Tagi: Valtiovarainministeriö

LEHTIKUVA

Koronaviruksen vaikutuksista Suomen talouteen ei vielä tiedetä muuta, kuin että ne ovat jossain tuntuvan ja hirveän välillä. Lainvalmistelutyö kuitenkin jatkuu valtiovarainministeriössä ja pöydällä on muun muassa suunnitelma liikenteen päästöjen leikkaamiseksi. Rajuista polttoaineille suunnitelluista hinnankorotuksista ovat kirjoittaneet muiden muassa Ilta-Sanomat ja Verkkouutiset.  Lue lisää >

RUOTSI | Hyvinvointiyhteiskunnan taskuilla on monta kävijää. Kaikki eivät ole oikealla asialla ja veronmaksajien rahaa on joutumassa kateisiin vuosina 2018-2030 kokonaista 275 miljardia kruunua (yli 26 miljardia euroa). Puolet vie voro ja loput maksetaan sinne tänne erehdyksessä. Myös vierastyövoimaan liittyvissä väärinkäytöksissä liikkuvat miljardit. Asiasta uutisoi maan yleisradioyhtiö SVT.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Vanhustenhoidon hoitajamitoituksen korotus sai laajaa kannatusta kaikilta puolueilta kokoomusta lukuun ottamatta ennen eduskuntavaaleja. Hoivakotien huonot olot ja heitteille jätetyt vanhukset kuohuttivat kansaa useaan otteeseen sitä mukaa kun väärinkäytöksiä tuli julkisuuteen.  Lue lisää >

Valtiovarainministeriö aloitti tänään laatia valtion talousarviota ensi vuodelle. Perjantaina tiedetään suuntaa antavasti, miten hallitus haluaa ensi vuonna rahaa käyttää. Perussuomalaiset vaatii, että menoissa siirretään merkittävä osa haittamaahanmuutosta ja kehitysavusta suomalaisten hyvinvointiin.  Lue lisää >