

PS ARKISTO
Elomaa: Koronan vaikutukset iskevät tapahtuma-alalle laajasti
Perussuomalaisten kolmannen kauden kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa pitää äärimmäisen tärkeänä, että koronaepidemian takia lentoliikenteen ohella syvimpään kriisiin sukeltanut tapahtuma-ala pelastetaan synkältä konkurssiaallolta.
– Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen nostaa kissan pöydälle todetessaan, että tapahtuma-ala on lentoliikenteen ohella syvimpään koronan takia sukeltanut toimiala. Liikevaihdot ovat pudonneet alalla jopa mielipuoliset 80-90 prosenttia. On päivänselvää, että tapahtuma-alalla tarvitaan kipeästi taloudellista tukea, jotta mahdollisimman moni yrittäjä selviäisi pahimman yli, kertoo Ritva ”Kike” Elomaa.
Kun pohditaan tapahtuma-alan merkitystä Suomen taloudelle, on todettava, että yli kahden miljardin euron toimiala on ollut viime vuodet hyvässä nosteessa ja näkymät koronan jälkeen ovat varsin positiiviset. Muun muassa tämän takia Elomaa pitää tapahtuma-alan yritysten pelastamista synkältä konkurssiaallolta äärimmäisen tärkeänä.
Kyse ei ole harrastustoiminnasta
Tapahtuma-ala työllistää yli kolmen tuhannen yrityksen kautta kokoaikaisesti noin 20 000 henkilöä ja peräti 175 000 tilapäistä työntekijää. Elomaa huomauttaa siinä olevan lähes 200 000 hyvää syytä Sanna Marinin hallitukselle järjestää taloudellista tukea tapahtuma-alan yrittäjille. Esimerkkitapauksena hän mainitsee suositun muusikon, jonka ympärillä häärii yllättävän paljon eri alojen osaajia.
– Tarvitaan muun muassa manageria, markkinointi-ihmisiä, tekniikan ja valaistuksen ammattilaisia, äänentoiston osaajia ja musiikin tuottajaa sekä tietysti legendaarisia roudareita, jotta keikat saadaan ylipäätään hoidettua maaliin. Keikkatoiminta luonnollisesti työllistää tapahtumapaikalla lisäksi baarihenkilökuntaa, järjestyksenvalvojia ja niin edelleen, Elomaa sanoo.
– Suuri osa tapahtuma-alalla työskentelevistä suomalaisista on freelancereita sekä yksinyrittäjiä. Freelancereiden ja pienyrittäjien työttömyysturva on usein tavallista palkansaajaa heikompi. Monilla heistä kovat ajat jatkuvat, kun omaa elinkeinoa ei pääse vieläkään harjoittamaan. Kyse ei ole harrastustoiminnasta vaan leipätyöstä. Valtion on tultava vastaan, kun terveysturvallisuuden nimissä työt viedään alta pois, Elomaa vaatii.
Alaa ei saa päästää kuivumaan
Suhteellisen verkkaisesta rokotustahdista huolimatta väestöä on jo saatu jonkin verran rokotettua. Jonain kirkkaana päivänä elämänmeno alkaa palautua melko lähelle normaalia, ja keikkalavat heräävät taas henkiin.
Elomaa vetoaa hallitusta tekemään kaikkensa sen puolesta, että Suomessa olisi tapahtuma-alan yrityksiä pystyssä vielä koronakriisin jälkeenkin, koska kysyntä tulee olemaan vuorenvarmasti kova.
– Suomella ei ole varaa päästää tätä yhtä talouskasvun lähdettä kuivumaan. Koronatartunnoista huolestuttava määrä on peräisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Vuotavat rajat sekä tähän liittyen puutteet testauksessa langettavat synkän varjon tapahtumakesän 2021 ylle. Näiden ulkomailta tulevien tartuntaketjujen katkaiseminen voisi olla nyt ensi askel siihen suuntaan, että ensi kesänä festarit ja muut menot saataisiin käyntiin ja tapahtuma-alan työntekijät taas hommiin, Elomaa toivoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- konkurssiaalto Pekka Timonen rokotusaikataulu tapahtuma-ala koronarokote koronaepidemia koronakriisi konkurssit tartuntaketju Ritva ”Kike” Elomaa Talouskasvu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Hallituksella ei ole uskottavia vaihtoehtoja korvata turpeen käyttöä

Elomaa: Hallitus on vain odotellut passiivisesti rokotteiden saapumista eikä yrittänyt toimia asian eteen tilanteen edellyttämällä aktiivisuudella

Elomaa: Kotihoito kuntoon ja läheisten tapaamisiin joustavuutta korona-aikana

Elomaa: Yle lipsunut toimintaperiaatteistaan kotimaisen musiikkiperinteen vaalijana

PS-kansanedustajat: Kulttuuriala on kriisissä – tukea tarvitaan välittömästi

Elomaa: Kela-taksikyytien kilpailutuksessa ei saa unohtaa kyytien saatavuutta, palvelun laatua ja taksiyrittäjiä

Veikko Vallin tapahtuma-alan puolesta: Koronarajoitusten purkaminen on lähtenyt käyntiin epäreilulla tavalla

Wihonen: Kesän tapahtumat peruttu, miten syksyllä ja talvella?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















