toi selvästi esille sen, että myös Suomen on panostettava voimakkaasti drooneihin liittyvään osaamiseen, tuotekehitykseen ja tuotantoon.
Tomi Immonen Nato-kokouksessa Yhdysvalloissa: Ukrainan tie Naton jäseneksi on peruuttamaton
Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistui Naton parlamentaarisen yleiskokouksen kevätistuntoon Ohion Daytonissa Yhdysvalloissa. Yleiskokouksessa nähtiin Ukrainan tie Naton jäseneksi edelleen väistämättömänä.
Naton parlamentaarinen yleiskokous Suomeen 2027 – perussuomalaisten Immonen: Täysjäsenyyttä ei toteuteta kirjekurssilla
Kansanedustajat vetoavat hallitukseen: Kauhavan lentokenttä ja entinen varuskunta-alue hankittava tukikohtakäyttöä varten
Mäenpää tyytyväinen Suomen panssarivaunupäätökseen – Suomen on ensisijaisesti ajateltava omaa puolustustaan
Vaalit lähestyvät, keskusta alkaa jälleen vastustaa omaa politiikkaansa – Leena Meri tylyttää: ”Yllätys”
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää


































