

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rikollisryhmät etsivät kuumeisesti uusia jäseniä – jengeihin hamutaan jopa 6-vuotiaita ja yläasteen koululaiset saavat rahakkaita tarjouksia palkkamurhasta
Todellisuus alkaa olla tarua ihmeellisempää Ruotsin rikollismaailmassa. Uusia jäseniä jengeihin etsitään kaikin keinoin ja riveihin kelpaavat jo alle kouluikäisetkin. Kouluissa tytöt tarkkailevat huomaamattomasti mahdollisia jäsenehdokkaita vakavan rikollisuuden loppumattomaan tarpeeseen.
Rikollisjengien keskinäiset välienselvittelyt heijastuvat jo jäsenhankintaankin, joka on vilkeastunut huomattavasti viimeisten kuukausien aikana. Poliisin mukaan Rinkebyssä on tehty havaintoja siitä, että rikolliset yrittävät värvätä jengeihin jopa 6-vuotiaita pikkulapsia.
– Jos näet veikan myymässä huumeita leikkikentällä tai jos vanhemmat rikolliset pyytävät välillä rahtaamaan aseita, niin sille tielle on helppo sitten hieman vanhempana lähteä, sanoo Rinkebyn paikallispoliisin päällikkö Therese Rosengren Svenska Dagbladetissa.
– Vanhemmilla rikollisilla tarkoitan 15-vuotiaita. Olemme havainneet, että yhä nuoremmat syyllistyvät vakaviin rikoksiin, joten meidänkin on keskityttävä näihin nuorempiin.
Murhatöitä tekstarilla
Viime aikoina Uppsalan poliisin tietoon on tullut tapauksia, joissa rikolliset ovat lähetelleet lapsille kohdistettuja viestejä, joissa kerrotaan mahdollisuudesta ”tienata valtavasti rahaa” tietystä toimesta. Epävirallisen tiedon mukaan kyse on palkkamurhasta.
– Tällaiseen tietylle ryhmälle kohdistettuun ja näin konkreettiseen tarjoukseen emme ole törmänneet koskaan aikaisemmin, toteaa aluepoliisin tiedottaja Magnus Jansson Klarin Aftonbladetissa.
Uppsalan poliisi ei ole tietoinen siitä, onko palkkamurhaa tarjottu yläasteen koululaisille muualla maassa. Tietoa ei ole myöskään siitä, että joku olisi tarttunut tarjoukseen.
Tytöt kartoittavat ehdokkaita
Kaikissa Tukholma kouluissa, joissa on yli 12-vuotiaita oppilaita, on ongelmia rikollisverkostojen kanssa. Näin väittää oppilaiden parissa työskentelevä asiantuntija SvD:n mukaan.
Jengit eivät kuitenkaan toimi avoimesti koulujen alueilla, vaan kaikki tapahtuu hyvin peitellysti. Kohderyhmän voi toki tavoittaa myös puhelimen ja sosiaalisen median välityksellä.
– He pysyttelevät useimmiten ulkopuolella. Sen sijaan he lähettävät asialle muita, usein tyttöjä tarkkailemaan lapsia ja näiden käyttäytymistä, kertoo koulukuraattori Arman Hoque.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tarkkailu kohdistettu viesti Arman Hoque kouluikäinen jäsenhankinta värväys Magnus Jansson Klarin yläaste kohderyhmä palkkamurha rikollisverkostot jengirikolliset Therese Rosengren Ruotsin poliisi Uppsala Rinkeby rikollisjengit rekrytointi esikoulu lapset Sosiaalinen media Tukholma Vakoilu koulu nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Jengirikollisuus tulee kalliiksi Ruotsin kansantaloudelle – maakuva ruvella, investoinnit kutistuvat ja työvoiman saanti vaikeutuu

Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Kansanedustaja Rami Lehtinen huolissaan maahanmuuttajalähiöiden ongelmista: ”Tällä tahdilla olemme Ruotsin tilanteessa”

Oikeusministeri Gunnar Strömmer: ”Tuntemamme Ruotsi saattaa olla menetetty”

Rikollisjengi houkutteli 16-vuotiaan torpedoksi – matkasi toiseen kaupunkiin murhaamaan

Euroopan poliisiviranomaiset: Rikollisjengit hyödyntävät lapsia operaatioissaan kautta mantereen – kokonaiset perheet saattavat elää lapsen rikoksista hankkimilla tuloilla
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














