

LEHTIKUVA
Elokuva-ala alkaa jakaa sukupuoletonta Jussi-palkintoa – ”Historiallisen huono päätös”
Suomen elokuva-ala hyppää trendihakuisesti mukaan woke-muotivillitykseen, jossa sukupuolia ja sukupuolten eroja ei enää haluta tunnustaa. Ensi vuonna kotimaiset elokuvantekijät jakavat toisilleen sukupuolettomia Jussi-palkintoja, jotka korvaavat parhaan nais- ja miespääosan sekä parhaan nais- ja miessivuosan palkinnot.
Suomalaisen elokuvatuotannon pitkän palkintokäytännön muuttumisesta trendikkäästi sukupuolineutraaliksi uutisoivat esimerkiksi Yle ja Iltalehti.
Jussi on vuonna 1944 perustettu suomalainen elokuvapalkinto. Jussi-patsaita myönnetään vuosittain parhaista saavutuksista kotimaisissa elokuvissa.
Vielä tänä vuonna perinteikkäät Jussi-patsaat jaetaan voimassa olevan käytännön mukaan, mutta jo ensi vuonna kotimaiset elokuvantekijät jakavat toisilleen sukupuolettomia Jussi-palkintoja, jotka korvaavat parhaan nais- ja miespääosan sekä parhaan nais- ja miessivuosan palkinnot.
Jussi-patsaan ovat vuosien varrella saaneet esimerkiksi Ansa Ikonen, Vesa-Matti Loiri, Martti Suosalo, Jussi Jurkka, Leena Uotila, Merja Larivaara, Esko Salminen ja monet muut tunnetut kotimaiset elokuvatähdet.
Ylellä paheksutaan sukupuolittumista
Ylen jutussa perinteikkäitä Jussi-patsaita kuvataan paheksuvaan tyyliin ”sukupuolittuneiksi”.
Iltalehdelle puolestaan Jusseja jakavan Filmiauran hallituksen puheenjohtaja Riina Liukkonen kertoo tulleensa siihen tulokseen, että ”binäärinen ajattelu” ei olisi enää tätä päivää, viitaten nainen-mies-jakoon.
Liukkosen mukaan päätös olisi otettu hyvin vastaan alan sisällä, ja että ”muunsukupuoliset” elokuva-alan tekijät olisivat suhtautuneet modernisointiin iloiten. Mitä muunsukupuolisella tarkoitetaan, ei jutusta selviä.
Muista sukupuolista ei ole tietoa
Tavan kansalainen saattaa ihmetellä, mitä ongelmaa tai vikaa perinteikkäässä Jussi-patsaassa on ollut, ja miksi Jussi-nimi tai mieshahmoa esittävä patsas olisi ongelma. Kuten tiedetään, myös elokuva-alan tunnetuin palkinto, Oscar-patsas, kantaa miehen nimeä.
Vaikka maailmalla ei tiettävästi jaeta missään sukupuolineutraaleja elokuvapalkintoja, Liukkonen esittää, että Suomi voisi olla edelläkävijä.
– Binäärinen ajattelu ei ole tätä päivää, ja haluamme ottaa huomioon myös muut sukupuolet samanarvoisesti, Liukkonen hehkuttaa Ylen jutussa.
Mainittakoon, että toistaiseksi kukaan ei ole luotettavasti onnistunut esittämään, mitä voisivat olla ne ”muut” sukupuolet, jotka eivät ole miehiä tai naisia.
Oliko ratkaisu munaton?
Jussi-patsaan muokkaamista sukupuolineutraaliksi voi luonnehtia vaikka munattomaksi ratkaisuksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansanedustaja Ville Tavio kuvaa uudistushanketta historiallisen typeräksi pelleilyksi.
Pikemminkin historiallisen typerä päätös. https://t.co/UDluhWiWZq
— Ville Tavio (@VilleTavio) April 11, 2022
Woke-hullutus käy kalliiksi veronmaksajille
Sukupuolettomuus voidaan nähdä osana uusvasemmistolaista woke-ideologiaa, joka Amerikan yliopistokampuksilta on levinnyt myös Eurooppaan.
Vanhalla mantereella etenkin maailman epäoikeudenmukaisuuksista tuskaa potevat tiedostavat vasemmistohenkiset nuoret ovat innolla imaisseet itseensä woke-aatteen opinkappaleet.
