

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Wihonen: Koronatartuntojen määrä jatkanut kasvuaan – miten kausityöntekijöiden parissa esiintyvät tartuntatapaukset estetään?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen tiedustelee hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä kausi- ja ulkomaalaistyöntekijöiden karanteeneista sekä koronasuositusten ja -rajoitusten valvonnasta.
– Koronatartuntojen määrä on jatkanut kasvuaan. Tilanne on onneksi Suomessa muuta Eurooppaa parempi ja tartuntojen määrä on saatu pidettyä pienenä. Asiantuntijoiden mukaan suurin osa tartunnoista tapahtuu lähikontakteissa perheen ja läheisten kesken. Myös työpaikoilla ja harrasteissa saadaan tartuntoja, toteaa perussuomalaisten kansanedusta Jussi Wihonen.
Wihosen mukaan erityisesti pienimmillä paikkakunnilla koronatilastoissa ovat näkyneet eri maatilojen ja teollisuuden ulkomaalaisten kausityöntekijöiden saamat tartunnat. Esimerkiksi Pohjanmaalla viime viikolla 48 uudesta tartunnasta peräti 30 oli kausityöntekijöiden keskuudessa. Pieksämäellä kausityöntekijöiden parista oli levinnyt koronarypäs. Tartuntoja on ollut myös Turussa telakan työntekijöiden keskuudessa.
Kuka käytännössä valvoo suositusten noudattamista?
Aiemmissa kirjallisissa kysymyksissään Wihonen on tiedustellut, miten pyritään estämään koronan tarttumista kausi- ja ulkomaalaistyöntekijöiden parissa. Hänen saamissaan vastauksissa vastuuta ja päätäntävaltaa on ohjattu alueellisille toimijoille.
– Kun kausityöntekijöiden parissa edelleen kuitenkin tapahtuu tartuntoja, on syytä pohtia, että toimiiko valvonta kuten sen pitäisi. Koronan suhteen on annettu rajoituksia ja suosituksia, mutta kuka lopulta käytännössä valvoo niiden noudattamista? Wihonen pohtii kysymyksessään.
Lomalta palaavissa kausityönetkijöissä terveysriski
– Lähestyvä joulunaika tarkoittaa sitä, että moni työntekijä vierailee kotimaassaan ja palaa takaisin Suomeen pyhien jälkeen. Kun muualla Euroopassa koronatilanne on paljon pahempi, niin epäilemättä ilman karanteenisuositusten noudattamista saattavat työntekijät tartuttaa muita palatessaan Suomeen.
Kysymyksessään Wihonen kysyy hallitukselta, onko ilmaantuneiden koronatapausten myötä tehty laajempia tarkastuksia kausityöntekijöitä työllistäville tiloille, tehtaille ja yrityksille ja miten hallitus ohjeistaa viranomaisia, jotta valvonta on tehokasta ja yleisiä suosituksia ja rajoituksia noudatetaan. Edelleen Wihonen tiedustelee, miten varmistetaan, että kausityöntekijöiden parissa esiintyvät tartuntatapaukset saadaan estettyä tulevaisuudessa ja terveysturvallisuus varmistettua.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronarajoitukset koronaepidemia kausityöntekijät ulkomaalainen työvoima Jussi Wihonen kirjallinen kysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Pääministeri Marin enemmän huolissaan omasta valta-asemastaan kuin kansalaisten hyvinvoinnista

Teho-osastoilla odotetaan kauhulla seuraavia piinaviikkoja – pandemia leviää voimalla Ruotsin lasten ja nuorten keskuudessa

Saksan ”koronahautomo” on ulkomaalaisten halpatyöntekijöiden teurastamo – globalisaation uhrialttarilla kansanterveys jää toiselle sijalle

Ronkainen: Korona estää adoption, mutta ei turvapaikanhakua

Wihonen: Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen?

Hallitus avaa portit koronan toiselle aallolle

Wihonen: Kansa tarvitsee tietoa päätöksistä, ei suunnitelmista – miten hallitus aikoo parantaa epäselvää viestintäänsä koronaohjeistuksista ja -määräyksistä?

Wihonen: Miksi rajan yli saapuvat tartunnat tulevat edelleen yllätyksenä?
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














