

Spiked, Lehtikuva
Epämääräiset vihapuhelait murentavat sananvapautta – brittilehti käyttää Päivi Räsäsen tapausta varoittavana ääriesimerkkinä
Brittilehti Spiked nostaa Päivi Räsäsen tapauksen varoittavaksi ääriesimerkiksi ympäri Eurooppaa tapahtuvasta sananvapauden rajoittamisesta. Artikkelissa kuvataan, miten epämääräisiä vihapuhelakeja runnotaan läpi eri maiden parlamenteissa kyseenalaisin perustein. Lopputuloksena on alkuperäisiä julkilausumia vasten kireämpiä lakeja ja herkempää valvontaa, jotka rajoittavat ilmaisunvapautta. Aihe on kansainvälinen ja ajankohtainen, sillä myös EU suunnittelee parhaillaan ”vihapuheen” määrittelyä EU-tason rikokseksi.
Epämääräisesti kirjatuilla vihapuhelaeilla voidaan kriminalisoida melkein mikä tahansa mielipide, varoittaa brittilehti Spiked.
”Suomessa pitkän linjan kansanedustaja ja entinen ministeri Päivi Räsänen saattaa joutua vankilaan kolmesta vihapuhetapauksesta. Hänen rikoksensa liittyy henkilökohtaisten uskomusten jakamiseen avioliitosta, seksuaalietiikasta ja kristillisestä uskosta.”
Syytökset liittyvät Päivi Räsäsen vuonna 2019 tekemään Twitter-päivitykseen Raamatun sitaatista, vuonna 2004 julkaistuun kirkolliseen pamflettiin avioliitosta ja seksuaalietiikasta, sekä tunnin mittaisesta Ylen radiokeskustelusta irrotettuun kahden minuutin pätkään. Jokainen syytös saattaa johtaa maksimissaan kahden vuoden vankilatuomioon.
Räsäsen tapausta pidetään varoittavana ”ääriesimerkkinä” siitä, miten sananvapaus murenee ympäri Eurooppaa. Brittilehti kertoo, että Räsästä syytetään ”etnisestä kiihotuksesta”.
”Jos tämä ei vielä ole riittävän shokeeraavaa, syytökset luetaan Suomen rikoslaissa kategoriaan ”sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan”. Mitä ihmettä on tekeillä?”
Kahden viime vuosikymmenen aikana sensuuri on edennyt kolmen eri askeleen myötä. Ensin hallitukset luovat agendan sananvapauden rajoittamiseksi. Narratiivia höystetään yliampuvilla uhkakuvilla, joita halutaan torjua. Tähän kuuluu harha, ettei olemassa oleva lainsäädäntö olisi vielä riittävä. Vastakkaiset näkemykset ja mm. sananvapauden puolustaminen sivuutetaan ja leimataan turhanpäiväiseksi pelonlietsonnaksi.
Seuraavaksi epämääräiset vihapuhelait runnotaan läpi parlamenteissa. Niihin jää tulkinnanvaraa, ja lakien kattavuus on alkuperäiseen tarkoitukseensa nähden yliampuva.
Lopuksi lakeja valvotaan ja tulkitaan yli ajan entistä herkemmin. Tästä seuraa, että rajoitukset ovat tosiasiassa paljon laajempia kuin alkuperäisissä poliittisissa myyntipuheissa. Sananvapausmieliset tahot, joita pidettiin yliherkkinä ja pelokkaina, olivatkin lopulta oikeassa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään väliä siinä vaiheessa, kun sananvapautta on jo ehditty rajoittaa laajamittaisesti.
Lehden artikkelissa varoitetaan, että EU suunnittelee parhaillaan tämän saman kaavan noudattamista uuteen vihapuhelainsäädäntöön. Suunnitelmissa on tehdä ”vihapuheesta” EU-tason rikos.
Syyttäjän ilmoituksen mukaan ”Räsäsellä on uskonnonvapaus kuten kenellä tahansa muullakin. Hänellä on vapaus kertoa uskonnollisia näkemyksiään kuten muitakin näkemyksiä. Siitä huolimatta tämä vapaus ei oikeuta ilmaisuun, joka lietsoo suvaitsemattomuutta…”
