

LEHTIKUVA
Varusmiesten tapaturmia ei aiota korvata taannehtivasti – perussuomalaisten Juvonen: Tämä on suuri vääryys
Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tänään sotilastapaturma- ja palvelussairauslain käsittelyn. Käsitelty laki on lähtöisin kansanedustaja Arja Juvosen vuonna 2017 laatimasta lakialoitteesta, jolla esitettiin varusmiespalvelusta suorittavien varusmiesten vakuutusturvan parantamista samalle tasolle kuin vapaaehtoisessa kriisinhallinnassa toimivilla.
Kriisinhallinnassa toimivien vakuutusturvaa parannettiin 1.1.2017, jolloin heille tai heidän edunsaajilleen kirjattiin lakiin tuntuvat korvaukset vahinkotapaturmien tai kuolemantapauksen johdosta.
– Nyt valiokunnan hyväksymä laki korvaa vain 1.1.2019 jälkeen sattuneet sotilastapaturmat ja kuolemantapaukset, mutta unohtaa täysin varusmiesten tapaturmat tätä ennen, Juvonen kritisoi.
Juvonen toteaa, että yhdenvertaisuuden kannalta varusmiehiin kohdistuvaa lakia olisi tullut soveltaa myös taannehtivasti 1.1.2017 jälkeen sattuneisiin tapaturmiin. Laki ei myöskään tule korvaamaan mahdollisesti tämän vuoden loppuun saakka tapahtuvia vahinkoja asevelvollisuutta suoritettaessa.
– Vaikka laki tuokin asevelvollisuutta suorittaville vakuutusturvan ja heidän tilanteensa paranee tulevaisuudessa, sen voimaantulossa on kuitenkin erittäin suuri yhdenvertaisuuden epäkohta ja kansantajuisesti ajateltuna jopa vääryys.
Lakialoite asiasta tyrmättiin
Juvonen teki lain käsittelyn yhteydessä lakialoitteen, jossa esitettiin, että lakia sovellettaisiin taannehtivasti myös varusmiesten kohdalla. Näin varusmiehet olisivat samassa asemassa kriisinhallinnassa toimivien kanssa. Lakialoitteen allekirjoitti eduskunnan enemmistö.
– Tällä taannehtivuudella muun muassa järkyttävässä Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa uhreiksi joutuneet varusmiehet tai heidän edunsaajansa, sekä kaikki muut 1.1. 2017 jälkeen palvelustaan suorittaessa loukkaantuneet tai pysyvän vamman saaneet varusmiehet, olisivat olleet oikeutettuja korvauksiin, Juvonen kertoo.
– Joudun kuitenkin äärettömän pettyneenä ja surullisena kertomaan, että valiokunta ei kannattanut aloitettani, vaan esitykseni kaatui valiokunnan äänestyksessä äänin 12-2. Tämä on raadollista, kohtuutonta ja käsittämätöntä, Juvonen purkaa tuntojaan.
Juvonen pitää käsittämättömänä, että varusmiespalveluksen suorittaneet ovat edelleen täysin vailla riittävää vakuutusturvaa.
– Prioriteetit ovat tässä asiassa täysin hukassa, Juvonen sanoo.
Vielä yksi yritys
Juvonen kertoo, että hän tulee esittämään vielä kertaalleen eduskunnan täysistunnossa tämän lain voimaantuloa taannehtivasti.
– Tulen esittämään myös lausumia, joilla otetaan kantaa muun muassa puolustusvoimien turvallisuuden parantamiseen entisestään, Juvonen täsmentää.
Juvonen vetoaa myös presidentti Sauli Niinistöön lain vahvistajana.
– Toivon, että hän näkisi tämän inhimillisen ja ymmärtävän puolen tässä asiassa ja ottaisi kantaa tai tekisi lakiin esitettyjä muutoksia. Korvaukset sotilastapaturmiin joutuneille on korvattava 1.1. 2017 lähtien eli samalta ajalta kuin kriisinhallinnassa toimivat rauhanturvaajat ovat niitä voineet saada, Juvonen toistaa.
Artikkelia muokattu 28.11. klo 15.25 valiokunnan äänestystuloksen osalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Kehysriihessä varattava rahat sotilastapaturma- ja palvelussairaus lakiin – ”Raasepori ei unohdu”

Raaseporin onnettomuustutkinta valmis – Juvonen: Laki saatava kuntoon – varusmiesten tapaturmakorvaukset samalle tasolle rauhanturvaajien kanssa

Juvosen lakialoite meni läpi: Varusmiesten tapaturmasuojaan oikeudenmukainen korjaus
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