Woke-hullutuksille voisi kuplan ulkopuolelta itse kukin viitata kintaalla, elleivät aatteen kannattajat suhtautuisi ideologiaan äärimmäisen vakavasti ja tunteella, kuten he suhtautuvat.
Woke-ideologia on nimittäin levinnyt myös valtion hallintoon ja käy erittäin kalliiksi veronmaksajille, mistä esimerkkinä Sanna Marinin (sd) hallituksen miljardeja euroja maksava hanke muuttaa henkilötunnukset sukupuolineutraaleiksi.
Myös sukupuolineutraalit liikennemerkit maksavat maltaita, eikä merkkien kuohimisesta ole mitään hyötyä.
Parhaat miehet ja naiset jäävät ilman
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio harmittelee, että woke-ideologiaa ja sukupuolineutraalia ajattelua kannattava vähemmistö saa jälleen yhden uuden tilaisuuden sortaa enemmistöä.
– Parhaat mies- ja naisnäyttelijät eivät enää saa tunnustusta vihervasemmistolaisen ideologian vuoksi. Tuohon kuuluu toki samalla tavoite sukupuolien häivyttämisestä, vaikka se on vastoin biologiaa.
Woketus pyörii nyt isompana kokonaisuutena, jossa monen silmiin vähäpätöisistä asioista lopulta saadaan aikaan uusi kulttuurimarxismiin nojaava maailma, jossa poliittinen ajattelu sallitaan vain sen mukaisena.
Meneekö käsi pikkusormen mukana?
Tavio painottaa, että liiallista poliittista korrektiutta kannattaisi varoa, sillä se tekee ihmisistä todella tyhmiä.
– Olemme jo nähneet, miten pyrkimyksellä kollektiiviseen loukkaantumisen kulttuuriin pyritään kansalaisten itsesensuuriin ja muokkaamaan varsinkin nuorison ajatuksia vihervasemmistolaiseen suuntaan.
Suomalainen elokuva-alan palkinto saa sentään säilyttää vielä nimensä – ainakin toistaiseksi. Tavio tosin epäilee, että kehitys tuskin kuitenkaan on vielä pysähtymässä.
– Onkohan patsaan nimi Jussi enää muutaman vuoden päästä? Kun wokehörhöille antaa pikkusormen, ne vievät koko käden.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elokuvantekijät Jussi-palkinto Riina Liukkonen Filmiaura Woke kulttuurimarxismi vihervasemmisto ideologia muunsukupuolisuus sukupuoli Ville Tavio Yle
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pelastusarmeija sortui wokettamaan – joulupadat tyhjillään USA:ssa

Woketus ja cancel-kulttuuri uhkaavat tuhota komedian, varoittaa joukko julkkiksia – mukana myös Elon Musk

Woketusta Chicagossa: Museo antoi potkut oppailleen liiallisen valkoisuuden takia

Uskomaton näytelmä: Yle-toimittaja Renaz Ebrahimi hyökyi absurdilla tavalla Esko Valtaojan kimppuun – lopputuloksena syntyi vakuuttava näyttö siitä, mikä woke-ilmiössä on pielessä

Rasmus ry:n hyllytetty toiminnanjohtaja Ossi Mäntylahti: ”En puhuisi enää canceloinnista vaan ideologisesta puhdistuksesta”

Woketus huipussaan – USA:n yliopistot tarjoavat tukea Rittenhouse-tuomiosta traumatisoituneille opiskelijoille

Naisjärjestöjen voimaantumiskonventissa taisteltiin taantumusta vastaan, kattauksena tiedostavaa hymistelyä – vain samanmielisille

Naisasialiitto pohtii: Mitä jos poika suostuu leikkimään vain autoilla?

Lakivaliokunnan perussuomalaiset uudesta vanhemmuuslaista: ”Hallituksen ideologista humppaa”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