Artikkelissa kritisoidaan tällaista kieltä epämääräisyydestä ja hämäävyydestä. Ympäripyöreitä ilmaisuja voidaan taivuttaa mielivaltaisesti mihin tahansa. Räsäsen tapaus kuulostaa brittiläisille ennenkuulumattomalta, mutta lehti muistuttaa saman suuntaisista käytännöistä, joita Britanniassa on jo otettu käyttöön. Mm. internetin turvallisuuteen tähtäävä lakialoite, joka pyrkii suojelemaan nuoria internetin laittomalta sisällöltä, on laajennettu kattamaan myös laillisia, ”mahdollisesti haitallisia” ilmaisun muotoja. Kriitikot ovat jo ilmaisseet huolensa lain mielivaltaisista tulkinnoista ja väärinkäyttömahdollisuuksista.
Toisena esimerkkinä käytetään lakia, joka antaa poliisille oikeudet puuttua löysin perustein mielenosoituksiin, mikäli ne aiheuttavat ”vakavaa epämukavuutta” sivusta seuraajille. Kynnys on niin matala, että poliisi voi puuttua mihin tahansa mielenilmaukseen, jonka voi tulkita kiusalliseksi.
Kolmantena esimerkkinä käytetään pyrkimystä kieltää ”eheytyshoidot” epämääräisen kattotermin varjolla. Tämä antaisi oikeuden puuttua pelkästään jo rukouksiin ja hengelliseen kasvatukseen. Nimekkäät lakimiehet ovat jo varoittaneet, miten epämääräiset termit voivat kriminalisoida herkästi toimintaa, joka ei liity lain alkuperäiseen tarkoitukseen.
Loppukaneetissa brittilehti viittaa jälleen Räsäsen tapaukseen:
”Nämä lakialoitteet ovat erilaisia, mutta ne mukailevat yllä kuvattua kaavaa. Mikä voisikaan mennä vikaan epämääräisesti kirjattujen lakien kanssa? Kysykää tätä siltä suomalaiselta kuuden lapsenlapsen isoäidiltä, joka voi joutua vankilaan twiitattuaan raamatullisia säkeitä.”
Suomen Uutiset raportoi äskettäin myös tapauksesta, jossa nimekkäät yhdysvaltalaisvaikuttajat vaativat avoimessa kirjeessään Yhdysvaltoja asettamaan pakotteita valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista vastaan Päivi Räsästä kohtaan nostamiensa syytteiden vuoksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Päivi Räsäsen toistuvat kuulustelut ovat oire sananvapauden kriisistä

Asianajajatkin huolestuivat epämääräisistä kriminalisoinneista

Ja niin kristillisen vakaumuksen ilmaisu muuttuu kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan – PS-kansanedustajat tukevat mielipidevainon kohteeksi joutunutta Päivi Räsästä

Yhdysvaltalaiset professorit esittävät pakoitteita Raija Toiviaista vastaan: ”Suomen syyttäjälaitos pakottaa kansalaiset valitsemaan uskonnollisen vakaumuksen ja vankeustuomion välillä”

Antikainen: Valtakunnansyyttäjä tahraa Suomen maineen vainoamalla kristittyjä

Lakivaliokunnan perussuomalaisilta ja kristillisdemokraateilta täystyrmäys mietintöön: Hallitus pyrkii tuomaan maalittamisen rikoslakiin takaoven kautta

Kansanedustaja Olli Immonen videohaastattelussa: ”Eliitti sensuroi sinua, sananvapaus on uhattuna”

Tapaus Päivi Räsänen: Rikkoiko Suomi EU-lainsäädäntöä?

Cecil Rhodesin patsas suvaitsevaiston maalina Oxfordissa – musta Rhodes-stipendiaatti johti mielenosoituksia
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













