rahankäyttö
Turun Perussuomalaiset kritisoi raitiotien lisärahoitusta – rahankäyttö hankkeen ympärillä vaikuttaa leväperäiseltä
Turun kaupunginhallitus päätti raitiotieyhtiön lisärahoituksesta kahdella miljoonalla eurolla varsin köykäisin perustein. Lisälistalle ilmestyi yllättäen esitys, joka perusteli lisärahoitustarvetta venyneellä päätösaikataululla. Hanketta kritisoivat perussuomalaiset pitävät rahankäyttöä raitiotiehankkeen ympärillä leväperäisenä.
Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Mika Merano: Miksi Helsinki päätti lähettää 350 000 euroa Gazaan? – ”Kaupunkilaisten rahaa heitetty täysin hukkaan kohteisiin, jotka eivät hyödytä veronmaksajaa”
Helsinkiläinen Mika Merano herättelee kunta- ja aluevaalien alla keskustelua verovarojen käyttökohteista ja rahankäytön avoimuudesta. Monissa kunnissa verovaroja törsätään hankkeisiin, joilla ei ole mitään yhteyttä kunnan asukkaiden palveluihin ja hyvinvointiin. Merano painottaa, että kuntien tehtävä ei voi olla toimia hyvesignaloivana runsaudensarvena. - Lähtökohtaisesti on aina ajateltava, että jokaisen veroeuron tulee tavalla tai toisella tulla suoraan takaisin sen maksajalle.
Riikka Purra: Vaaleissa on puhuttava rahasta
Perussuomalaiset julkaisi tänään kunta- ja aluevaaliohjelmansa. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo perussuomalaisten puhuvan lähivaaleista palveluiden lisäksi myös rahasta.
PS-kansanedustajat vaativat Yleltä selvitystä kohutuista monimuotoisuuskoulutuksista ja rahankäytöstä
Eurovaaliehdokas Joonas Kiviranta: ”Byrokraattinen asenne ja ylisääntely näivettävät Eurooppaa”
Yleisradion hallintoneuvoston PS-edustajat: Ylen rahoitus läpinäkyväksi – johdon palkat ja palkkiot kasvaneet lähes 30 prosenttia
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä: Kaupungin rahankäyttö holtitonta ja palkanmaksu sekaisin
Italiassa mällätään suomalaisten veroeuroilla – Huru ja Junnila: Missä valvonta, missä hätäjarru?
Purra: Velkakäyrä sojottaa punaisena, hallitusta kiinnostavat vain ilmasto ja pakolaiset – ”Suomalainen veronmaksaja itkee yhä katkerammin”
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää



































