Tuhopoltot
800 000 osoitti mieltään Ranskassa: Kauppoja ryöstettiin, ikkunat palasiksi ja autot tulessa – levotonta myös muualla Euroopassa
Ranskassa lauantaina järjestetyt laajat mielenosoitukset kärjistyivät väkivaltaisiksi mellakoiksi ja ryöstelyksi eri puolilla maata. Valtosa protestoijista käyttäytyi rauhallisesti, mutta videoiden mukaan kirjava joukko rikollisia käytti tilaisuutta hyväkseen kostaakseen yhteiskunnalle ja toteuttaakseen oikeudenmukaisuutta varastamalla.
Poliisi paljasti poikkeuksellisen laajan rikollisverkoston – yli 500 kiloa huumeita, noin 60 epäiltyä, 44 vangittiin tutkinnan aikana
Suomesta johdettuun kansainväliseen huumeverkostoon värvättiin toimijoita useista Euroopan maista. Epäillyistä valtaosa on syntynyt 2000-luvulla. Poliisin mukaan tapauksessa korostuvat vakavan rikollisuuden verkostoituminen ja crime as a service -ilmiö.
KRP epäilee Foxtrot-verkoston pyörittäneen 300 kilon huumekauppaa Suomessa – Ruotsin median mukaan johtaja on Iranin hallinnon suojeluksessa
Keskusrikospoliisi epäilee ruotsalaisen Foxtrot-verkoston pyörittäneen laajaa huumekauppaa Suomessa. Poliisi on takavarikoinut tutkinnassa lähes 300 kiloa huumeita, ja Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan verkoston johtaja Rawa Majid eli Kurdikettu oleskelee Iranissa hallinnon suojeluksessa.
Poliisi epäilee: Lauttasaaren tuhopoltto oli tilausrikos
Helsingin poliisi epäilee, että viime viikolla Lauttasaaressa tapahtunut pyöräliikkeen tulipalo oli tilausrikos (crime as a service). Pajalahdentiellä kerrostalon alakerrassa sijainnut pyöräliike tuhoutui tulipalossa täysin.
Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää




























