Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Uskonnollinen vastakkainasettelu lisääntyy Euroopassa – lähes puolet brittimoskeijoista kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi

14.07.2022 |14:37

Uskonnollinen vastakkainasettelu lisääntyy yhä monikulttuurisemmassa Euroopassa. Englannissa häirintä ja iskut moskeijoita vastaan ovat lisääntyneet viime vuosina, väittää tuore muslimiorganisaatioiden tekemä selvitys.

Noin 42 prosenttia brittimoskeijoista tahi islamilaisista instituutioista on viimeisen kolmen vuoden aikana kokenut häirintää, jonka taustalla on uskontoon liittyvä motiivi. Raportin tehneiden muslimiorganisaatioiden mukaan yleisin häirinnän muoto oli vandalismi, sitä seurasivat murrot ja varkaudet.

Lähes viidennes selvitykseen osallistuneista moskeijoista raportoi myös henkilökunnan tai rukoilijoiden fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta sekä solvaamisesta.

– Olemme todistaneet ikkunoiden rikkomista, henkilökunnan autojen sotkemista sekä rasistisia kirjoituksia moskeijan seinissä, nimetön moskeijan työntekijä kertoo selvityksessä.

Viharikokset lisääntyvät

Pohjois-Lontoossa sijaitsevan Sainsbury Parkin imaami Toufik Kacimi kertoo Al Jazeeralle, että uskonnolla motivoidut hyökkäykset ovat todellakin lisääntyneet vuosien mittaan. Ilmaamin mukaan jotkut väärintekijöistä jopa tekeytyvät muslimeiksi ja varastavat rukoilijoiden kännyköitä sekä rahaa kolehdista.

– Voidaan sanoa, että viharikokset muslimeja vastaan ​​ovat lisääntyneet jyrkästi viimeisen kolmen vuoden aikana ja se tulee kalliiksi. Olemme palkanneet neljä vartijaa ja asentaneet lisää valvontakameroita moskeijan tiloihin, imaami sanoo.

Selvitykseen osallistui 113 moskeijaa, joista 9 prosenttia kertoo kokeneensa jatkuvaa häirintää. Englannissa asuu 2,8 miljoonaa muslimia, 4,4 prosenttia väestöstä. Maaliskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä saarivaltakunnassa rekisteröitiin 6 377 uskontomotivoitua viharikosta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Arno Kotro kertoo, miten pedagoginen muoti-idiotismi kouluissa romutti erään nuoren koululaisen oppimiskokemukset

08.08.2025 |21:56
8.
Suomen uutiset logo

Halla-aho: ”Palestiinan valtio olisi puhdas illuusio, eikä tunnustaminen tätä asiaa muuksi muuttaisi”

07.08.2025 |12:33
9.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
10.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää