Sakari Puisto

Elinkeinoministeri Puisto: Työ turpeen puolesta etenee

Eduskunta on myöntänyt 100 000 euroa hankkeelle, jolla vahvistetaan turpeen kotimaista tuotantokykyä ja rakennetaan Suomeen korkean jalostusasteen turvetuotteiden uutta kehityspolkua.

13.12.2025 |09:30

Uudet elinvoimakeskukset alueiden tueksi – tavoitteena kansalaisten ja yritysten palveluja sujuvoittava aluehallinto

Kymmenen elinvoimakeskusta aloittaa toimintansa vuoden 2026 alusta. Samalla 15 ELY-keskuksen toiminta päättyy. ”Tavoitteena on, että elinvoimakeskukset pystyvät aiempaa vahvemmin tukemaan alueiden elinvoimaisuutta. Yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa on keskeistä tavoitteen saavuttamisessa”, linjaa elinkeinoministeri Sakari Puisto

02.12.2025 |11:09

Elinkeinoministeri Sakari Puisto: ”Laivanrakennusteollisuus on hyvä esimerkki siitä, miten perinteinen teollisuus voi uudistua ja menestyä globaalissa kilpailussa”

Elinkeinoministeri Sakari Puisto muistuttaa Aamulehdessä Washingtonissa allekirjoittamastaan Ice Pact-yhteislausumasta, joka vahvistaa jäänmurtajayhteistyötä Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan välillä. Meriteollisuus työllistää Suomessa yli 30 000 ammattilaista.

02.12.2025 |09:38

Ministeri Puisto jäänmurtajayhteistyöstä: ”Luo taloudellista kasvua kaikkiin kolmeen maahan”

Suomi, Kanada ja Yhdysvallat ovat julkaisseet yhteisen julkilausuman, jossa todetaan jäänmurtajayhteistyön edenneen onnistuneesti erityisesti teollisen yhteistyön osalta. - Jäänmurtajayhteistyö luo taloudellista kasvua kaikkiin kolmeen maahan ja parantaa arktista turvallisuutta, luonnehtii elinkeinoministeri Sakari Puisto.

21.11.2025 |11:37

Ministeri Puisto: Suomen teollisuuden vahvuusalueille on paljon kysyntää nykyisessä maailmantilanteessa

Suomalaisen teollisuuden uusien tilausten arvo ja tuotannon volyymi ovat kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tilaukset ovat kasvaneet alkuvuonna 9,7 prosenttia vuoden takaisesta. Elinkeinoministeri Sakari Puisto arvostaa kotimaisen teollisuuden osaamis- ja innovaatiokyvykkyyttä. Hänestä jäänmurtajakaupat ja muut hyvät teollisuusuutiset edistävät vientivetoista talouden kasvua ja työllisyyttä.

06.11.2025 |09:11

Tilausbuumi edellyttää meriteollisuudelle uutta strategiaa – Puisto: ”Suomalaisen meriteollisuuden on vastattava kovaan kysyntään”

Suomen meriteollisuus on vahvassa myötätuulessa uusien jäänmurtaja- ja risteilyalustilausten myötä. Ala on tarkemmin sanottuna vahvassa murroksessa. Kovaan kysyntään on vastattava ja siksi työ- ja elinkeinoministeriö laatii Suomelle ajantasaisen meriteollisuusstrategian.

13.10.2025 |11:50

Hallitus kohdentaa yli 16 miljoonaa euroa Itä- ja Pohjois-Suomen kasvuun

Valtioneuvosto on päättänyt kohdentaa 16,1 miljoonan euron myöntövaltuuden Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon. Rahoitus sisältyy vuoden 2025 talousarvioon, ja sen tavoitteena on vahvistaa alueiden talouskasvua, elinvoimaa ja huoltovarmuutta.

09.10.2025 |16:04

Ministeri Tavio: Kehitysrahojen edistettävä suomalaisen viennin kasvua

Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio ahkeroi paitsi suomalaisten suuryritysten myös pienten ja keskisuurten yritysten viennin edistämiseksi. Tavion mukaan Ukrainan jälleenrakentaminen on vientiponnistelujen keskiössä. Lisäksi hallitus tekee kehitysapuun historiallisen suuret säästöt ja muutokset. Tarkoituksena on, että Suomen omat taloudelliset intressit toteutuvat ja vienti kasvaa.

08.10.2025 |12:31

Rahoituksen saatavuus paranee hallituksen uudistuksella – Koskela: Pk-yritysten kasvu vauhtiin

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela nostaa esiin perusongelman, josta yrittäjät ovat toistuvasti kertoneet: pankeista on vaikea saada rahoitusta. Hallituksen nyt tekemä uudistus korjaa ongelmaa.

