

LEHTIKUVA
Etsintäkuulutettu siivooja otettiin kiinni Ruotsin pääministerin kotoa
Ruotsin pääministerin kotoa otettiin joulun alla kiinni laittomasti maassa ollut siivooja. Vain paria kuukautta aiemmin uusi pääministeri oli virkaanastujaispuheessaan ilmaissut huolensa pimeistä työmarkkinoista ja rikollisuudesta, joka ”myrkyttää meidän yhteiskuntamme”. Todellisuus oli tälläkin kertaa toista kuin juhlapuheet.
Joulun alla poliisi sai hälytyksen pääministeri Magdalena Anderssonin kotiin Nackan kaupunginosassa. Expressen-lehden tietojen mukaan siivousfirman työntekijät olivat laukaisseet hälytyksen vahingossa. Poliisin hälytyskeikka päättyi siihen, että yksi siivoojista otettiin kiinni, koska henkilöpapereita tarkastaessaan poliisit huomasivat, että siivooja on etsintäkuulutettu.
Ruotsin ensimmäinen naispääministeri
Pääministeri Andersson (sd) oli kyseisenä iltapäivänä valtioneuvoston palatsissa pitämässä tiedotustilaisuutta hallituksen koronatoimista. Andersson valittiin Ruotsin ensimmäiseksi naispääministeriksi marraskuussa 2021 pitkän hallituskriisisekasotkun päätteeksi Stefan Löfvenin (sd) erottua pääministerin tehtävästä. Andersson ehti jo itsekin kertaalleen erota pääministerin tehtävästä hoidettuaan sitä vain muutamia tunteja.
Laittomasti maassa oleskeleva siivooja työskenteli pääministeri Anderssonin kotona. Anderssonilla on käytössään myös pääministerin virka-asunto, Tukholman keskustassa sijaitseva Sagerin talo, josta hänen ei tarvitse maksaa veroa, koska hän ei asu siellä vakituisesti.
Työskennellyt laittomasti puolitoista vuotta
Nackan poliisiaseman päällikkö Tommy Kalenius kertoo Expressenille, että poliisi meni pääministerin kotiin saatuaan murtohälytyksen. Henkilöpapereita tarkastettaessa kävi ilmi, että siivooja oli etsintäkuulutettu laittoman maassaolon takia, joten hänet otettiin kiinni ja luovutettiin Maahanmuuttoviraston haltuun jatkotoimia varten.
Kyseinen siivooja on 25-vuotias nainen, joka on kotoisin Nicaraguasta. Hänet määrättiin käännytettäväksi Ruotsista jo keväällä 2020, mutta nainen jäi maahan laittomasti. Hän on sen jälkeen työskennellyt ilman työlupaa.
Syksyllä 2020 nainen sai tuomion Åhlénsin tavaratalossa tehdystä myymälävarkaudesta. Tuomio oli ehdollinen, koska naista ei oltu aiemmin tuomittu. Häntä ei kuitenkaan poistettu maasta tuomion yhteydessä. Syksyllä 2021 naisesta annettiin etsintäkuulutus.
Media viivytteli tapauksesta kertomista – pääministeri ei kommentoi
Laittomasti maassa olleen siivoojan kiinniotto tapahtui jo 21. joulukuuta. Ruotsin media uutisoi siitä kuitenkin vasta 8.1. tämän vuoden puolella.
Pääministeri Magdalena Andersson ei halunnut kommentoida tapausta Expressen-lehdelle, joka paljasti asian ensimmäisenä. Turvallisuuspoliisi Säpö kommentoi vain sen verran, että pääministerin kotona työskentelevien henkilöiden taustojen tarkistaminen ei kuulu heidän toimenkuvaansa.
Monet poliitikot ovat kritisoineet sitä, että pääministerin kotona työskentelevien henkilöiden taustoja ei ole tarkistettu. Turvallisuusasiantuntija Johan Wiktorin pitää erityisen huolestuttavana sitä, että laittomasti maassa ollut siivooja on kotoisin Nicaraguasta, joka hänen mukaansa tekee läheistä tiedusteluyhteistyötä Venäjän kanssa.
Juhlapuheissa kannetaan huolta pimeästä työstä – käytännössä ei
Pääministeri Magdalena Andersson ilmaisi virkaanastujaispuheessaan huolensa maahanmuuttajien syrjäytymisestä ja rikollisuudesta. Hän totesi myös, että maahanmuuttajien rikollinen toiminta on ”häpeällisen hyvin integroitunut meidän talouteemme”.
– Tätä kannattaisi jokaisen miettiä, jos ostat remontteja tai muuta työtä kohtuuttoman halvalla hinnalla, pääministeri Andersson sanoi juhlapuheessaan. Tai tilaat huumeita kotiinkuljetuksena tai ostat seksiä.
– Jokainen, joka sellaiseen ryhtyy, on mukana rahoittamassa sitä väkivaltaa, joka myrkyttää meidän yhteiskuntamme.
– Tästä asiasta pitää ihan jokaisen kantaa oma, henkilökohtainen vastuunsa, pääministeri sanoi virkaanastujaispuheessaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Johan Wiktorin etsintäkuulutus maahanmuuttajien rikollisuus pimeät työmarkkinat Nicaragua Magdalena Andersson laiton maassaolo käännyttäminen sosialidemokraatit säpo Turvallisuuspoliisi Maahanmuuttovirasto Stefan Löfven Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pakko on paras muusa – Ruotsi aikoo laittaa ulkomailla syntyneet naiset töihin

Oikeusvaltion perusta vapisee Ruotsissa – 800 murhaa vailla ratkaisua

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”

Hallitus husaa miljardeja maailmalle ja rakentelee puoluetovereille hillotolppia – Purra: ”Eduskunnassa enää alle 40 ihmistä, joiden ykkösasia on Suomi”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














