

Syytetty ja hänen asianajajansa Jaana Piipari Oulun käräjäoikeudessa 23. huhtikuuta 2019. Afganistanista turvapaikanhakijana Suomeen tullutta miestä syytetään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeudessa alkoi nk. grooming-vyyhden ensimmäisten syytteiden käsittely. Vyyhdessä on kaikkiaan kahdeksan epäiltyä ja yksi uhri, alaikäinen tyttö. / LEHTIKUVA
Viikon 38/2019 luetuin
Syyskuu 2019 luetuin
Brittiantropologi Oulun raiskausepidemiasta: Suomalaisia on ”groomattu” rakastamaan hyväksikäyttäjiään
Oulussa asuva brittiläinen antropologi Edward Dutton on kirjoittanut kirjan Oulun raiskausepidemiasta. Kirjassaan Dutton etsii suomalaisten evoluutiohistoriasta selitystä sille, miksi turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia on suvaittu näinkin pitkään. Antropologin mukaan suomalaiset ovat Euroopan älykkäin kansa, mutta älykkyys tekee meistä liian kilttejä vastustamaan haitallisia aatteita, kuten monikultturismi-ideologiaa.
Edward Dutton on uskontotieteen tohtori ja Oulun yliopiston uskontoantropologian ja suomalaisen kulttuurin dosentti, joka on teoksissaan käsitellyt muun muassa älykkyyttä evoluution näkökulmasta.
Tuoreessa kirjassaan ”The Silent Rape Epidemic – How the Finns Were Groomed to Love Their Abusers” (”Vaiettu raiskausepidemia – kuinka suomalaiset on koulittu rakastamaan hyväksikäyttäjiään”) Dutton käy läpi Oulun grooming-skandaalin vaiheet kertoen, miten poliisi ja valtamedia pyrkivät aluksi salaamaan ja vähättelemään tapahtunutta.
Poliisi jopa yritti ensin kiistää sen, että yksi raiskausten uhreista teki itsemurhan. Lopulta sosiaalisen median paine kävi niin kovaksi, että poliisin ja valtamedian oli pakko tuoda tapahtumat julkisuuteen. Dutton korostaa erityisesti kansalaisjournalisti Junes Lokan roolia tapahtumien paljastamisessa.
Äly tekee liiankin kiltiksi ja luottavaiseksi
Mutta miten kaikki tämä saattoi tapahtua? Suomen Uutisten haastattelema Dutton hakee selitystä evoluutiohistoriasta. Hänen mukaansa suomalaiset ovat Euroopan älykkäin kansa, ja älykkyys johtaa usein kiltteyteen, heikkoon itsetuntoon ja mukautumishaluun.
Suomalaiset ovat eläneet ympäristössä, joka on kylmä ja ankara, mutta samalla hyvin ennustettavissa oleva: jos et kerää varastoja talven varalle, et näe kevättä. Pieni geenipooli ja ankara elinympäristö luovat ihmisiä, joiden on pakko panostaa yhteistyöhön.
– Epäitsekkyys ja tunnollisuus ovat tällöin tyypillisiä luonteenpiirteitä, Dutton selittää.
Joukkoon sopeutumisen halu korostuu: kukaan ei halua ”keikuttaa yhteistä venettä”. Negatiivisempina piirteinä tulevat esiin heikko itsetunto, miellyttämisen ja matkimisen halu sekä liiallinen luottamus yhteisön johtajia kohtaan.
Kiltteys, luottamus ja empatia ovat periaatteessa hyviä asioita, mutta Duttonin mukaan liiallinen empatia toisia ihmisiä kohtaan voi saada jopa skitsofrenian kirjoon liittyviä piirteitä. Tämä ehkä osaltaan selittää monien suomalaisten tuntemaa äärimmäistä hoivaviettiä turvapaikanhakijoita kohtaan.
Pääongelma on se, että älykkäät ihmiset ovat keskimäärin liian kilttejä ja luottavaisia pystyäkseen vastustamaan huonojen johtajien tekemiä haitallisia päätöksiä tai heille tyrkytettyjä itsetuhoisia ideologioita.
Vuonna 2003 Oulu oli tylsä paikka
Kuten niin monet ulkomaalaiset miehet, Dutton tuli Suomeen naisen perässä. Opiskellessaan uskontotiedettä Aberdeenin yliopistossa hän tutustui suomalaiseen vaihto-opiskelijaan. Nykyään pariskunta on naimisissa ja heillä on kaksi lasta. Vaimo työskentelee luterilaisena pappina.
Dutton kuvailee vuosituhannen alun Oulua äärimmäisen tylsäksi paikaksi, jossa asui käytännössä vain suomalaisia. Pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuuden haittapuolet olivat jo alkaneet tulla esille, ja Tony Halme oli juuri valittu eduskuntaan niiden siivittämänä. Perussuomalaisilla oli pari muutakin kansanedustajaa. Mutta kaikki Duttonin kohtaamat oululaiset olivat vakaasti sitä mieltä, että maahanmuutosta ei ikinä tulisi koitumaan haittaa Oulussa.
– Kerroin heille, että minä olen kuin aikamatkustaja tulevaisuudesta. Kerroin, että Oulu tulee ajan myötä kohtaamaan samat ongelmat, jotka olivat Britanniassa jo arkipäivää, Dutton sanoo.
Ja niin todellakin kävi. Oulussa koettiin vuosina 2005 ja 2006 pari valtakunnallistakin mediahuomiota saanutta joukkoraiskausta, joissa tekijät olivat maahanmuuttajia. Varsinainen käännekohta tuli kuitenkin vasta vuoden 2015 turvapaikanhakijatulvan jälkeen.
– Viidessätoista vuodessa muutos on ollut melkoinen, Dutton sanoo.
Dutton vertaa kirjassaan tilannetta siihen, miten suomalaisia naisia ja lapsia muinoin ryöstettiin Venäjälle orjuuteen. Osa päätyi Krimin islamilaiseen kaanikuntaan, jossa vaaleasta seksiorjasta sai hyvän hinnan. Vuoteen 2018 mennessä kalifaatti oli saapunut Ouluun.
Helppo elämä luo ”haitallisia mutantteja”
Suomalaiset ovat kautta historiansa oppineet selviytymään äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, mutta nykyajan helppo elämä tuntuu olevan monelle sietämättömän vaikeaa.
Dutton kertoo kirjassaan eläinkokeesta, jossa liian helpoissa olosuhteissa elänyt hiiripopulaatio lakkasi lisääntymästä ja tuhoutui. Naaraat muuttuivat käytökseltään maskuliinisemmiksi ja urokset feminiinisemmiksi. Uroksista tuli toistensa turkkia sukivia aseksuaaleja, joita naaraat eivät saaneet millään kiinnostumaan parittelusta.
Jälkiteollisen ajan ihmisillä on pitkälti sama tilanne: elinolot ovat parantuneet merkittävästi, luonnonvalinta ei enää karsi heikoimpia ja elämä on verrattain stressitöntä. Duttonin mukaan tämä johtaa pikkuhiljaa ihmisten tyhmistymiseen. Myös uskonnollisuus vähenee stressin vähentymisen myötä.
Pahin ongelma on kuitenkin se, että darwinistisen luonnonvalinnan lakkaaminen johtaa siihen, että yhteisön kannalta haitalliset mutaatiot lisääntyvät. Tämä ilmenee esimerkiksi autismin ja skitsofrenian kaltaisten neurologisten häiriöiden lisääntymisenä.
Muut haitalliset ”mielen mutaatiot” vaikuttavat esimerkiksi siten, että ihminen ei halua tehdä lapsia, on epävarma omasta sukupuolestaan tai haluaa jopa tuhota oman etnisen ryhmänsä. Usein tällaisista mutaatioista kärsivät hakeutuvat valta-asemiin, joista käsin he yrittävät vakuuttaa muille, että ”suomalaisten ei kannata lisääntyä” tai ”kotiäidit ovat luusereita”, Dutton kertoo.
Duttonin mukaan tällaiset ”mielen mutaatiot” ovat haitaksi koko yhteisölle, myös niille, joilla ei tätä mutaatiota ole.
– Ihmiset ovat tottuneet olemaan tekemisissä normaalisti käyttäytyvien ihmisten kanssa, Dutton selittää.
”Vääriä signaaleja” lähettävä, sairas ihminen sairastuttaa koko yhteisön. Se on kuin viettäisit kaiken aikasi sellaisen ihmisen kanssa, joka puhuu jatkuvasti itsensä tappamisesta.
”Ei saa keikuttaa venettä”
Vaikka Dutton pitää suomalaisia Euroopan älykkäimpänä kansana, hänen näkemyksensä meistä ei ole kaikin puolin imarteleva. Antropologi Dutton näkee suomalaiset liian luottavaisina ja heikon itsetunnon omaavina ihmisinä, joilla on taipumus väheksyä omaa kulttuuriaan ja pohtia liikaa sitä, että ”mitähän nuo muut meistä ajattelevat”.
Älykkäät ihmiset ovat usein avoimia uusille asioille ja pyrkivät näkemään heidän kulttuuriaan ”rikastamaan” tulleissa ulkomaalaisissa vain positiivisia puolia luottaen siihen, että tulijat palkitsevat heidän hyväuskoisuutensa kiitollisuudellaan. Dutton pitää tällaista ajattelutapaa naiivina.
Ongelmana on myös se, että suomalaisten persoonallisuustyypit ovat hyvin samanlaisia keskenään. Kapean persoonallisuuskirjon lisäksi todella huippuälykkäitä, luovia neroja on Suomessa harvassa. Väestö on siis tavallaan hyvin tasalaatuista, joten ”hiljaisten suomalaisten” joukosta ei helposti nouse toisinajattelijoita, jotka uskaltaisivat lähteä horjuttamaan järjestelmää ja haastamaan ”virallisia totuuksia”.
Dutton näkee suomalaiset kansana, joka on aina ollut muiden johdettavana. Hän korostaa suomenruotsalaisten roolia maan kehityksessä: jopa suomalaisten kansallinen herääminen tapahtui ruotsinkielisten johdolla. Itsenäisyyden aikana muiden johdettavana oleminen jatkui läheisenä suhteena Saksan kanssa, sitten ”Kekkoslovakian” kautena ja lopulta EU-jäsenyytenä.