12.09.2025 |13:55

PK-yritysten näkymät varovaisen positiiviset – ”Tutkimus- ja kehitystoiminta keskeinen kilpailukyä vahvistava tekijä”

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio sekä korkojen lasku. - Hallituksen tavoitteena ja tehtävänä on kannustaa suomalaisia yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymään, painottaa elinkeinoministeri Sakari Puisto.

11.09.2025 |11:28

Valtiovarainministeri Riikka Purra uusista säästöistä: ”Kehitysapu ei kuulu valtion ydintehtäviin”

Valtion vuoden 2026 tulo- ja menoarvion valmistelu on meneillään valtiovarainministeriön sisäisissä budjettineuvotteluissa. Tavoitteena on löytää myös miljardin lisäsäästöt. Neuvotteluja johtava valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi aamulla ennen neuvottelujen alkamista, että vielä löytyy leikattavaa, "jota suomalaisen veronmaksajan ei välttämättä tarvitse lainan takaisinmaksun kautta kustantaa".

06.08.2025 |09:55

Elinkeinoministeri Sakari Puiston ykköstehtävä on kasvun hakeminen: ”Suomessa on menestyksen tekijöitä, joille maailmalla on tarvetta juuri nyt”

Uusi elinkeinoministeri Sakari Puisto linjaa, että Suomessa tulee nyt päästä tahmeasta talouskehityksestä aivan erilaiseen moodiin. Puisto katsoo luottavaisesti, että että Suomella on jo nyt runsaasti tietotaitoa ja osaamista, jotta kasvua voidaan saada aikaan eri markkinasegmenteillä.

30.06.2025 |20:29

Uusi elinkeinoministeri Sakari Puisto: ”Maailman myllerryksessä on pohdittava sitä, mitä maailmalla juuri nyt tarvitaan ja miten Suomi pystyy tarpeisiin vastamaan”

Ministerinä tänään aloittanut kansanedustaja Sakari Puisto lupaa tehtävässä keskittyä etenkin yritysrahoituksen koko kentän vahvistamiseen. Ministeri Puisto näkee Suomessa paljon potentiaalia sekä koti- että vientimarkkinoilla, niin perinteisillä kuin uusillakin aloilla.

13.06.2025 |13:26

Vilhelm Junnila eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi ministeriksi siirtyvän Sakari Puiston tilalle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti tänään ryhmäkokouksessaan esittää kansanedustaja Vilhelm Junnilaa eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi.

12.06.2025 |18:01

Talousvaliokunnan perussuomalaiset: Suomalainen teknologia ja tehtaanpiippu ovat mitä parhainta ilmastopolitiikkaa

Talousvaliokunta sai valmiiksi mietintönsä teollisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokunta pitää selontekoa kattavana. Mietinnössä on tuotu esiin myös selkeitä kehittämistarpeita Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi. Perussuomalaiset valiokunnan jäsenet korostavat talouskasvun välttämättömyyttä Suomen kehityksen kääntämiseksi kohti parempaa.

06.06.2025 |11:47

Yrittäjien valtuustolta tunnustus politiikan päättäjille: ”Suomessa on historiallisen yritysmyönteinen hallitus”

Asenne yrittämiseen on kohentunut, yrittäjiä arvostetaan ja he ovat näkyvästi esillä politiikan johtotehtävissä. Sekä perussuomalaiset että kokoomus ovat erityisen yrittäjämyönteisiä puolueita. Viesti kentältä hallitukselle on avoin ja yrittäjän sanaa kuunnellaan. Kuten perjantaina Suomen Yrittäjien valtuustossa.

27.05.2025 |18:13

Talousvaliokunnan perussuomalaiset tyytyväisiä tuleviin kasvupanostuksiin – ”Kasvu on juuri se, mitä Suomi nyt kipeästi tarvitsee”

Talousvaliokunta sai perjantaina valmiiksi lausuntonsa lähivuosia koskevasta julkisen talouden suunnitelmasta. Maamme talous on kohdannut lukuisia ulkoisia haasteita, jotka ovat väistämättä säteilleet heikkona talouskehityksenä Suomeen. Talousvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat pitävät hallituksen valitsemaa talouspolitiikan linjaa oikeana.

23.05.2025 |15:23

Kevyempi yhteisöverotus ei maistu demareille – Sakari Puisto: Kannustava verotus vaikuttaa suoraan investointihalukkuuteen

Veronalennukset ovat keskeinen työkalu talouskasvun taustalla, sillä kevyempi verotaso vaikuttaa paitsi taloudellisen toimeliaisuuden määrään, myös niihin päätöksiin, joita yrityksissä tehdään, kun omistajat harkitsevat, missä maassa toimintaa kannattaa harjoittaa. Kasvuyritykset luovat samalla uusia työpaikkoja.

24.04.2025 |15:23

Perussuomalaiset: Sinivalkoinen teollisuus luo hyvinvointia – ”Suomalainen teknologia ja tehtaanpiippu ovat mitä parhainta ilmastopolitiikkaa”

Perussuomalaiset näkevät, että vallitsevassa maailmanajassa kansallinen etu on asetettava talous- ja elinkeinopolitiikan perustaksi. Painopisteitä ovat omavaraisuuden ja huoltovarmuusnäkökulmien lisäksi myös politiikkatoimet, joilla teollisuutta pyritään edistämään suomalaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Geopolitiikka ja turvallisuus nousevat keskiöön.

09.04.2025 |16:09

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Mistä Suomeen saataisiin lisää talouskasvua? Kysymys on aiheellinen, koska tuntuvaa kasvua ei ole nähty liki 17 vuoteen. Vaikeuskerrointa nostaa nyt Yhdysvaltain uuden kauppapolitiikan aiheuttama epävarmuus, joka nakertaa markkinoiden luottamusta kaikkialla maailmassa. Toimialojen tarjoamia mahdollisuuksia on kuitenkin paljon. Tuleva elinkeinoministeri Sakari Puisto näkee etenkin puolustusteollisuuden tarjoavan jatkossa positiivisia näkymiä. - Puolustusteollisuus varmasti on yksi paikka, jossa meillä on paljon innovaatiomahdollisuuksia, nyt etenkin Nato-jäsenyyden myötä ja osaamiskeskusten näkökulmasta.

28.03.2025 |13:26

Argentiinan talousuudistukset Suomen Uutiset Show’n asiantuntijoiden ruodittavana – ”Suomessakin pitäisi tehdä enemmän talouspolitiikkaa ja vähemmän identiteettipolitiikkaa”

Suomen Uutiset Show’n asiantuntijoista koostuva raati tarkastelee läheltä Argentiinan uutta talousohjelmaa, jota on kutsuttu myös moottorisahavallankumoukseksi. Asiantuntijoiden mukaan taloutta ei tulisi Suomessakaan päästää enää koskaan kriisin partaalle, vaan välttämättömät uudistukset on hyvä tehdä ajallaan.

21.03.2025 |17:29

VTT Koskenkylä arvioi Risto Murron raporttia – saadaanko kasvutyöryhmän ehdotuksilla Suomi uudistumaan ja kasvamaan?

Varman toimitusjohtajan Risto Murron johtaman työryhmän raportti valmistui viime viikolla. Valtiotieteen tohtori Heikki Koskenkylä arvioi, saadaanko raportin antamilla ehdotuksilla aikaan kaivattua talouskasvua Suomeen.

10.03.2025 |16:51

Perussuomalaiset tyytyväisiä investointituen etenemiseen

Eduskunnan talousvaliokunta sai valmiiksi lausuntonsa niin sanotusta investointihyvityksestä. Valiokunta piti esitystä kannatettavana ja tärkeänä Suomen kasvumahdollisuuksien ja kilpailuaseman vahvistamisen kannalta.

06.03.2025 |10:45

Puisto: Tukea kasvuyrityksille – työperäisessä maahanmuutossa kriteerit ja reunaehdot pidettävä korkealla

Toimitusjohtaja Risto Murron johtaman Kasvuriihi-ryhmän äsken Suomen hallitukselle luovuttama loppuraportti sisältää 41 ehdotusta talouskasvun vauhdittamiseksi ja yritystoiminnan uudistamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto katsoo raportin sisältävän useita harkinnan arvoisia esityksiä.

03.03.2025 |13:54

Työmarkkinauudistusten vaikutukset näkyvät ajan kanssa – hallitusohjelma on sinivalkoisen kasvun ohjelma

Hallitus on tehnyt mittavan määrän erilaisia kasvutoimia ja luonut edellytyksiä paremmalle tulevaisuudelle, jossa hyvinvointivaltion palvelut voidaan turvata. Hallituksen ohjelma ja teot tähtäävät innovaatioiden sujuvoittamiseen ja sinivalkoiseen teollisuuspolitiikkaan, joka mahdollistaa uusien työpaikkojen synnyn Suomeen.

21.02.2025 |14:12

Puisto: Taloudessa näkyvillä jo positiivisia merkkejä – ”Korot ovat laskussa, ostovoima paranee ja yritysten tilaukset ovat kääntyneet kasvuun”

Kansainvälinen taloussuhdanne on pitkään ollut ankea, mutta nyt optimismiinkin on pitkästä aikaa aihetta, sillä esimerkiksi Suomen Pankin ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna ja kasvu vahvistuu ensi vuonna. Inflaatio hidastui Suomessa selvästi jo viime vuonna.

20.02.2025 |10:38

Perussuomalaiset kansanedustajat: Verohyvityksellä Suomeen lisää työpaikkoja ja hyvinvointia

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen suurten teollisten investointien verohyvityksestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki, Sakari Puisto, Sami Savio ja Merja Rasinkangas iloitsevat odotetun ja uusien työpaikkojen syntymisen mahdollistavan lakiesityksen etenemisestä.

19.12.2024 |17:36

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää