

PS ARKISTO
Vapaa Pohjola: Pohjola saatava irti Venäjän ja Kiinan riippuvuuksista
Venäjän aloittaman raakalaismaisen sodan vuoksi on tullut selväksi, miten tärkeää omavaraisuus ja riippumattomuus ovat muun muassa energiassa. Kaikki Pohjoismaat ovat nyt joutuneet pohtimaan vakavasti omavaraisuus- ja huoltovarmuusnäkökulmia. Vapaa Pohjolan puheenjohtaja Lulu Ranne pitää tärkeänä, että kaikki riippuvuussuhteet Venäjän ja Kiinan suuntaan on katkaistava.
– On selvää, että meidän ja Venäjän väliset suhteet eivät palaa entiselleen Ukrainan sodan jälkeenkään. Ukrainan sota on rikkonut täysin luottamuksen Venäjään luotettavana kumppanina. On siksi hyvin tärkeää, että pyrimme vahvasti kohti riippumattomuutta kaikesta Venäjään liittyvästä, oli sitten tulevaisuudessa maiden välistä yhteistyötä tai ei, toteaa Vapaa Pohjolan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.
Kiina menossa kohti jyrkempää itsevaltiutta
Venäjän lisäksi Kiina on jo pitkään osoittanut olevansa uhka demokratialle ja turvallisuudelle, eikä sitä pidä aliarvioida. Kiinan kehitys käy selkeästi kohti yhä jyrkempää itsevaltiutta. Pohjoismaissa olisikin tärkeää määrätietoisesti lisätä riippumattomuutta Kiinasta kaikilla politiikan ja elinkeinoelämän osa-alueilla.
– Kiina on mm. vakoiluillaan Pohjoismaissa sekä tietenkin Taiwanin ja uiguurien kohtelullaan osoittanut, että riippuvaisuuttamme Kiinasta on vähennettävä määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti. Kiinan pyrkimyksenä on nousta uudeksi maailman ykkösvaltioksi. Tämä sisältää useita uhkia, jotka meidän on tiedostettava, Ranne muistuttaa.
Vapaa Pohjola vaatii Pohjoismaiden neuvostoa laatimaan selkeän strategian siitä, miten tulevina vuosina irrottaudutaan Venäjän ja Kiinan riippuvuuksista ja lisätään omavaraisuutta Pohjolassa. Kriisi- ja huoltovarmuudesta käydäänkin pohjoismaisella tasolla jatkuvasti hyviä keskusteluja strategian pohjaksi.
Vapaa Pohjola jättää jäsenaloitteen
Vapaa Pohjola -puolueryhmä on jättämässä Pohjoismaiden neuvostolle jäsenaloitteen strategian laatimisesta. Venäjän ja Kiinan riippuvuuksista irtautuminen tarkoittaisi kriittisten tuotantoprosessien, energian ja ruoantuotannon pohjoismaisuusasteen nostamista.
– Kuten perussuomalaisten viime vuonna julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa todetaan: autoritääristen maiden, etenkin Kiinan ja Venäjän, asettama haaste demokraattiselle lännelle on todellinen. Meidän tulee ottaa uhka vakavasti ja tehdä kaikkemme suojellaksemme pohjoismaista demokratiaa ja vapautta, Ranne toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kiina-riippuvuus Ruoantuotanto Ukrainan sota Venäjä-riippuvuudet länsimainen demokratia autoritaariset valtiot omavaraisuus energiantuotanto Pohjoismaat Pohjoismaiden neuvosto Lulu Ranne Kiina Turvallisuus Vakoilu Venäjä Huoltovarmuus Vapaa Pohjola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vapaa Pohjola vaatii muutosta sähkömarkkinoiden toimintaan ja hinnoittelumekanismiin – Ranne: ”Meidän on lopetettava ideologinen energiapolitiikka!”

Junnila tyytyväinen Suomen Nato-päätökseen: Suomen itsemääräämisoikeus vahvistuu Venäjä-riippuvuuden vähetessä

Mäkelä: Perussuomalaiset ovat pitkään varoittaneet Venäjä-riippuvuudesta ja korostaneet omavaraisuuden tärkeyttä – etenkään demarit eivät uskoneet (video)

Kiinalaisomisteinen TikTok nousi länsimaiden turvallisuushuoleksi

Kiina kannustaa nyt kansalaisia lisääntymään – maailman väkirikkaimman maan titteli meni keväällä Intialle

Kiina hankkii tiedustelupomojen mukaan laittomasti ja järjestelmällisesti huipputeknologiaa länsimaista – uhkaa koko demokraattisen järjestelmän tulevaisuutta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















