Artikkeli kuva

Poliisi hoitaa puukotuksesta epäiltyä maassa makaavaa miestä Turussa 18. elokuuta 2017. Poliisi ampui miestä reiteen taltuttaakseen miehen. / LEHTIKUVA

Tavio terroristioikeudenkäynnistä: Suomen elinkautisesta saisi tulla elinkautinen

20.03.2018 |11:37

Tänään alkoi Turun viimevuotisen terroristi-iskun tekijän oikeudenkäynti. Syyttäjä vaatii rangaistukseksi elinkautista vankeutta, joka on Suomessa ankarin rangaistus.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskunnan lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio kommentoi asiassa, että Suomen elinkautisesta vankeudesta tulisi tehdä kirjaimellisesti elinkautinen eli henkilön loppuelämän kestävä vankeusrangaistus, tai vapautumiseen asti pitäisi ainakin kulua aikaa huomattavasti pidempään kuin nykyisin.

”Uhrit ovat kuolleita lopullisesti”

Nykyinen elinkautinen merkitsee oikeuden vapauttamisharkinnan jälkeen keskimäärin noin 13 vuoden vankeusrangaistusta.

– Uhrit ovat kuolleita lopullisesti. Yhteiskunnan anteeksianto murhaajalle on Suomessa kansainvälisestikin poikkeuksellisen nopeaa. Lisäksi kaikkein pahimpiin terroristisiin tekoihin syyllistyneen vapauttaminen tulee olemaan vakava turvallisuusriski, kun rangaistus on kärsitty, Tavio sanoo.

– Jos rangaistusmaksimeissa olisi enemmän liikkumavaraa, niin mikäänhän ei estäisi tuomareita antamasta suoraan sen 13 vuoden vankeusrangaistuksen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
10.
Suomen uutiset logo

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

26.10.2026 |16:30

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi