
LEHTIKUVA
Ultra Bran entinen laulaja ottaa etäisyyttä taiteilijoiden ”äänekkään vähemmistön” woke-ajatteluun
Ultra Bra -yhtyeen entisen laulajan mielestä taiteilijoiden woke-ideologia alkaa muistuttaa taistolaisuutta: ”Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan”. Vaarana on, että epäpoliittisten taiteilijoiden hiljainen enemmistö jää wokettajien jalkoihin ja taiteellisen ilmaisun vapautta kahlitaan.
Säveltäjä Olli Virtaperko ottaa kantaa taidepiirien identiteettipolitiikkaa ja ”ideologisen oikeamielisyyden” vaatimuksia vastaan kolumnissaan klassisen musiikin aikakauslehti Rondossa. Kallion ilmaisutaidon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Virtaperko toimi vuosina 1995–2001 Ultra Bra -yhtyeen laulajana.
Äänekäs vähemmistö vaatii
Virtaperko kirjoittaa, että perinteisesti Suomessa taiteilijan persoona ja hänen työnsä on nähty erillisinä asioina, joten taiteilija on saanut elää elämäänsä kohtuullisen vapaasti. Viime vuosina kuitenkin taiteilijoiden ”poliittisesti vihervasemmistolaisen identiteetti- ja blokkipolitiikan ytimeen asemoitunut” äänekäs vähemmistö on ryhtynyt vaatimaan kaikilta taiteilijoilta ideologista oikeamielisyyttä.
– Taiteilijoiden vihervasemmistolaisen wokeismin siipi on palauttanut hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän retoriikan taidepuheeseen, Virtaperko kirjoittaa.
– Se on tehnyt sen moralismia ja vihaa tihkuvalla tavalla, johon sosiaalisen median ihmisiä toisiaan vastaan ajava ja blokkeihin jakava algoritmitodellisuus on antanut oman kuorrutuksensa.
Taideyhteisö kahlitsemassa
Virtaperkon mielestä woke-taiteilijoiden ajattelu muistuttaa moraalista esikuvaansa, taistolaisuutta: ”Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan”. Taiteen tärkeimpänä tehtävänä pidetään omien poliittisten tavoitteiden edistämistä ja kaikki epäpoliittinen taide nähdään moraalis-eettisesti ”pahana” taidetta.
Vaarana on, että ”puolustautumishaluttomien ja -kyvyttömien nössökkä-taiteilijoiden enemmistö” jää wokettavien taiteilijoiden jalkoihin ja taiteellisen ilmaisun vapautta kahlitaan.
– Perustuslaki ei pyri patoamaan, kahlitsemaan tai suuntaamaan luovuuden ja ajattelun virtaa vähääkään, mutta taideyhteisö itse ei muuta teekään, Olli Virtaperko lopettaa kolumninsa.
Virtaperko kirjoitti kolumninsa viime vuoden marraskuussa jo ennen Katariina Sourin saamelaisnaista esittävästä maalauksesta noussutta kohua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- wokeismi Ultra Bra Olli Virtaperko woke-kulttuuri Taistolaisuus Identiteettipolitiikka Katariina Souri
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Disney woketti urakalla, teki rajusti turskaa ja nyt kaduttaa – yhteiskunnallinen päsmäröinti on riskialtista puuhaa

Kulttuurien sota kiihtyy USA:ssa: Trumpin kannattajat saivat tarpeekseen wokesta ja perustivat oman nettikaupan

Teemu Keskisarjan kolumni: Kansallisoopperan ja populaarimusiikin toteutumattomat historiat

Koponen: Woke-hullu ideologia ajaa tyttöjen turvallisuuden edelle

Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista

Harvard valitsi rehtorikseen identiteettipoliittisen aktivistin, joka vähät välitti koulun oppilaisiin kohdistuvasta antisemitismistä – huonostihan siinä sitten kävi

Identiteettipolitiikka vastatuulessa, Philadelphian poliisi irtisanoi monimuotoisuusjohtajansa – palkka woke-virassa oli rapsakat 170 000 dollaria vuodessa

Miksi yhden asian fanaattiset joukkoliikkeet paljastuvat aina lopulta äärivasemmistolaisiksi puuhakerhoiksi?

Intomieliset woke-hyvikset rakensivat rotuihin perustuvan etuoikeusjärjestelmän – lopputulos on käsittämätön sekasotku, joka törmää nyt kiviseinään
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.














