

LEHTIKUVA
”Edistykselliset” demokraatit kuoppaamassa Defund the Police -ohjelmansa rikollisuuden riistäydyttyä käsistä
Kaliforniassa Oaklandin demokraattipuolueen pormestari Elizabeth ”Libby” Schaaf aikoo palauttaa poliisien ensi vuodelle leikattavat määrärahat. Hän kertoi maanantaina rekrytoivansa pikaisesti lisää poliiseja, koska väkivalta ja henkirikokset ovat riistäytyneet käsistä viime aikoina niin pahasti, etteivät kaikki asukkaat uskalla lähteä kodeistaan, AP uutisoi.
Viime viikonloppuna Oaklandissa kuoli henkirikoksiin kolme ihmistä. Kuluvana vuonna 127 ihmistä on menehtynyt kasvaneen väkivallan ja henkirikosten vuoksi.
Oaklandissa kohua on herättänyt muun muassa 1-vuotiaan pojan kuolema harhaluotiin. Pojan äiti oli 6.11. ajamassa autollaan keskellä kirkasta päivää pojan nukkuessa autossa, kun laukaustenvaihto aloitettiin kahdesta muusta autosta.
Poliisien määrärahat palautumassa
Oaklandin pormestari Libby Schaaf ei ole ainoa poliisien määrärahojen leikkaamista katuva päättäjä. Portlandissa leikkauksen alle joutuneet määrärahat palautettiin ja niitä opa lisättiin entisestään.
Minneapolisissa asukkaat saivat äänestää Defund the Police -esityksen mukaista aloitetta. Aloite hylättiin selkein numeroin.
Myös Suomessa vasemmistohallitus oli vesuroimassa poliisin määrärahoja. Hanke kaatui lopulta kovaan vastustukseen.
Poliisi vetosi kaupunginvaltuustoon
Viime viikolla Oaklandin poliisipäällikkö LeRonne Armstrong kertoi tiedotustilaisuudessa osastonsa tarvitsevan apua. Hän kehotti kaupunginvaltuustoa ryhdistäytymään ja hautaamaan poliittiset erimielisyytensä.
Poliisien yhdistys piti hupenevaa poliisivoimaa asukkaille annetun lupauksen pettämisenä. Pormestari Schaaf tuli samoihin ajatuksiin:
– Hillitsemättömässä aseväkivallassa ei ole mitään edistyksellisyyttä, hän totesi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Minneapolisissa äänestetään poliisirahoituksen leikkauksista – ”Defund the Police” -aktivistit mittaavat suosionsa

Minneapolisin äänestystulos tyrmäsi poliisilaitoksen remontin

Jouluparaatin osallistujien yli ajanut mies on musta räppäri, jolla on pitkä rikosrekisteri – valtamedia levittää omaa teoriaansa teon tahallisuudesta

Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa

New Yorkissa pankin työntekijöitä kehotetaan pukeutumaan töihin tullessaan arkisesti, etteivät he joudu rikollisten maalitauluksi

Yhä useampi turvaa itsensä ja omaisuutensa aseella Los Angelesissa – röyhkeä väkivaltarikollisuus rehottaa ”edistyksellisen” politiikan seurauksena
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













