

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain kongressi vastasi EU-komissaarin uhkailukirjeeseen: ”Älkää puuttuko Amerikan vaaleihin”
Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta on vastannut EU-komissaarin uhkailukirjeeseen. Lakivaliokunta vaatii EU:ta olemaan puuttumatta Amerikan demokraattiseen prosessiin. Tästä huolimatta EU-poliitikot ovat jatkaneet X-somealustan uhkailemista.
Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta on lähettänyt vastauksen EU-komissaari Thierry Bretonin uhkailukirjeeseen. Kuten Suomen Uutiset viime viikolla kertoi, komissaari Breton lähetti Elon Muskille uhkailukirjeen juuri ennen Muskin ja Donald Trumpin yhteistä live-lähetystä X-alustalla.
Kirjeessään EU-komissaari muistutti Muskia EU:n digipalvelusäädöksistä ja vaati tätä noudattamaan niitä haastattelussa. Hän antoi uhkauksen, että jos EU:n sisältösääntelyä ei noudateta, EU ei epäröi ryhtyä toimiin X-alustan toiminnan rajoittamiseksi EU-alueella.
Kongressin lakivaliokunta ärähti
Vastauskirjeessään Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta kehottaa Euroopan unionia olemaan puuttumutta Yhdysvaltain politiikkaan. Kirjeen on allekirjoittanut lakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jim Jordan (rep).
– Viitaten äskettäisiin kostouhkauksiinne amerikkalaista X-osakeyhtiötä kohtaan sen takia, että kyseinen yritys tarjoaa alustan poliittiselle keskustelulle Yhdysvalloissa, me vaadimme teitä lopettamaan pyrkimyksenne uhkailla Yhdysvaltain poliittiseen keskusteluun osallistuvia henkilöitä tai yhteisöjä ja olemaan muutenkin puuttumatta Amerikan demokraattiseen prosessiin, kirjeessä sanotaan.
Kirjeessä syytetään EU:ta yrityksestä sensuroida Elon Muskia. Kongressin lakivaliokunnalla ei ole toimivaltaa vieraiden maiden hallituksia kohtaan, mutta osana valvontatoimintaansa se on tarkkaillut vieraiden hallitusten pyrkimyksiä rajoittaa sananvapautta netissä.
Trumpin kampanja: Vaalivaikuttamista
Presidenttiehdokas Donald Trumpin kampanja syyttää EU:ta yrityksestä sekaantua Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan.
– EU:n kannattaisi pitää huolta omista asioistaan eikä sekaantua Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, Trumpin kampanjan tiedottaja Steven Cheung kommentoi.
– Sanotaan tämä suoraan: EU on sananvapauden vihollinen, eikä sillä ole mitään oikeutta yrittää sanella miten me saamme käydä vaalikampanjaamme.
EU-komissio yrittää pestä kätensä
Euroopan unionin johto on yrittänyt ottaa etäisyyttä komissaari Bretonin Elon Muskille lähettämään uhkailukirjeeseen. EU:n tiedottajan mukaan kirjeen ajoituksesta tai sisällöstä ei oltu sovittu etukäteen Euroopan komission tai sen puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa.
Siitä huolimatta monet EU-poliitikot jatkavat X-somealustan uhkailemista. Ranskalaismeppi Sandro Gozi totesi äskettäin haastattelussa, että ”jos Musk ei noudata meidän lakejamme, EU sulkee X:n Euroopassa”. Gozi edustaa Emmanuel Macronin Renessanssi-puoluetta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sandro Gozi EU:n digipalvelusäädökset Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 X Thierry Breton Ursula von der Leyen Vaalivaikuttaminen Elon Musk Emmanuel Macron EU-komissio Donald Trump Twitter Sananvapaus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lisää Twitter-paljastuksia: FBI maksoi Twitterille miljoonia, vaalivaikutti rajusti, sai yhtiön sensuroimaan Bideniin liittyvän paljastusjutun aivan vaalien alla ”venäläisenä disinformaationa”

Poliitikoilla ei ole varaa jäädä pois viestipalvelu X:stä – ja Elon Musk tietää sen
Viestipalvelu X herättää aina vaan vilkasta keskustelua kautta verkottuneen maailman. Sehän on tarkoituskin, vaikka tämä lienee jäänyt arvostelijoilta oivaltamatta. Poliitikon viesti saa X:ssä suurimman huomion ja sen on havainnut myös Elon Musk.

Elon Musk syyttää Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla

EU-komissaari lähetti Elon Muskille uhkailukirjeen ennen Trumpin haastattelua, komissaarin sananvapauden vastainen herättää voimakasta kritiikkiä – Tynkkynen: ”Uskomatonta röyhkeyttä EU:n nimissä”
EU-komissaarin uhkailukirje Elon Muskille on herättänyt laajaa vastustusta Suomessa. Sitä pidetään hyökkäyksenä sananvapautta vastaan. Myös Yhdysvaltain sitoutumaton presidenttiehdokas Robert Kennedy Jr on arvostellut EU-komissaarin kirjettä.
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.















