

MATTI MATIKAINEN
Tiina Elovaaralta kehut ohjaamoille eli ”nuorten työkkäreille” – loistokonsepti!
Alle kolmekymppisten työkkärit eli ohjaamot ovat tulleet jäädäkseen. Hallitus päätti puoliväliriihessä vakiinnuttaa ohjaamoiden toiminnan. Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara ei tyytyväisyyttään peittele.
– Ohjaamo on loistokonsepti. Ne ovat helposti saavutettavia ja auki parhaimmillaan joka arkipäivä. Sinne voi tulla ilman ajanvarausta. Tarjolla on opinto-ohjausta, TE-toimiston palveluja tai vaikka mahdollisuus keskustella terveydenhoitajan kanssa, kertoo Elovaara.
– Helsingissä toiminta on todella aktiivista, toivon että Tampere yltää tulevaisuudessa samaan. Ohjaamon tulisi olla auki päivittäin, Elovaara jatkaa.
Ohjaamoja on eri puolilla Suomea jo yhteensä 40. Viime vuonna ohjausta sai jopa 60 000 16-29-vuotiasta nuorta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puoliväliriihestä merkittäviä satsauksia turvallisuuteen – Poliisille, Supolle, Rajavartiolaitokselle ja Puolustusvoimille lähes 100 miljoonaa

Hallitus pisti lisää vauhtia työllisyyden kasvuun – Soini: ”Tämä on hyvä ja isänmaallinen ratkaisu”

Laura Huhtasaari: Päivähoitomaksujen alentaminen on erinomainen päätös

Hallitus ei puutu lapsiperheiden herkkään elämänjaksoon – Arja Juvonen kiittelee päätöstä: ”Perheitä ei ohjata pakolla eikä käskyttämällä”

Puolen miljoonan pienituloisen verotus kevenee Yle-veron verran, kunhan SDP lopettaa spedeilynsä

Perussuomalaiset poliisikansanedustajat tyytyväisiä huomattavista panostuksista turvallisuuteen
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.















