Tagi: Ruotsin poliisi

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Todellisuus alkaa olla tarua ihmeellisempää Ruotsin rikollismaailmassa. Uusia jäseniä jengeihin etsitään kaikin keinoin ja riveihin kelpaavat jo alle kouluikäisetkin. Kouluissa tytöt tarkkailevat huomaamattomasti mahdollisia jäsenehdokkaita vakavan rikollisuuden loppumattomaan tarpeeseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pelkästään Tukholmassa poliisin tutkinnassa on satoja selvittämättömiä murhia. Vähäisimmistä rikoksista Ruotsin poliisi selvittää muutaman prosentin. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tilanne on vakava ja voi johtaa siihen, että kansalaiset menettävät luottamuksensa oikeuslaitokseen ja virkavaltaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koraanin polttaminen Turkin suurlähetystön edessä tammikuussa johti kansainväliset mitat saaneeseen selkkaukseen, jonka seurauksena ruotsalaispäättäjien puntit tutisivat toden teolla. Jälkimaininkina tapahtumista on noussut perustuslaillinen kiista, joka asettaa maan poliisihallinnon outoon valoon.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsin poliisi on saanut haltuunsa 13 000 valokuvan ja videon materiaalin, joka sisältää todisteita lasten hyväksikäytöstä. Varhaisimmat todisteet ovat vuodelta 2018, mutta muiden kiireidensä takia poliisi pääsee vasta nyt tositoimiin tutkinnassa. Osa rikoksista onkin saattanut jo vanhentua, kertoo SVT.  Lue lisää >