

PS ARKISTO
Vihreiden varavaltuutettu vaalikelvoton Oulussa, äänet jäämässä puolueelle – Simula: ”Vastoin kansalaisten oikeustajua”
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ratkaisi tiistaina (7.12.) valituksen, joka oli tehty vihreiden listoilta Oulun kaupunginvaltuuston varajäseneksi valitun, europarlamentaarikko Heidi Hautalan avustaja Eeva Heikkilän vaalikelpoisuudesta. Hallinto-oikeus totesi, ettei Eeva Heikkilä ollut vaalikelpoinen kesän kuntavaaleissa, sillä hänen tosiasiallinen kotipaikkansa on Bryssel.
Brysselissä kuntavaalien aikaan asunut Eeva Heikkilä vaihtoi kotikunnakseen Oulun juuri ennen kuntavaaleja.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu Jenna Simula pitää tapausta irvokkaana.
– Näin äänestäjiä koijataan. Ehdokkaaksi asetettiin Brysselissä asuva mepin avustaja ääniä keräämään. Ilman hänen äänisaalistaan vihreillä olisi Oulussa yksi valtuutettu vähemmän – ja perussuomalaisilla yksi enemmän, Simula huomauttaa.
Nykyisen vaalilain mukaan vaalikelvottomaksi todetun henkilön keräämät äänet jäävät ehdokaslistan hyväksi. Näin käynee myös niissä tilanteissa, joissa ehdokkaan kotikunta ilmoitetaan virheellisesti ja myöhemmin todetaan, ettei tämä ole vaalikelpoinen; henkilölle annetut äänet pysyvät listan ääninä.
Huijaamalla hankittuja ääniä
Eeva Heikkilän tapaus ei siis muuta poliittisia voimasuhteita, vaan hänen äänensä pysyvät vihreiden listalla.
– Tästä ei seuranne Oulussa muuta kuin se, että vaalitulosta oikaistaan. Kyseisen henkilön tilalle varavaltuutetuksi nousee seuraava vihreä. On täysin kestämätöntä, että käytännössä huijaamalla hankitut äänet jäävät tällaisissa tapauksissa puolueen hyväksi, Simula toteaa.
Simulan mukaan lakia on vastaavia tapauksia silmällä pitäen muutettava, sillä käytännössä nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vaalikelvottomien ehdokkaiden asettamisen ehdolle keräämään ääniä ilman, että sillä olisi minkäänlaisia seuraamuksia. Hän valmisteleekin parhaillaan lakialoitetta asiaan liittyen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eeva Heikkilä kotipaikka vaalikelpoisuus kaupunginvaltuusto huijaus Kuntavaalit Bryssel Oulu Jenna Simula Heidi Hautala vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tekivät historiansa parhaan kuntavaalituloksen – demarit, keskusta ja vihreät menettävät yhteensä satoja valtuustopaikkoja

Perussuomalaisille iso vaalivoitto, Halla-aholta kiitokset kenttäväelle vaalityöstä: ”En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista”

Perussuomalaiset keräsi Kihniössä yli kolmasosan kaikista äänistä ja nousi suurimmaksi puolueeksi – ykköspaikka myös viidessä muussa kunnassa

Onko vaaleja jo liikaa? Kahden vuoden sisään tulossa eduskuntavaalit ja ehkä maakuntavaalitkin – Halla-aho: Olisi perusteltua miettiä joidenkin vaalien yhdistämistä tai järjestämistä samaan aikaan

Ikäviä uutisia lyödään pöytään vasta kuntavaalien jälkeen – himoverottava hallitus on jo päättänyt maakuntaverosta, vaikka kaikki eivät suostu myöntämään asiaa suoraan äänestäjille

Ministereiden on lain mukaan oltava rehellisiä – ministerivalehtelu rehottaa silti somessa ja muillakin sähköisillä alustoilla

Simula vaatii vaalilain muutosta: ”Vale-ehdokkaan äänet mitätöitävä”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














