

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Whitechapelin imaami luo järjestystä länsimaiseen yhteiskuntaan: ”Islamin mukaan sukupuolia on kaksi ja niiden vuorovaikutus on oltava minimaalista”
Kaaos kasvaa moninapaisessa maailmassa ja sitä myötä järjestystä vaativat sanat ja teot. Voittajaksi kulttuurien kamppailussa saattaa päätyä se, joka osoittaa kansalaisille tien huomiseen. Jos länsimaat eivät pysty luomaan järjestystä kaoottiseen maailmaan, väestöryhmät järjestävät asian itse. Vaikka sitten eilisen kautta.
Eräs pohjoismaisen hyvinvointivaltion tunnusmerkkejä on se, että asiat toimivat. Hyvinvointi lähtee kansalaisen luottamuksesta omaan itseensä ja miksei muihinkin kanssakulkijoihin. Myös siihen, että vastoinkäymisen sattuessa yhteiskunnan turvaverkko estää yksilöä putoamasta pohjalle.
– Paljon puuttuu tänään siitä, mitä järjestäytyneeksi yhteiskunnaksi kutsutaan. Luotettava koulu, hoito ja hoiva. Luotettavat viranomaiset, poliitikot vailla esiintymisvalmennusta, kotiavustajat, jotka puhuvat maan kieltä, poliisit läsnä turvallisilla kaduilla ja muutakin kuin omaa napanöyhtäänsä tuijottavat toimittajat, luettelee Fokus-aikakauslehden kronikoitsija Lars Åberg.
Ihminen kaipaa turvallisuutta
Åberg näkee aikamme kasvavan kaaoksen johtaneen jo vastaiskuun: ihminen etsii järjestystä, suomalaisittain vaikka jonkinlaista oman itsensä ja ulkoisen maailman viisivuotissuunnitelmaa. Ja kun sellaista ei ole annettuna, se tehdään. Resilienssi ei ole jokamiehenoikeus. Tästä on havaintoja kautta maailman.
Kronikoitsija Åberg kertoo havainnoistaan Lontoon Whitechapel Roadin moskeijassa. Hän meni rakennukseen sisään miesten ovesta. Miehet rukoilivat keskenään ensimmäisessä kerroksessa ja ja naiset toisessa, johon he tulivat vain naisille pyhitetyn sisäänkäynnin kautta. Näin se on ollut aikojen alusta.
– Meno oli sellaista, millaiseksi Malmöstä lähtöisin oleva imaami ja muslimivaikuttaja Salahuddin Barakat on tavannut todellisuuden kuvata: islamin mukaan sukupuolia on kaksi ja niiden vuorovaikutus on oltava minimaalista.
Uusi järjestys valuu koko yhteiskuntaan
Sukupuolierottelu näkyy toisinaan jo Ruotsin kaduilla mielenosoituksissa. Jonon kärjessä marssivat miehet ja naiset tulevat sitten jossain siellä jonon jatkona, ”jälkijunassa”. Turvallisuus ja järjestys tarkoittavat paluuta menneeseen, jos modernilla länsimaisella yhteiskunnalla ei ole tarjota selkeitä eväitä olemiseen ja elämiseen.
Åberg ottaa esille myös vasemmistopuolueen erään Tukholman alueen osaston helmikuisen kokouskutsun, joka sekin ehkä henkii jotakin maailmamme tilasta: klo 17.30–18.00 kokoustila on jaettu kahtia erillisiä esikokouksia varten. Toisella puolella naiset ja muunsukupuoliset keskustelevat turvallisessa ympäristössä kokoustekniikoista. Miehet kokoontuvat omalla puolella keskustelemaan siitä, kuinka poistaa kokoustekniikan vaikutukset vuosikokouksen kulkuun.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Salahuddin Barakat resilienssi jokamiehenoikeus kaoottinen maailma moninapainen maailma länsimainen yhteiskunta Whiteschapelin moskeija Lars Åberg pohjoismainen hyvinvointivaltio yhteiskunnan turvaverkot sukupuolten tasa-arvo järjestys vasemmistopuolue imaami hyvinvointi muslimi Mielenosoitus Luottamus Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskusta ja kokoomus taktikoivat härskisti translakiin liittyvässä äänestyksessä: Lasten ”transuilun” tukemiseen kehottava lausuma hyväksyttiin eduskunnassa

Britanniassa sukupuolenvaihtohoitoja ja hormoneja lapsille tarjonnut klinikka suljettiin – lakimiestiimi nostamassa ryhmäkannetta klinikkaa vastaan

Tavio: Yritys typistää sukupuolet ilmoitusasiaksi on askel kohti järjettömyyttä – ”Tämä woketus ja sekoilu on mennyt liian pitkälle”

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Helsinkiläismoskeijan johtaja uskoo muslimiväestön räjähdysmäiseen kasvuun ja kantaväestön romahdukseen Suomessa: ”Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa”

Syväoppivat mallit löytävät sukupuolieroja aivoista
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











