valtionhallinto
Strandman vaatii rajuja leikkauksia byrokratiaan: ”Valtionhallinnon paisuttaminen pitää lopettaa”
Päättäjien täytyy uskaltaa karsia valtionhallinnon rakenteita rohkeasti, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman. Suomen on arvioitava kaikkien toimistojen, paneelien ja hallinnollisten elinten tarpeellisuus kriittisesti. Jos toiminnalla ei ole osoitettavaa vaikutusta suomalaisten arkeen tai valtion ydintehtävien hoitamiseen, päättäjien on punnittava sen jatkoa vakavasti.
Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
7. luetuin
Perussuomalaiset esittää 1 300 miljoonan euron säästöjä valtionhallintoon
Seuraavalla hallituskaudella perussuomalaiset hakisi merkittäviä säästöjä valtionhallinnosta eri toimenpiteillä, kuitenkin turvallisuuskriittisiä toimijoita suojaten. Ympäristö- ja maatalousasiat keskitettäisiin jatkossa pääosin maa- ja metsätalousministeriöön.
Ministeri Lulu Ranne ei tingi väyläinfrasta ja liikenneturvallisuudesta – korostaa silti tiukkaa talouskuria julkisella sektorilla
Liikenneturvallisuuden parantaminen ja koko Suomen tieverkon kunnon vahvistaminen on ministeri Lulu Ranteelle keskeinen tehtävä. Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa Ranne kertoo samalla oman ministeriönsä sisäisistä säästöistä ja vaatii tiukempaa talouskuria koko julkisella sektorilla. Ranne kuvailee omaa toimintaansa lean-ajattelumalliksi, eli optimoinniksi jossa turhat rönsyt karsitaan pois.
Strandman esittää valtionhallinnon valtuutettujen tehtävien yhdistämistä – päällekkäisyyksiä purkamalla säästöjä ja tehokkuutta
Suomen valtionhallinnossa toimii useita eri valtuutettuja, kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu, vanhusasiavaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu. Näiden toimijoiden tehtävänä on valvoa oikeuksien toteutumista ja edistää eri väestöryhmien asemaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää tehtäviä tärkeinä, mutta niiden toteuttamiseen ei hänen mielestään tarvita näin monia päällekkäisiä organisaatioita.
Valtiovarainministeriö ehdottaa 23,8 miljoonan euron lisäsäästöjä omaan toimintaansa
Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa siitä, miten sen hallinnonala toteuttaisi osuutensa kevään 2025 puoliväliriihessä päätetyistä valtionhallinnon lisäsäästöistä. Hallitus linjasi tuolloin, että vuoteen 2026 mennessä toimintamenoja karsitaan yhteensä 130 miljoonalla eurolla julkisen talouden vahvistamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi.
Jujutsua, moottoripyöräilyä ja teoreettista fysiikkaa harrastava Riikka Purran erityisavustaja Jussi Lindgren on parhaimmillaan paineen alla: ”Kyllä tämä on minulle unelmaduuni”
Mitä voi päätellä miehestä, joka harrastaa moottoripyöräilyä, kontaktitaistelulajeja ja kuntosalia - ja käy MPK:n reserviläisharjoituksissa?
Trump tekee Elon Muskista valtionhallinnon tehokkuustarkastajan – byrokraatit odottavat kauhulla
Donald Trump on nimittänyt Elon Muskin valtionhallinnon tehostamisviraston johtoon. Uuden viraston nimi DOGE on tuttu netin koirameemeistä. Kyseessä ei ole kuitenkaan vitsi, vaan odotettavissa on kovia leikkauksia byrokratian syövereihin. Mutta koska puikoissa on Elon Musk, odotettavissa on myös kovan luokan viihdettä.
Valtionhallinnon tuottavuusohjelman valmistelu etenee – tavoitteena 243 miljoonan euron säästöt
Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti
Toimitus suosittelee
Viikon 49/2022 luetuin
Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää

































