

Joe Biden näytti välillä lähes torkkuvan ensimmäisessä vaaliväittelyssä. / LEHTIKUVA
Bidenin esiintyminen oli katastrofi – omatkaan eivät enää usko presidentin haaveisiin jatkokaudesta
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin uinuminen ja takeltelu ensimmäisessä vaaliväittelyssä Donald Trumpia vastaan vei uskon vannoutuneimmiltakin demokraateilta, että Biden voisi voittaa marraskuun presidentinvaalit.
Ensimmäinen vaaliväittely ei jättänyt kenellekään epäselväksi, kestääkö Joe Bidenin kunto toista presidenttikautta tai lähteekö hän ennakkosuosikkina marraskuun presidentinvaaleihin. Ajoittain pahasti takellellut ja lähes uneen vaipunut presidentti hävisi väittelyn selvästi, eikä vastaehdokas Donald Trumpin tarvinnut muuta kuin nauttia. Ja tietysti muistuttaa amerikkalaisia, ”millaista tuhoa Biden on saanut aikaan omalla kaudellaan”.
Biden yritti puolustella kautensa saavutuksia, vaikka tavallisilla amerikkalaisilla menee Trumpin mukaan huonommin kuin koskaan. Ruuan, polttoaineen ja asumisen hinta ovat nousseet ennätysvauhtia, eikä duunareilla ole enää varaa edes välttämättömiin elinkustannuksiin ilman useampaa työtä.
Bidenin rajapolitiikasta kallis lasku
Oman ongelmansa tuo laiton maahanmuutto, joka näkyy suurkaupungin kaduilla kasvavana rikollisuutena, kodittomuutena ja päihdeongelmina. Bidenin hallinnon avoin ja kallis rajapolitiikka on vaatinut jo useamman amerikkalaisen hengen. Viimeksi viime viikolla laittomasti maassa oleskelevat venezualaismiehet surmasivat 12-vuotiaan pikkutytön ja heittivät tämän ruumiin jokeen.
Biden ei saa kiitosta myöskään poukkoilevasta ulkopolitiikastaan. Yhdysvaltoja ravistelevat yliopistoissa järjestetyt mielenosoitukset, joissa opiskelijat vaativat Bidenin hallintoa lopettamaan tukensa Israelille ja hyväksymään palestiinalaisten vaatimukset omasta valtiosta. Sodan alussa Israelia vahvasti tukenut Biden on joutunut peruuttamaan kannassaan yrittäessään miellyttää molempia osapuolia. Biden on todennut vastustavansa terroristijärjestö Hamasia, mutta ennen kaikkea ”tuomitsevansa Israelin iskut siviilikohteisiin”.
Demokraatit täydessä paniikissa
Demokraattien riveissä ollaan syystä huolissaan Bidenin kognitiivisista kyvyistä. Julkisesti kompuroiva, kaatuileva ja eri tilaisuuksissa harhaileva presidentti sekoittaa toistuvasti nimiä, värittää tarinoitaan ja kättelee näkymättömiä ihmisiä. Vaikka media yrittää kovasti häivyttää presidentin korkeaa ikää ja omituista käytöstä, harva enää luottaa Bidenin kykyihin mahtimaan johtajana.
Poliittisten analyysien mukaan demokraatit ovat ”täydessä paniikissa” eilisen vaaliväittelyn jälkeen ja osa vaatii Bidenia astumaan sivuun presidenttiehdokkuudesta. Myös vaalirahoittajat saattavat perääntyä, jos puolue ei etsi toista ehdokasta Bidenin tilalle.
– Väittely oli kivuliasta katseltavaa. Joe Biden lepäsi viisi päivää ennen vaaliväittelyä ja tässä oli lopputulos? Ei hyvältä näytä.
Kuin naulana arkkuun, Jill Biden joutui taluttamaan miehensä pois väittelylavalta – ja siitäkin huolimatta presidentillä oli vaikeuksia laskeutua paria porrasaskelmaa. ”Ei hyvältä näytä” lienee osuva vastaus Bidenin haaveille neljän vuoden jatkokaudesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jill Biden vaaliväittely katastrofi demokraatit Joe Biden Presidentinvaalit Donald Trump Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Trump syyttää: Bidenin avoimien rajojen politiikka vaati 12-vuotiaan tytön hengen

Donald Trump läiski haurasta Joe Bidenia ensimmäisessä tv-väittelyssä: Avoin rajapolitiikka ja laiton maahanmuutto tuhoavat Yhdysvallat

Kansakunnan tila: Biden sekoitti surmatun opiskelijatytön nimen jalkapallovalmentajaan

Toimittajan väite: Bidenia kohdeltiin silkkihansikkain haastattelussa – kanavan pomot hyväksyivät joka kysymyksen etukäteen

Medialla kummallisia kommentteja Donald Trumpin salamurhayrityksestä – CNN uutisoi aluksi ”kaatumisesta”, Suomen media tarttui ”republikaanien kannattajaan”

Trump valitsi varapresidenttiehdokkaakseen J.D. Vancen – media pelottelee ”painajaisella Euroopalle”

Joe Biden luopui ehdokkuudestaan – republikaanit vaativat eroamaan myös presidentin tehtävästä
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













