Teemu Keskisarjan kolumni: Supisuomalaisten sukupuutto johtuu rakkauden kastraatiosta

Romahdus on jo liian lievä ilmaus syntyvyyden pohjattomista pohjalukemista. Loppu lähestyy. Ensin ehtyvät lapset ja sitten kaikenikäiset. ”Suomalaistaustaisten jälkeläisiä” lienee 2100-luvulla alle miljoona. (Helsingin Sanomat 25.3.2024).

Kansanryhmämme katoaa. Sukupuutto ja lajikato torppaavat supisuomalaisuuden tarinan.

Väkilukua varjelee väestönvaihto, mutta en nyt jämähdä siihen. Muuten vain mietin syntyjä syviä. Miten Suomi-neidosta tuli maho? Tai sukupuolten tasa-arvon nimissä: Miksi Suomi-poika antoi piut paut siittämiselle?

Naimattomia ja lapsettomia oli tietty määrä myös menneisyyden maalaiskylässä. Asia oli täysin luonnollinen ja yhteisön hyväksymä. Seitsemän veljeksen Simeoni rupesi setämieheksi sortuvaisen luonteensa takia ja maiden jaon välttämiseksi. Iijoki-sarjan Yli-vanhat olivat napatalonsa ylpeässä nuoruudessa torjuneet kosijoita ja lykänneet valintaa, kunnes eivät enää kelvanneet avioon elimet ”paksussa homeessa”.

Läheskään jokaisen ei pidä lisääntyä. Pallolla pyörii porukkaa ihan tarpeeksi. Olen viimeinen ihminen arvostelemaan kenenkään perhekokoa, johtuipa se omasta tahdosta taikka ei. Rohkenen kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin Yhteiskunta-nimisen ikälopun hepun edunvalvojana.

Supisuomalaisten sukupuutto ei riipu etuuksista. Iskiksi ja äiskiksi aikojien turvaverkko on todella tiheä verrattuna entisyyteen (mihinpä muuhun nykyisyyttä vertaisimme?). Ongelmaisten ja ongelmattomien lapsiperheiden, yksin-, kaksin- ja kolminhuoltajien, perheettömien alaikäisten, sairaiden ja terveiden, lahjakkaiden ja lahjattomien tuki on aivan tapissa.

Päiväkotien, koulujen ja terveydenhuollon palvelusta vanhemmuus ei kiikasta. Kaikkien aikojen pienimpiä ikäluokkia hoivaa kaikkien aikojen suurin joukko ammattiauttajia. Tämä on kiistaton tosiseikka – leikkausloruista huolimatta.

Lääketiede säästää synnyttäjät lapsivuodekuolemilta, jotka koituivat lukemattomien esiäitien kohtaloksi. Kehdon keinutteluun ei enää sisälly itku joka toisen vauvan muuttumisesta enkeliksi. Nimenomaan nykyisin voi vanhempi pitää taukoa työstä kuin työstä ilman nälkiintymistä. Äpärä on opiskelijaneidolle pikku vahinko, mutta piika onnettomimmillaan menetti ansion, asunnon ja maineen.

Vaikea sanoa, voiko Yhteiskunta enempää tehdä? Aineellisia argumentteja hedelmällisyyden puolesta on loputtomiin. Ne vain eivät kiinnosta melkein ketään hiipuvassa napatalossa.

Elämänkatsomuksemme ei edesauta elämän jatkumista. ”Tietoyhteiskunnassa” raskaus on sukupuolista riippumaton ruumiintoiminto, maskuliininen myrkytys tai pyöreämasuisen papparaisen perusoikeus. Lapsimyönteisiä arvoja – suomeksi sanottuna äidin- ja isänrakkautta – kastroivat kulutususkonto ja onanismi. Luonto ajoi tikanpojan puuhun, mutta sieluton digi-ilveily pudotti pesän maahan. Joku historioitsija, lajinsa viimeinen, ihmetelköön sadan vuoden päästä, kuinka tässä näin kävi.