Liika luottamus johtajia kohtaan on Duttonin mukaan erityisen paha asia siksi, että vallan huipulle nousevat liikemiehet ja poliitikot ovat usein äärimmäisen älykkäitä psykopaatteja, jotka pystyvät manipuloimaan vähemmän älykkäitä, tunteellisempia tai luottavaisempia kanssaihmisiään.
Dutton muistuttaa kuitenkin, että sopuisuudestaan huolimatta suomalaiset ovat ääritilanteissa olleet valmiita koviinkin uhrauksiin ja raakoihin otteisiin oman kansansa edestä: sisällissodassa kansakunta jakautui kahteen ryhmittymään, jotka pitivät toisiaan ”ulkoryhmän” edustajina, jopa lähes ”ulkomaalaisina”, ja olivat valmiita tappamaan toisiaan.
Suomalaisten synkkä tulevaisuus
Edward Dutton näkee Suomen tulevaisuuden hyvin lohduttomana: massamaahanmuuton aiheuttamat etniset konfliktit syvenevät. Tilanne saattaa jopa muuttua matalan intensiteetin sisällissodaksi. Yhteiskunnan etninen pirstoutuminen johtaa luottamuksen vähenemiseen jopa suomalaisten kesken, hyvinvointivaltion romahtamiseen, eriarvoistumiseen sekä rikollisuuden kasvuun.
Tämä voi johtaa myös siihen, että yhteiskunnan monietnistyessä suomalaisetkin tulevat etnosentrisemmiksi, eli alkavat suosia omaa etnistä ryhmäänsä. Dutton ennustaa, että uskonnollisuuden suosio tulee kasvamaan, koska uskonto antaa lohtua elämän muuttuessa koko ajan stressaavammaksi. Uskonto antaa merkitystä elämään, joten uskovaiset tekevät keskimäärin enemmän lapsia kuin ateistit. Korkea älykkyys sen sijaan korreloi negatiivisesti lapsiluvun kanssa.
Syntyvyyskilpailu
Duttonin mukaan pitkällä tähtäimellä kyseessä on syntyvyyskilpailu maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä. Suomalaiset voivat pärjätä tässä kisassa vain tulemalla nykyistä tyhmemmiksi, uskonnollisemmiksi ja etnosentrisemmiksi. Ja Duttonin mukaan kehitys on menossa nimenomaan tähän suuntaan. Seuraavien sukupolvien aikana suomalaisten olemassaolon jatkuminen on siis ”junttien” ja uskovaisten varassa.
Pitkällä aikavälillä Dutton ennustaa kehityksen johtavan kansallisuusaatteen nousuun suomalaisten keskuudessa: uuteen kansalliseen heräämiseen. Tämä kehitys voi tapahtua nopeamminkin, jos noin neljäsosa kansasta saadaan aktiivisesti vastustamaan nykyistä menoa.
Tutkimusten mukaan 25 % ryhmästä on kriittinen massa, joka riittää muuttamaan yleisen mielipiteen omalle kannalleen. Esimerkkinä kansakunnan suunnanmuutoksesta Dutton viittaa Tanskaan.
– Nykyään Tanskassa jopa sosialidemokraatit kannattavat tiukkaa maahanmuuttopolitiikka, Dutton toteaa.
Antropologi Dutton tekee myös YouTube-videoita nimellä Jolly Heretic (”iloinen kerettiläinen”). Oheisella videolla Edward Dutton käy läpi samoja aiheita kuin kirjassaan, joka on saatavilla Amazon-verkkokaupasta. Videolla näkyvä perinteinen suomalainen karvahattu on appivainaan peruja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Aikamme suuri kysymys on, onko valtion tehtävä puolustaa omiaan, vai onko sen tehtävä toimia koko maailman sosiaalitoimistona”

Antikainen: Sipilän hallitus kaunistelee synkkää seksuaalirikostilannetta

Perussuomalaisten välikysymykselle ei tarvittavaa tukea: ”Ilmeisesti oppositiossa ollaan tyytyväisiä maan turvallisuustilanteeseen”

Kommentti: Suomalaisilta kysyttiin mielipidettä seksuaalirikoksien ja kulttuurin yhteydestä – vihervasemmisto hermostui perin juurin, mutta mikä asiassa oli varsinainen ongelma?

Imperiumin vastaisku – kuinka valtamedia yrittää poisselittää seksuaalirikosilmiötä

Purra: ”Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan seksiä aikuisen miehen kanssa”

Vasemmistosyyttäjä ei syyttäisi ikänsä valehdellutta turvapaikanhakijaa vaan ruotsidemokraatteja

Pappi auttoi pakolaisia ryhtymällä huumekauppiaaksi

Muslimiyhteisö kritisoi, MTV:n uutistoimitus taipui – rikosuutinen sensuroitiin
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













