Tagi: ruuantuotanto

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset esittivät eduskunnassa valtion lisätalousarvioon 19 konkreettista muutosehdotusta, jotka yhdessä muodostavat vahvan kokonaisuuden kotimaisen maatalouden, huoltovarmuuden ja omavaraisuuden sekä maaseudun kehittämisen varmistamiseksi, mutta yksikään ehdotus ei hallitukselle kelvannut. Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen kuvaa lopputulosta järkyttäväksi. -Hallituksen arvopohjan on vaihduttava, Tynkkynen jyrähtää.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää aikoo jättää eduskunnassa lakialoitteen, jossa esittää arvonlisäveron alennetun 14 prosentin verokannan soveltamista myös maatalouden teuraaksi myytävien elävien eläinten myyntiin. Tällä hetkellä niihin sovelletaan yleistä 24 prosentin arvonlisäverokantaa, jonka tuottajat kokevat epäoikeudenmukaiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus on päätymässä esittämään uusia ilmastotoimia. Tietojen mukaan hallitus on esittämässä muun muassa jakeluvelvoitteen kiristämistä, joka nostaa polttoaineiden hintoja pumpulla jopa kymmeniä senttejä litralta. Perussuomalaiset ei voi käsittää suunnitelmia eteenkään nyt, kun Suomessa eletään epävarmuudessa Ukrainan sodan takia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Jenna Simula penäsi eilen kyselytunnilla hallitukselta konkreettisia toimia suomalaisen maatalouden pelastamiseksi. Toimia luvattiin perjantaiksi, mutta kun niitä ei alkanut kuulua, ehdotti Simula tänään Twitterissä uutena keinona alkutuottajien arvonlisäverolle kulutonta maksuaikaa.  Lue lisää >