

MATTI MATIKAINEN
Eduskunnan puhemies Halla-aho lupaa puolustaa kansanedustajien perustuslaillista puheoikeutta: ”Eduskunta ei ole tarkkailuluokka tai euroviisukarsinta”
Eduskunnan toimintaa yhdessä puhemiesneuvoston kanssa johtava eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho sanoo, että edustuksellisessa demokratiassa eduskuntalaitos on asemaltaan ”pyhistä pyhin”, eikä puhemiehen tehtävä ole ryhtyä arvioimaan eduskunnan puhekulttuuria. Halla-aho toivoo, että kansalaisilta saamansa mandaatin nojalla edustajat tuovat salissa äänestäjilleen tärkeitä asioita esiin.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho katsoo, että rajoittamattoman puheoikeuden turvaaminen eduskunnan salikeskustelussa on puhemiehen tärkein tehtävä. Halla-aho ei aio ryhtyä puheiden makutuomariksi.
Halla-aho sanoo, että eduskunta ei ole tarkkailuluokka tai euroviisukarsinta, jossa puhemiehen tehtävänä olisi antaa kansanedustajille pisteitä.
– Puhemiehen ensisijaisena tehtävänä on turvata kansanedustajien perustuslaillinen oikeus tuoda keskusteluun niitä kantoja, joita esittämään kansa on edustajan tehtäväänsä äänestänyt.
Toivoo hyvää keskustelukulttuuria
Huomenna eduskunta käsittelee hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi ja keskustelee siitä.
Aiheen käsittelyyn Halla-aho toivoo edustajilta arvokasta käytöstä ja samalla muistuttaa, että aiheeseen liittyy erilaisia näkemyksiä.
– Toivon, että kansanedustajat, oman kansalaisilta saamansa mandaatin nojalla, tuovat keskusteluun niitä näkemyksiä, jotka ovat tärkeitä heille itselleen ja äänestäjille.
– Tietenkin toivon, että noudatamme hyvää keskustelukulttuuria, emmekä ala kyseenalaistamaan eri mieltä olevien ihmisten mielipiteiden legitimiteettiä, vaan hyväksymme erilaiset mielipiteet kuuluvaksi demokratiaan ja moniarvoiseen yhteiskuntaan.
Puhemies puolustaa eduskuntaa instituutiona
Repivän vastakkainasettelun estämiseksi ja erilaisten mielipiteiden kunnioittamista varten Halla-aho antaa evästyksen huomiseen keskusteluun.
– Toivon, että jokainen edustaja – sen sijaan että hyökkää muiden puheoikeutta vastaan – pikemminkin pyrkii vakuuttamaan yleisön omilla argumenteillaan siitä, että oma näkemys on vastakkaista näkemystä parempi.
Halla-aho toteaa, että vaikka eduskunnan puhemiehen tehtävänä ei olekaan kommentoida päivänpolitiikkaa, puhemies kuitenkin puolustaa eduskuntaa instituutiona ja kansanedustajia.
Halla-aho kirjoitti äskettäin Twitterissa pitävänsä huolestuttavana järjestöjen ja urheiluseurojen osallistumista mielenosoitukseen, jossa vaadittiin ministereiden tappamista.
– Jos kaduilla vaaditaan vaaleilla valittujen poliitikkojen päiden katkomista tai heilutellaan totalitaarista järjestelmää tukevia symboleja, katson, että tehtäviini kuuluu ottaa asiaan kantaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puhemies Halla-aho: Suomen ja Viron suhteet ovat nyt läheisemmät kuin koskaan – ”Venäjän hyökkäyssota alleviivaa tarvetta vahvemmalle yhteistyölle monella alalla”

Halla-ahon mukaan ulkopoliittisessa johdossa ei saisi olla naiiviutta ja sinisilmäisyyttä – ”Presidentin on tunnistettava, mitä ympärillä tapahtuu”

Susijengi ilmoittautui tukijoukoiksi mielenosoitukseen, jossa vaadittiin ministereiden tappamista – Halla-aho: ”huolestuttavaa”

Presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon toteamukset olleet usein edellä aikaansa – varoitti jo vuosia sitten Kiinan uhasta ja Venäjän energiariippuvuuden vaaroista

Puhemies Halla-aho tapasi Yhdysvaltain ulkopoliittista johtoa: ”Meidän täytyy löytää keinot tuoda teollista tuotantoamme Kiinasta takaisin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan”

Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi – oppositio on jättänyt läksynsä lukematta

Venäjän hyökkäyssota hallitsi Suomen ja Ukrainan puhemiesten keskusteluja – Halla-aho: ”Tukemme Ukrainalle on vankkumaton”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













