

LEHTIKUVA
Turvapaikanhakijoita ei palauteta Unkariin – Tavio: ”Suomi ottaa mallioppilaana ylimääräiset siirtolaiset”
Suomi ei palauta Unkarin kautta tulevia turvapaikanhakijoita, vaikka Dublin-asetus sitä edellyttäisi.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja lakimies Ville Tavio uskoo, että hallituksella ja ministeriöllä olisi paremmat edellytykset tutkia Unkarin ihmisoikeustilannetta. Tällä hetkellä tulkinnan tekee Helsingin hallinto-oikeus, joka käsittelee turvapaikanhakijoiden kielteiset turvapaikkahakemuksien valitukset.
EU on turvapaikkalainsäädännön villi länsi
Helsingin hallinto-oikeus on jäädyttänyt Dublin-palautukset Suomesta Unkariin. Syyksi kerrotaan epävarmuus turvapaikanhakijoiden kohtelusta Unkarissa. EU-maiden sopimuksen mukaan turvapaikanhakija pitäisi palauttaa siihen EU-maahan, missä hän on rekisteröitynyt turvapaikanhakijaksi.
– Perussuomalaiset ovat keskustelleet jo pitkään EU:n Dublin-palautusasetusten noudattamisesta ja turvapaikanhakijoiden palauttamisesta siihen turvalliseen EU-maahan, josta he ovat Suomen rajan ylittäneet. EU on turvapaikkalainsäädännön villi länsi, jossa jokainen valtio tekee mitä lystää, mutta Suomi pyrkii yhä olemaan EU:n mallioppilas, Tavio ihmettelee.
Tuomioistuin tekee poliittisia päätöksiä
Hallinto-oikeus teki päätöksen Unkariin palauttamisen jäädyttämisestä, koska asian käsittely on kesken. Täytäntöönpanoon ei ole haluttu ryhtyä ennen lopullista päätöstä, koska tämä saattaisi vaarantaa valittajan oikeusturvan, mikäli valitus menestyisikin.
Tavio ymmärtää lain puitteet, mutta toivoisi asiaan muutosta.
– Turvapaikanhakijoilla on laillinen oikeus valittaa kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Turvapaikkakriisin laajuus huomioiden on kuitenkin vaarana, että tuomioistuin ajautuu tekemään poliittisia päätöksiä, sellaisia, jotka pitäisi jättää hallituksen ja ministeriön päätettäväksi.
”Muut maat antoivat piupaut sopimuksille”
Tavio on sitä mieltä, että turvapaikkalainsäädäntö pitäisi säätää kokonaan uusiksi ja nykyistä selkeämmäksi.
– Muuten Suomi on tässäkin asiassa EU:n kanssa tuuliajolla. Suomi alkoi tunnollisena vastaanottamaan ylimääräisiä siirtolaisia, kun taas muut EU-maat antoivat ”piutpaut” sopimuksille, Tavio toteaa ja lisää:
– Nykyisenlainen hallitsematon sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto vaarantaa hyvinvointivaltion, jos rahat elintasosurffareiden hyysäämiseen hankitaan lisäveroina ja leikkauksina.
Suomi moittimassa muiden palautuspolitiikkaa
EU-maiden välisen Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakijan hakemus pitäisi käsitellä siinä maassa, johon hakija on rekisteröitynyt. EU-maat eivät toistaiseksi palauta turvapaikanhakijoita Kreikkaan, koska maan vastaanottokyky ei riitä. Unkarista ei ole tehty vastaavaa, yhtenäistä päätöstä.
– Ongelmissa ollaan, jos Suomi lähtee ylimielisesti moittimaan muiden EU-maiden palautuspolitiikkaa, Tavio toteaa.
Unkariin palauttamisen jäädyttäminen koskee muutamaa kymmentä tapausta. Hallinto-oikeudesta kerrotaan, että jokainen päätös on tehty yksilöllisesti. On mahdollista, että turvapaikanhakijat palautetaan Unkariin myöhemmin.
Unkarin palauttamisten jäädyttämisestä kertoi ensimmäisenä Yle.
VERA MIETTINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho ja sisäministeriö eri mieltä – kumman luvut ovat oikein?

Suomi somalialaisten ja irakilaisten ykköskohde – todennäköisintä saada oleskelulupa

Halla-ahon arvio: 70 prosenttia hakijoista saa turvapaikan Suomesta – ”Ei pystytä palauttamaan, jos eivät halua lähteä”

Halla-aho: Vetovoimatekijät pois – rajavalvonta palautettava EU:n sisärajoille

Halla-aho: ”Kiristykset pikaisesti käyttöön – ennen kuin perheenyhdistämisruletti lähtee pyörimään”

EU:n sisäiset siirrot eivät toimi – suuri osa jäsenmaista ei halua ottaa turvapaikanhakijoita

Eerola ja Immonen: Suomen perheenyhdistämiskäytännöt jäämässä ylivoimaisesti löyhimmiksi – direktiiviä sovellettava täysimääräisesti

Itävalta rajoittaa maahantuloa – suuri osa jatkaa matkaa Pohjoismaihin

Miksi Suomi ei palauta turvapaikanhakijoita Unkariin? – Migri ei pidä maata turvallisena
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.














