

LEHTIKUVA
Unkariin valittiin maan ensimmäinen naispresidentti
Unkarin parlamentti on valinnut maalle sen historian ensimmäisen naispresidentin. Toukokuussa virkaansa astuvaa presidenttiä odottavat kovat ajat naapurimaassa Ukrainassa riehuvan sodan ja sen tuomien pakolaisvirtojen keskellä.
Tällä hetkellä perheministerinä toimiva Katalin Novák, 44, (kuvassa oikealla) tulee olemaan myös Unkarin kaikkien aikojen nuorin valtionpäämies astuessaan virkaansa toukokuussa. Novák on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja lakia. Hän on aiemmin työskennellyt Unkarin ulkoministeriössä EU-asioiden parissa ja toiminut Fidesz-puolueen varapuheenjohtajana.
Tuleva presidentti Katalin Novák on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän on työskennellyt Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa ja puhuu unkarin lisäksi englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa, kertoo Unkarin hallituksen tiedote.
Konservatiivista perhepolitiikkaa
Novák kertoi tiedotustilaisuudessa pyrkivänsä olemaan koko kansakunnan presidentti. Kristillisyyttä ja perhearvoja korostavan Novákin mukaan ”kansakunnan tahto olla vapaa on sen itsenäisyyden perusta ja perhe on kansakunnan kehto”.
Unkari tunnetaan konservatiivisesta ja lasten tekoon kannustavasta perhepolitiikasta, jota myös Katalin Novák on perheministerinä ollut ajamassa. Ajatuspaja Suomen Perusta on julkaissut raportin siitä, miten Unkari on onnistunut perhepolitiikallaan nostamaan syntyvyyttä ja mitä Suomella olisi tästä opittavaa.
Sota Ukrainassa tuo pakolaisia Unkariinkin
Katalin Novák sanoo haluavansa äitinä ja vaimona toimia rauhan ja turvallisuuden puolesta. Hänen mukaansa Venäjän aloittama sota on käsittämätön asia, jota ei voida hyväksyä.
Naapurimaa Ukrainasta on tullut Unkariin tähän mennessä noin 200 000 pakolaista. Katalin Novák kertoo käyneensä viime viikolla vierailulla Taka-Karpatiassa Ukrainassa, jossa asuu merkittävä unkarilaisvähemmistö.
Taka-Karpatia kuului vuosisatojen ajan Unkariin, kunnes se ensimmäisen maailmansodan jälkeen liitettiin vasta itsenäistyneeseen Tšekkoslovakiaan. Toisessa maailmansodassa Unkari valtasi alueen takaisin, mutta sodan lopussa Neuvostoliitto liitti sen itseensä osaksi Ukrainan sosialistista neuvostotasavaltaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perhearvot Taka-Karpatia Katalin Novák perhepolitiikka Fidesz Unkari Ukraina pakolaiset Suomen Perusta Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuinka Unkari on saanut nostettua maan syntyvyyden määrätietoisella perhepolitiikalla – ja mitä Suomi voisi tästä oppia?

Unkari saanee ensimmäisen naispresidenttinsä keväällä – Orbanin puolueen perheministeri presidenttiehdokkaaksi

Komissio kehuu nyt rajamuureja rakentavia reunavaltioitaan – Unkari sai aikanaan samasta toiminnasta roimat torut

EU:n Puolan ja Unkarin elpymisrahat pakastimessa – Italialle rahat, vaikka mafian arvellaan iskevän apajille

Junnila: Etyjin seurattava Serbian kehitystä – ”Maassa on merkittävää ja vanhemmissa ikäluokissa lähes kritiikitöntä venäläismielisyyttä”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












