Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Wihonen: Suomen hankittava jatkossa suojavarusteita kotimaisilta toimijoilta – ”Markkinoilla on myyjän markkinat ja monet huijarit ovat liikkeellä”

09.04.2020 |15:42

Koronaviruksen aiheuttama laaja kansainvälinen kriisi on iskenyt monille toimialoille ja kansanterveydellinen uhka on suuri. Tämän mittaluokan kriisiin on ollut vaikea varautua ja tilanne on yllättänyt niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin toimijat. Vaikka poikkeusolojen varalle on tehty suunnitelmia, on tosipaikan tullen ollut vaikea vastata esimerkiksi terveydenhoidon tarpeisiin suojavarusteiden suhteen, toteaa perussuomalaisten kansanedusta Jussi Wihonen.

Julkisia hankintoja koskettavat hankintasopimukset ja julkisten hankintojen neuvontayksikkö ovat ohjeistaneet hankintayksiköitä siitä, miten pandemiaan perustuvia julkisia hankintoja on mahdollista tehdä. Mikäli olemassa olevista hankintasopimuksista ei ole mahdollista hankkia suojavarusteita, voidaan hankinnat tarvittaessa tehdä suorahankintana (ennalta arvaamaton, hankintayksiöstä johtumaton äärimmäinen kiire).

Hankintasopimukset uusiksi

Kriisin aikana on ilmennyt tarve uusille suojavarusteille ja niitä on pyritty tuomaan muun muassa Kiinasta.

– Samassa tilanteessa on monia maita, joten markkinoilla on ns. myyjän markkinat ja monet huijarit ovat liikkeellä. Kyseisessä tilanteessa kotimaisen tuotannon merkitys korostuu ja esimerkiksi kasvosuojainten valmistusta on aloitettu Suomessa. Nykyisestä kriisistä täytyy ottaa opiksi ja korjata niitä virheitä, joita on tehty aiemmin, jotta tulevissa kriiseissä olisimme entistä valmiimpia.

– Miten hallitus aikoo varmistaa, että poikkeusoloissa pystytään hankkimaan suojavarusteita suomalaisilta toimijoilta ja tulisiko hankintalakeja muuttaa, jotta poikkeusoloissa pystyttäisiin, entistä nopeammin ja helpommin hankkimaan varusteita myös kotimaisilta tuottajilta, joiden kanssa ei aiemmin ole tehty hankintasopimuksia? Tulisiko hankintasopimukset huomioida tulevaisuudessa paremmin valmiuslaissa ja miten kotimaisen tuotannon merkitystä aiotaan jatkossa korostaa kriisivarustautumisessa? Wihonen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
10.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää