

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Järjetön ilmastoposeeraus tekee liikkumisesta Suomessa maailman kalleinta ja tuhoaa maamme kilpailukyvyn
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi tiistaina toimista, joilla Suomen tieliikenteen päästöt pyritään puolittamaan vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Vuonna 2045 liikenteen tulisi olla täysin fossiilivapaata. Tämä verottaa jokaisen suomalaisen ostovoimaa monella eri tavalla.
Hallituksen toukokuussa 2021 hyväksymän fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaan päästövähennystavoitteisiin päästäisiin muun muassa sähkö- ja kaasuautoilun tuilla, EU:n laajuisella tieliikenteen päästökaupalla sekä polttoaineiden jakeluvelvoitteen nostolla.
– Suomen ylioptimistiset päästövähennystavoitteet iskevät yhä kovemmin autoilijoiden kukkaroihin, vaikka Suomen tieliikenteen päästöt ovat pisara meressä muuhun maailmaan verrattuna. Ministeriön oman selvityksen mukaan dieselin hinta nousisi kymmenillä senteillä, mikäli jakeluvelvoitetta nostetaan nykyisestä ja asiasta kerrotaan vasta muutama päivä aluevaalien jälkeen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
– Pienituloisella syrjäseudun asukkaalla ei tätä menoa ole enää varaa käydä töissä kohtuuttomien polttoainekulujen vuoksi, saati mahdollisuutta ostaa sähköautoa, mutta sehän ei hallitusta kiinnosta kaiken ilmastoposeerauksen keskellä.
Jokainen joutuu maksumieheksi
Suomen kireät päästövähennystavoitteet uhkaavat nostaa dieselin jo ennestään ennätyksellisen korkeaa hintaa korottamalla polttoaineiden jakeluvelvoitetta. Jakeluvelvoite tarkoittaa uusiutuvien polttoaineiden osuutta myytävän polttoaineen energiasisällöstä. Sen toteutus on polttoainejakelijan itsensä päätettävissä, joten huoltoasema voi päättää myykö esimerkiksi biokaasua muiden polttoaineiden ohella vai lisääkö uusiutuvien osuutta bensiinissä ja dieselissä.Tällä hetkellä jakeluvelvoite on 18 prosenttia ja sen on sovittu nousevan 30 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä.
Tiistain tiedotustilaisuudessa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) myönsi jakeluvelvoitteen korotuksen aiheuttavan nousupainetta polttoaineiden hintoihin.
– Jakeluvelvoitteen nosto ja sen vaikutus polttoaineiden hintoihin ei iske pelkästään yksityisautoilijoihin, vaan vaikutus heijastuu koko yhteiskuntaamme muun muassa raskaan liikenteen kulujen kasvaessa. Valtaosa Suomen tavaraliikenteestä kulkee maanteillä dieselin voimalla, sillä muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
– Suomalaisten yritysten kilpailukyky kärsii jo ennestään maantieteellisesti hankalasta sijainnistamme ja nyt hallitus haluaa hankaloittaa niiden tilannetta entisestään nostamalla logistiikkakustannukset pilviin maailmanpelastamisen varjolla, Antikainen toteaa.
Maailman neljänneksi kalleinta bensaa
Sekä bensiinin että dieselin hinnat ovat kivunneet ennätyslukemiin Suomessa. Bensiinin litrahinta on monin paikoin jo ylittänyt 2 euron rajan ja dieselin litrahinta liikkuu 1,8 euron tuntumassa. Global Petrol Prices -sivuston mukaan bensiini on tällä hetkellä Suomessa neljänneksi kalleinta koko maailmassa.
– Bensiinin keskimääräinen litrahinta ympäri maailmaa on 1,09 euroa, mutta Suomessa se on jo lähes kaksinkertainen. Nyt polttoaineiden hintoihin on ministeri Harakan mukaan kohdistumassa lisää nousupaineita, kun hallitus haluaa pelastaa maailmaa jakeluvelvoitteen korotuksella. Diesel on jo lähes yhtä kallista kuin bensiini, joten viimeistään tässä vaiheessa dieselautoja kurittavasta käyttövoimaverosta on luovuttava, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastoimet ylikunnianhimoiset tavoitteet jakeluvelvoite tavaraliikenne käyttövoimavero hintojen nousu kuluttajat polttoaineiden hinta autoilijat diesel bensa Timo HArakka Sanna Antikainen perussuomalaiset hallitus verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen kansaa kurjistavat ilmastotoimet saavat moitteita itäsuomalaisilta: ”Polttoaine alkaa olla niin kallista, ettei ole varaa ajaa kuin myötätuuleen”

Eipä yllättänyt: Autoilijoille karmeita uutisia heti aluevaalien jälkeen – hallitus vihjaa dieselin litrahinnan kallistumisesta

Leena Meri: Kansalaiset kärvistelevät sähkö- ja polttoainelaskujensa kanssa – ”Kylmäsydäminen kepu kehottaa menemään sossuun”

Sähkön ja polttoaineiden hinnat kohosivat taivaisiin – ”Hallitus ei voi enää jatkaa kansalaisten ostovoiman tuhoamista ilmastokurjistamisella”

Mäkynen: Olisiko jo aika luopua dieselin käyttövoimaverosta?

Sähköautoilijan arkea karussa Pohjolassa: Sisällä on kylmä, ulos ei näe, toimintamatka on puolet luvatusta ja huolto hengenvaarallista

Purra: Pienen maan, jonka julkinen talous on rapakunnossa, ei pitäisi lähteä keulimaan ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla

EU:n alueelle tarvitaan 14 000 uutta sähköautojen latausasemaa viikossa – unionin laskelmista puuttuu puolet

Sähköautot lisäävät riskiä parkkihalleissa ja laivoissa: Sähköautopalon sammuttaminen on vaikeaa ja tietämys vähäistä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















